Yhdysvaltojen pääkaupunki Washington D.C.

Mieheni oli viime viikolla työmatkalla Washington D.C.:n liepeillä ja muistin siinä sitten, että tämäkin postaus on vielä tekemättä. Washington D.C. oli kesälomareissumme viimeinen kohde. Ajoimme sinne Baltimoresta. Matka kesti noin tunnin. Meillä oli D.C:ssa aikaa yksi puolikas ja kolme kokonaista päivää.

Itärannikon tiet vaikuttivat usein olevan vain 2 kaistaa/suunta eli pieniä Kaliforniaan verrattuna. Tällainenkin pieni kinttupolku johti metropolialueen lävitse maan pääkaupunkiin, Washington D.C.:hen.

Jos minulta olisi kolme vuotta sitten kysytty, missä osavaltiossa USA:n pääkaupunki Washington D.C. sijaitsee, en todennäköisesti olisi osannut vastata oikein. Muistan, miten pari viikkoa sen jälkeen, kun olimme muuttaneet Piilaaksoon, vietin iltaa uuden suomalaisen kaverini ja hänen amerikkalaisten kavereidensa kanssa. Toinen näistä amerikkalaisista oli D.C:sta ja hän puhui siitä, miten vaikea on kertoa, onko kotoisin Washington D.C.:sta vai Washingtonin osavaltiosta. Minä olin lievästi pihalla keskustelusta. Mietin mielessäni, missä sitten on Washingtonin osavaltio jos ei kerta Washington D.C.:n luona. Yleistietoni ei näköjään ihan riittänyt sen tietämiseen, että Washingtonin osavaltiohan on täällä länsirannikolla, Kaliforniasta pohjoiseen. Onpa noloa. Sen sijaan oikea vastaus siihen, missä osavaltiossa Washington D.C on, on tämä: Ei missään.

Washington D.C. on osavaltioista riippumaton alue, District of Columbia, Marylandin ja Virginian osavaltioiden välissä. Molemmat osavaltiot ovat aikoinaan lahjoittaneet pienen maapläntin Yhdysvaltojen pääkaupungin rakentamiseksi. Kaupungissa asuvilla on vähemmän oikeuksia kuin USA:n osavaltioissa asuvilla. Kaupunki on kongressin alaisuudessa, ja kongressi voi kumota kaupunginvaltuuston tekemiä päätöksiä. D.C.:ssa asuvilla ei myöskään ole omaa senaattoria Yhdysvaltojen senaatissa. Edustajainhuoneessa heillä on edustaja, mutta tällä ei ole äänioikeutta. Kaupungin (epävirallinen?) motto onkin: "Taxation without representation". Veroja pitää maksaa, mut edustajaa ja äänivaltaa ei ole. Ennen vuotta 1961 D.C.:n asukkaat eivät saaneet äänestää edes presidentinvaaleissa.

Siellä se Capitol, Yhdysvaltain valtiomahdin rakennus on kadun päässä. Capitolissa kokoontuvat sekä edustajainhuone että senaatti.

D.C:n asukasluku ei ole mikään suuri, mutta metropolialueena se on tietenkin iso. D.C. on kaupunkina mielenkiintoinen, sillä siellä sijaitsee USA:n ylin valta, mutta kaupunkia leimaa myös köyhyys, huumeet ja rikollisuus. Ennen D.C. on ollut enemmän rikollinen paikka, nykyään sentään kait hiukan rauhoittunut. Melkein puolet kaupungin väestöstä on African American. Muistan lukeneeni jostain, että selkeän iso prosentuaalinen osa väestöstä on lukutaidotonta, mutten nyt löytänyt tästä selkeää lähdettä.

Me emme nähneet D.C:n "huonoa puolta", vaikka olin sellaisesta kuullut. Liikuimme aika puhtoisilla alueilla. Hotellimme oli kahden korttelin päässä Valkoisesta talosta. Hotelli oli ison kadun varrella, mutta siellä oli onneksi kunnon äänieristys. Kaduilla vaelsi miehiä puvuissa ja naisia tyylikkäissä business-vaatteissa. Viikonlopuksi koko alue kuoli täysin, ravintolatkaan eivät olleet auki.

