Todellakin Memorial Day -perinne

Unohdin Seattle-postauksessani mainita siitä, että tuliaisiksi matkalta toin saman mitä nykyään näköjään tuon kaikilta reissuiltani: flunssan. Koko viime viikko meni kipeänä, mutta onneksi tauti hellitti viimein viikonloppuna. Meillä oli vielä oikein pitkä viikonloppu, sillä maanantaina oli Memorial Day.

Maanantaina Memorial Dayna kävimme ulkoilemassa paikassa, jossa mehiläiset tekivät töitään, ja kyltissä kehotettiin varovaisuuteen. Joku voisi taas sanoa jotain itsestäänselvyyksistä...

Selkäkipua varten myönnetty sairauslomani päättyi virallisesti perjantaina, mutta saikku on käytännössä jatkunut, sillä en ole saanut lääkäriltäni vielä mielipidettä siitä, voisinko palata ohjaamaan, ja ilman lääkärin lausuntoa, en voi mennä työpaikoilleni. Viime vuonna totesin sairastelustani tulleen selkeä Memorial Day -perinne ja mietin, mitähän seuraavana vuonna. No tässä sitä ollaan taas. Jos olisin vuosi sitten ääniongelmieni kanssa kamppaillessani tiennyt, että vuoden kuluttua ääneni saattaa edelleen välillä vaivata ja että sen lisäksi olen satuttanut jalkani ja että noiden ongelmien päälle olen vielä kaiken lisäksi taas saikulla ja tällä kertaa selkäongelman takia, olisin varmaan antanut vain periksi. Ehkä se olisi ollut parempi. Ehkä olisin säästynyt paljolta ja saattaisin voida huomattavasti terveellisemmin kuin voin nyt.

Vihreät nurmikot ovat niin enää muisto vain.

Oli miten oli, selkäsaikkua ja liikkumattomuutta on takana 11 viikkoa. Sunnuntaina kävin tämän piiiiitkän tauon jälkeen ensimmäistä kertaa kokeilemassa bodypumppia, ihan vain osallistujana. Särkyni ei ole ihan kokonaan vielä poissa, mutta se on vain jäänne vanhaan kipuun verrattuna, ja fysioterapeuttini sanoi, että toki voin käydä kokeilemassa, miltä tunti tuntuu. Pienillä painoilla ja hyvin varovaisesti.

Hiukan kevätkukkia näkyy vielä, vaikka ollaan jo ihan kesäkuussa.

Kukkulat sen sijaan ovat jo ihan kesäväreissä eli keltaisia.

Tunti meni pienessä shokkitilassa, mutta tuntui kyllä ihanalta. Voi että miten ihminen voikaan menettää saavutuksensa parissa kuukaudessa! En mahdu edes urheiluvaatteisiini enää kunnolla. Onneksi tunti ei aiheuttanut lisää kipua ja toivon, että lääkärinikin on sitä mieltä, että voisin pikkuhiljaa palailla ohjauksien pariin. Toki muutoksia tottumuksiini pitäisi tehdä, jottei kipu tule taas takaisin.

Lihakseni vetivät totta kai ihan jumiin jo yhdestä tunnista ja maanantaina yhden ylimääräisen vapaapäivän (miehelleni siis) kunniaksi olikin sitten hyvä lähteä vähän vetreytymään ja kävelemään. Menimme tekemään pitkästä aikaa pidemmän ulkoilun: 1 tunti ja 45 minuuttia. Kävimme Morgan Hillissa Rancho Cañada del Oro -alueella, josta postauksen kuvat ovat. Maasto oli vähän mäkistä, mutta ihme kyllä selkäni ei kipeytynyt siitäkään. Jossain pitkän tunnelin päässä saatan nähdä pienen pilkahduksen valoa.

Tervetuloa Kaliforniaan - internet on niin moderni asia, että se on vasta saapunut Morgan Hillin maaseudulle ja sitä pitää oikein mainostaa kyltein. "It's finally here, all new satellite INTERNET". Hurraa! :D 

Tunnelin päässä olevan valon määrää vähentää kyllä kohtalaisen paljon se, että kuukauden päästä tästä meidän pitäisi olla Suomessa. Vaikka olen innoissani Suomeen pääsystä, valitettavasti matkustaminen tässä kohtaa on vähän ongelmallista monesta eri syystä. Olen luonnostellut aiheesta blogipostausta, mutta vielä en ole rohjennut edes ajatella sen julkaisemista...

Katse kaukana tulevaisuuteen on joskus ihan hyvä olla.