Valkoinen talo. Ei näkynyt tarkka-ampujia katolla eikä Secret Servicen agentteja päivystämässä ovilla, mutta ehkä ne osaavat piiloutua hyvin, eikä toisaalta Obamakaan ollut maisemissa. Aidan edessä päivysti kyllä kasa Secret Service Policen tyyppejä. Ekan kerran, kun yritimme päästä katsomaan Valkoista taloa, tuli joku tilanne ja poliisit alkoivat puhaltaa sellaiseen kauheaan pilliin ja ajaa turisteja pois. Enpä ole aiemmin nähnyt, että joku saisi siivottua julkisen alueen tyhjäksi ihmisistä niin lyhyessä ajassa. Alue suljettiin poliisi-nauhoilla ja se pysyi suljettuna jonkin aikaa. Ei selvinnyt, mitä oli käynnissä.

Valkoinen talo takaa. Ihmettelin, miten sinne on noin suora näkymä. Ei tarvitsisi kuin kiikarit, niin näkisi suoraan sille parvekkeelle, jossa ainakin kaikkien tv-sarjojen mukaan presidentti useinkin hengailee. ;) 

D.C:ssa oli syyskuussakin vielä todella kuuma, tukala ja kostea ilma. Lyhyesti sanottuna aika järkyttävää! Välimatkat ovat kaupungissa pitkiä, joten kävely oli hirveää. Onneksi siellä on metro ja bussit. Me saavuimme kaupunkiin iltapäivällä ja kävelimme heti silloin hotelliltamme parisen kilometriä National Archives -museoon. Olin jo viiden minuutin jälkeen sitä mieltä, että D.C:hin pitäisi tulla joskus lopputalvesta tai alkukeväästä. Lämpöä oli vähän yli 30 astetta, mutta kosteus teki ilmasta mielestäni pahemman kuin Las Vegasissa oli. Kun vihdoin pääsimme museoon, olin onnessani viileydestä. Kunnes hetken päästä palelin kovassa ilmastoinnissa pahasti ja piti vetää villatakki päälle. Vinkki: ota pitkähihainen aina mukaan, vaikka olisi kuuma. Ilmastoidut tilat ovat jäätäviä.

National Archivessa on esillä Yhdysvaltojen itsenäistymisen ja vapauden helmet: Declaration of Independence, Constitution ja Bill of Rights. Nämä ovat siis aidot ja alkuperäiset. Philadelphiassa näimme näiden kopiot ja kun tajusin, että alkuperäisetkin ovat vielä olemassa ja esillä, halusin mennä katsomaan ne. Muutoin National Archives museona ei kauheasti hetkauttanut, tosin oli siellä yksi neljästä säilyneestä Magna Carta -paperista 1200-luvulta ja se oli ihan kiva nähdä.

Näitä itsenäistymiseen liittyviä vanhoja papereita säilytetään suuressa ja korkeassa kupolihuoneessa, joka oli mielestäni hiukan mahtipontinen. Siellä oli myös kauhean hämärää ja asiakirjat oli valaistu vain pienin valoin. Ajattelin, että hämäryydellä yritettiin luoda enemmän mahtipontisuutta, mutta kyse onkin tietenkin siitä, että liika valo tuhoaisi nämä vanhat paperit. Asiakirjat olivat paksun lasin takana - varmaan Mona Lisassakin on ohuempi lasi! -, mutta ihan viereen pääsi. Me yritimme vähän työntää naamaamme lähemmäs lasia, minkä takia vartija joutui huomauttamaan meille "Do not touch the glass!", vaikka emme olleet koskemassakaan. Itsenäisyysjulistuksen vieressä päivysti koko ajan kaksi vartijaa ja huoneessa kiersi kolmas. Meitä kieltävä vartija keskittyi kyllä pitkälti enemmän huulikiillon levittämiseen huuliinsa kuin särmään vartijointiin ja toinen näytti muuten vain hyvin kyllästyneeltä.

Itsenäisyysjulistus on muuten todella haalistunut. Myöhemmin kirjoitetut perustuslaki ja Bill of Rights ovat hiukan paremmin säilyneet. Se Magna Carta 1200-luvulta on hämmentävän hyvin säilynyt, mutta ei siitä tekstistä kyllä mitään tolkkua ottanut.

Ensimmäisenä kokonaisena päivänämme lähdimme aamulla aikaisin kävelemään National Mall -puistoon. Se lienee tunnetuin alue D.C:ssa: noin kolmisen kilometriä pitkä suorakaiteen muotoinen nurmikkoalue, jonka toisessa päässä on Capitol ja toisessa päässä Lincoln Memorial. Noin keskivaiheilla on Washington Monument ja liepeiltä löytyy myös Valkoinen talo.

Washington Monument.

Monumenttiin pääsee normaalisti ylös hissillä (ei kävellen niin kuin sinne Bostonin Bunker Hillin torniin, aika lepsua), mutta torni oli pitkään suljettu hissin korjaustöiden vuoksi. Kyttäsimme lippuja netistä useasti muutamaa viikkoa ennen reissuamme, mutta korjaustöitä ei saatu valmiiksi ajoissa ja me siis missasimme kivat näköalat, koska monumentti pysyi suljettuna. Liput on hyvä varata etukäteen, mutta välttämätöntä se ei ole.

Washington Monument on tällä hetkellä D.C:ssa ainoa paikka, josta pääsee katsomaan näköaloja korkealta. Luin netistä vanhan postitalon tornin olevan toinen ja ihmettelin, miksei siitä ollut mainoksia missään tai mainintaa matkaoppaassa. Googlettelimme asiaa ja selvisi, että rakennus on suljettu, koska Donald Trump rakentaa sinne hotellia. No niinpä tietysti. Mieheni naureskeli, että Trump on näköjään päättänyt keinolla millä hyvänsä päästä Pennsylvania Avenuelle (jossa postitalon torni siis sijaitsee, saman kadun varrella kuin Valkoinen talo). Ja kuinkas sitten kävikään...

Näkymä Washington Monumentilta National Mallin toiseen päähän, Capitolin rakennukseen.

Ja sitten sinne toiseen päähän, Lincoln Memorialille.

Kävelimme monumentilta National Mallin toiseen päähän Lincoln Memorialille. Tuokin matka oli jo noin 1,5 kilometriä, mutta tuntui pidemmältä kuumuuden takia. Oli vasta aamupäivä, mutta aurinko porotti aivan liikaa. Nyt olen sitten elämäni aikana kuvannut ne (yhden lähteen mukaan) kolme valokuvatuinta patsasta USA:ssa: Vapaudenpatsaan, Lincolnin muistomerkin ja sen Harvardin yliopiston perustajan patsaan.

Lincoln Memorial ja sen kuuluisat portaat.

Siellä se istua kököttää ja valvoo. Rakennuksen alakerrassa on pieni ilmainen museo.

Lincolnin muistomerkin edessä on tunnettu Reflection Pool. Kaikkien muiden turistien tavoin mekin istahdimme muistomerkin portaille katsomaan poolia. Kyllähähän se luvatun mukaisesti heijastaa ympäristönsä. Vesi oli kyllä seisonutta ja likaisen näköistä, yäk. Mietin siinä portailla hengaillessani, miksi kaikissa tv-ohjelmissa porukka aina pitää sellaisia salamyhkäisiä tapaamisia Lincoln Memorialin portailla. Ei kovin hiljainen paikka. Tosin näin syyskuussa turistisesongin ulkopuolella ei kyllä ollut paljoa turisteja. Ei kyllä näkynyt niitä salamyhkäisiä tapaamisiakaan. D.C. ei selvästikään oikeasti ole lainkaan niin kiintoisa paikka kuin House of Cardsin ja Scandalin tapaiset sarjat antavat ymmärtää, haha.

Reflection Pool ja sen heijastukset muistomerkin portailta.

Bodyattackin rakastaja on aina bodyattackin rakastaja. Tuck jump (kerähyppy?) ei ehkä ole lempiliikkeeni, mutta tässä vaiheessa minulla oli takana kuukausi sitä, etten ollut voinut harrastaa liikuntaa (saati kävellä) jalkavammani takia, joten oli pakko päästä vähän kokeilemaan hyppyjä, kun siihen kerta kykeni. Yli 30 asteen lämmössä ei kyllä irronnut kuin yksi hyppy. 

Lincoln Memorialin läheisyydessä on myös toisen maailmansodan muistomerkki ja sekä Vietnamin sodan että Korean sodan vetaraanien muistomerkit. Muistomerkkejä siis kerrakseen tuolla National Mallilla.

Freedom is not free. Veteraaneja siellä kunnioitettiin periamerikkalaiseen tapaan. 

Muistomerkiltä pakenimme pienen välimatkan päähän yliopistoalueelle lounaalle ilmastoituun tilaan ja sieltä metrolla takaisin National Mallin liepeille museoon, koska ulkona oleminen ei vain tullut kysymykseen. D.C:ssa on paljon suuria museoita. Suosituimmat ja isoimmat niistä sijaitsevat National Mallin varrella. Museot ovat liittovaltion rahoittamia ja siksi kaikki perusnäyttelyt ovat ilmaisia, mikä tekee noista museoista aika lyömättömiä, jos vertaa vaikkapa New York Cityn museoihin.

National Mallin varrella on suuria museorakennuksia sekä kongressin rakennuksia.

Me kävimme Air and Space -museossa, joka lienee yksi D.C.:n suosituimmista museoista. Mieheni tykkäsi, minua ei kauheasti sytyttänyt. Osa näyttelyistä vaikutti mielestäni vähän aikansa eläneiltä (esim. lentokoneisiin liittyvä näyttely), mutta toki se on kai museoiden ideakin. ;) Toki oli kiva nähdä esimerkiksi Mars-mönkijä (tosin se oli kyllä replica), Apollo 11:n oikea moduli ja mitä kaikkea tuolla museossa nyt olikaan. Me kiersimme aikalailla kaiken ympäri, mutta todella pintapuolisesti. Jos haluaa perehtyä, tuolla saisi varmaan viettää useamman päivän.

Space Monkey Abel, avaruuteen lähetetty apina, jonka avulla tutkittiin matkustuksen vaikutuksia. Pelkkä ajatuskin sai minut sairaaksi, mutta toisaalta tuo oli joskus 50-luvulla ja onhan nykyäänkin vielä eläintestejä ja muuta kamaluutta. 

Seuraavana päivänä suuntasimme Capitolille, Yhdysvaltain kongressin eli edustajainhuoneen ja senaatin pääpaikkaan, joka sijaitsee Capitol Hillillä. Siinä missä Valkoisen talon luona päivysti Secret Service Policen poliiseja, Capitol Hillillä vaelsi Capitol Policen poliiseja. Kaikenlaisia eri poliisien alalajeja siis löytyy.

Capitoliin pääsee kierrokselle ilmaiseksi. Lippuja ei kait ole ihan välttämätöntä hankkia etukäteen pahimman turistikauden ulkopuolella, mutta ainakin se helpottaa asiaa. Me olimme paikalla todella hyvissä ajoin ennen omaa etukäteen varattua kierrosaikaamme ja pääsimme heti alkavalle kierrokselle, jottemme joutuneet odottamaan turhaan paikan päällä. Ryysistä ei siis ollut.

Capitol.

Kupoli on ollut korjauksessa pitkään, mutta nyt korjaustyöt olivat viimeistelyjä vaille valmiit.

Kierros alkoi videolla, joka selitti Capitolin historiaa ja vähän sitä, mitä siellä tehdään. Omat tietoni Yhdysvaltojen päättävistä elimistä ovat hiukan hataralla pohjalla, joten yksinkertainen video teki ihan hyvää, vaikken kyllä kauheasti muista siitä enää. Videon jälkeen mentiin pienissä ryhmissä oppaan mukana ympäri rakennusta. Kaikilla oli kuulokkeet, opas puhui mikrofoniin ja opppaan ääni tuli kuulokkeiden kautta. Hyvä systeemi, kun ympärillä vaelsi monta muutakin pienempää ryhmää.

Mitä Capitolissa sitten pääsee näkemään? Kaikenlaisia saleja ja halleja, maalauksia ja patsaita. Ja sitten sen kuuluisan kupolin, Rotundan. Kupoli on ollut pitkään remontissa, mutta meillä kävi hyvä tuuri, sillä se oli juuri avattu yleisölle vain hiukan ennen meidän vierailupäiväämme. Siellä haisi tuore maali.

National Statuary Hall, entinen edustajainhuoneen kokoontumissali. Nykyään salissa on eri osavaltioiden lahjoittamia patsaita henkilöistä, jotka ovat kullekin osavaltiolle (ja monissa tapauksissa muillekin, ehkä jopa koko maailmalle) tavalla tai toisella tärkeitä.

Rotunda, kupolissa oleva pyöreä sali, jonka seinillä on maalauksia Yhdysvaltojen tärkeistä historiallisista hetkistä. Katossakin oli hieno maalaus, jossa oli kuvattuna vain yksi mies: herra Washington. Kännykällä siitä ei oikein saanut kuvaa, oli se niin korkealla. 

Kierros kesti noin tunnin ajan. Tämän kierroksen lisäksi on mahdollista päästä käymään sekä senaatin että edustajainhuoneen istuntosalien lehtereillä. Me olimme paikalla torstaina ja koska senaattorit ovat laiskoja, he kokoontuvat vain alkuviikosta. Senaatin saliin ei siis valitettavasti päässyt edes vilkaisemaan, kun ei siellä istuntoakaan ollut. Sen sijaan edustajainhuoneen istuntosaliin pääsi.

Saleihin pääseminen vaatii pientä sirkustemppuilua. Lippu pitää käydä pyytämässä omalta edustajalta tai senaattorilta. Näiden edustajien toimistot sijaitsevat totta kai toisessa rakennuksessa Capitol Hill -alueella. Amerikkalaiset joutuvat siis hiukan kävelemään lehtereille päästäkseen. Onneksi me olemme viisumilla täällä olevia mamuja, eikä meillä ole omaa edustajaa tai senaattoria. Ulkomaalaiset saavat hakea lippunsa sieltä, minne yleinen kierroskin päättyy eli Capitol Hillin Visitor Centeristä yhdeltä tiskiltä. Yksi tiski on edustajainhuoneen saliin, toinen senaatin saliin. Tiskit ovat sentään kohtalaisen lähekkäin, joskin eri puolilla isoa avaraa tilaa. Mukana pitää olla passi, mutta ei meidän passeja kyllä katsottu. Tiskin takana oleva nainen näki passit kädessäni, kysyi montako lippua haluan ja iski liput kouraan. Nimiäkään ei kysytty.

Capitol National Mallin suunnalta katsottuna.

Turvatarkastus sentään oli ja jopa kaksin kappalein. Istuntosaliin ei saanut viedä isoja laukkuja. Pienen laukun sai, mutta kaikki elektroniset laitteet ja avaimet piti jättää narikkaan. Narikan kohdalla oli eka turvatarkastus. Sitten vaellettiin hiukan sokkeloisia käytäviä hetken aikaa ja sitten tuli toinen turvatarkastus. Siinä tarkistettiin ne pienet laukut. Edessä olevallani naisella oli laukussaan pieni tavallinen termosmuki. "What is this?" kysyi turvatarkastaja. "It's for my tea", vastasi nainen. Turvatarkastaja takavarikoi termarin. Ilmeisen vaarallinen kapistus.

Sitten lopulta pääsi istuntosaliin. Me olimme paikalla perjantaina 9. syyskuuta eli juuri ennen 11/9-muistopäivää. Istuntosalissa oli meneillään istunto, jossa oli noin 20 edustajaa. En tiedä aihetta, mutta jotain terrorismia se kait koski. Joku kuolemaakin tympeämmällä äänellä puhuva edustaja höpisi jotain ja sanoi noin 10 minuutin aikana ainakin 50 kertaa "terrorists on U.S soil". Aiheeseen ei päässyt kiinni kesken kaiken ja puhe alkoikin mennä nopeasti ohi. Lehtereillä oli vain kymmenkunta turistia ja muutama vartija. Me olimme paikalla ehkä vartin ja sitten hiivimme pois.

Hengailua National Mallilla Capitolin edustalla, suuntana Washington Monument. Tästä vähän näkee, miten pitkästä alueesta on oikeasti kysymys.

Capitolin rakennuksesta meni yhdyskäytävä ihanalla ilmastoinnilla viereiseen rakennukseen, kongressin kirjastoon. Todella kaunis paikka, suosittelen. Suosittelen myös käyttämään sitä yhdyskäytävää kesällä ja syksyllä, koska hullukaan ei halua kävellä siellä ulkona kuumuudessa.

Kongressin kirjasto. Kirjoja ei näkynyt, mutta upea lukusali siellä oli.

Capitolin vierestä löytyy Supreme Courtin rakennus. En tiedä, pääsisiskö sinnekin kierrokselle, sillä me emme olleet selvittäneet. Katsoimme sen ulkoapäin ja sitten söimme lounaan Capitol Hillissä jossain pienessä pikaruokapaikassa paikallisten raksamiesten ja pukumiesten kanssa.

Supreme Court.

Laskeuduimme alas Capitol Hilliltä ja otimme metron, joka meni Potomac-joen ali Virginian osavaltioon Pentagonin metropysäkille. Tämä pysäkki oli mielenkiintoinen: siellä oli omat sisään- ja uloskäynnit Pentagonin työntekijöille ja sitten muille. Bongasimme joitakin tyyppejä tyylikkäissä univormuissa. Mahtoi olla kuuma.

Pentagoniin pääsee kierrokselle, mutta lippu pitää anoa useampia viikkoja etukäteen. Siinä tehdään varmasti jonkinlainen henkilön taustatutkimus. Meillä ei ollut lippuja, eikä meitä päästetty edes Visitor Centeriin. Sama juttu on muuten ilmeisesti Valkoisen talon kohdalla: sinne on mahdollista päästä kiertueelle, mutta kierros pitää varata hyvissä ajoin ja lipun saaminen vaatii vissiin käyntiä jopa oman maan konsulaatissa (jos on siis ulkomaalainen).

Pentagonin pihalla. Olen näköjään rikkonut sääntöä.

Pentagonin rakennus on kiintoisan mallinen, mutta sitä ei tietenkään hahmottanut rakennuksen vieressä seisoessa. Kun kotimatka koitti, lentokone onneksi kaarsi nätisti ja tyydytti turistin tarpeen nähdä rakennus ylhäältäpäin.

Kaikenlainen turha oleskelu Pentogonin liepeillä on kielletty, mutta rakennuksen vieressä sijaitsee muistomerkki 11/9-terrori-iskuille, joten kävimme katsomassa sen.

Kuinkahan monta 11/9-muistomerkkiä tästä maasta löytyykään...

Pentagonista otimme metron lähellä sijaitsevaan Arlingtonin hautausmaalle. Metroa sai odottaa pienen ikuisuuden, mutta kävely ei taaskaan innostanut sen ilman takia. Arlingtonin hautausmaalla on John F. Kennedyn hauta. Hautausmaa on iso ja siellä järjestetään kierroksia pienten golf-autojen tapaisten autojen kanssa. Siihen me emme sentään sortuneet, vaan kävelimme katsomaan JFK:n haudan. Oli ehkä 10 minuutin kävelymatka eli ei pitkä. Tuolla hautausmaalla sijaitsee myös the Tomb of the Unknown Soldier, mutta sinne asti emme jaksaneet kävellä, koska matkaa olisi ollut hiukan enemmän.

Arlingtonin hautausmaa Virginian osavaltiossa. Hautausmaan korkeilta kohdilta oli näkymät Potomac-joen toiselle puolelle Washington D.C:hin.

JFK:n ja Jackien hauta ja taustalla ikuinen tuli, joka erottuu tässä tietenkin todella huonosti. Vieressä oli myös kaksi muuta hautaa, taisi olla pariskunnan pienenä kuolleen lapsen ja JFK:n veljen. Suurin osa turisteista vaikutti olevan meidän kaltaisia turisteja, jotka vain käyvät paikalla voidakseen sanoa käyneensä. Aikoinaan näin Dallasin JFK-museossa avoimesti itkeviä ihmisiä, mutta täällä ihmiset lähinnä katsahtivat hautaa ja lähtivät pois. Kunnioittavaa hiljaisuutta kyllä pidettiin yllä. 

Viimeisenä päivänä menimme Georgetowniin, joka on alue D.C:n sisällä. Sinne ei pääse metrolla, mutta bussilla kylläkin. En tiennyt Georgetownista paljon mitään muuta kuin että se on kuulemma tosi symppis paikka ja se mainitaan usein monissa tv-sarjoissa. Se oli kuin oma pieni erillinen kaupunkinsa toisen kaupungin sisällä. Sillä on oma pieni keskusta ja ostoskatu.

Iso ostoskatu Georgetownissa.

Söpömpi pikkukatu.

Me söimme Georgetownissa aamupalan ravintolassa, jossa JFK on kuulemma kosinut Jackieta. Eksyimme siihen raflaan sattumalta. Sitten vain kävelimme ympäriinsä. JFK ja Jackie ovat asuneet Georgetownissa ja ohitimme heidän entisen kotitalonsa. Eksyimme myös Georgetownin yliopistolle.

Georgetown University.

Manaaja-elokuvan ne portaat, Georgetownin yliopiston läheisyydessä. Olen varmaan ehkä kerran elämässäni nähnyt sen Manaaja-leffan kohtauksen ja laittanut silmät kiinni, joten en edes muista, mutta olenpa nyt nähnyt ne portaat ihan livenä. Hyvä paikka kuntoilulle ja joku siinä tekikin treeniään.

Georgetown sijaitsee Potomac-joen rannalla ja rannalla oli lauantaina kivan oloinen meininki. Georgetownista olisi voinut nauttia pidempäänkin, jos olisi ollut viileämpi ilma ja jos minä en olisi ollut huonossa kunnossa. Voin nimittäin tuolla Georgetownissa ollessa todella huonosti: yhdessä vaiheessa meinasi lähteä taju ja jouduin ottamaan tukea puusta ja sitten lähes istumaan alas jalkakäytävälle. Luulin, ettei kuuma ilma tosiaankaan sovi minulle, mutta jälkikäteen illalla hotellihuoneessa kävi ilmi, että olin vain tullut kipeäksi ja olin tuossa vaiheessa todennäköisesti kuumeessa.

Potomac-joen rannalla Georgetownissa.

Georgetownista päätimme lähteä vielä tsekkaamaan Natural History -museon National Mallille, jottei tarvitsisi olla ulkona. Koska oli lauantai, museoon kiemurteli pitkä jono, mutta ei se kestänyt varttia kauempaa. Museon sisältö meni kyllä meiltä pitkälti ohi, koska olimme molemmat aika väsyneitä ja nääntyneitä. Taisi siellä olla Hope-timantti. Se oli ihan hieno.

D.C. oli kiva paikka ja siellä oli paljon mukavia alueita, jotka edustivat täysin erilaista kuvaa kuin Capitolin, National Mallin ja Valkoisen talon ympäristö. Me kävimme iltaisin syömässä Dupont Circle -alueella ja U Streetin alueella. Toinen (en muista kumpi) oli pienten kauppojen, ravintoloiden, nuorison ja iltaelämän alue. Meille tarjottiin siellä kannabista yhdessä kadunkulmassa, ei mitään hajua miksi - toivon, ettemme näytä siltä, että pössyttelisimme vapaa-ajallamme. Täysin erilainen fiilis kuin business-elämän keskuksessa siellä, missä hotellimme oli Valkoisen talon kulmilla.

Viimeisenä iltana sanoimme vielä hyvästit Valkoiselle talolle. Se oli muuten todella valkoinen. Yläreunassa näkyy kuu, ei UFO. 

Mutta kuten olen maininnut tässä postauksessa ainakin kymmenen kertaa, ilma oli aivan liian kuuma. En ihan hirveästi nauttinut olostani D.C:ssa juuri sen tukaluuden ja ilman kosteuden takia. Se vei oikeasti kaikki voimat, aiheutti nääntymystä alle vartissa ja vei innon kävellä ympäriinsä. Oli vain yksinkertaisesti liian kuuma turisteiluun. En halua sinne uudestaan kesällä enkä alkusyksystä. Joku viileämpi aika olisi varmasti kiva ja kaupungissa riittäisi paljon nähtävää.

Itärannikkoreisumme päättyi Washington D.C:hin. Näimme monta suurta kaupunkia ja kivoja alueita reissun aikana. Osavaltioita tuli yhteensä 9: Massachusetts, Rhode Island, Connecticut, New York, New Jersey, Pennsylvania, Delaware, Maryland ja Virginia. Muutama vain läpikulkumatkalla autoilleissa, mutta melkein kaikissa pysähdyimme. Lista niistä osavaltioista, joissa olen käynyt, kasvoi siis huimasti tämän reissun aikana, mutta aika kälyinen lista se silti yhä on.

Näissä osavaltioissa olen käynyt. Been-appin mukaan olen nähnyt 32 prosenttia Yhdysvalloista. Mieheni totesi, että minulta on selvästi näkemättä koko Trumpin USA ja kieltämättä niinhän se on. Mieheni lista on hiukan parempi monien työmatkojen ansiosta.