Kutsu Jury Dutyyn

Presidentinvaaleissa äänestämistä koskevassa postauksessani saattoivat olla kansalaisvelvollisuus ja -oikeus vähän sekaisin, mutta tässä postauksessa kerron todellisesta velvollisuudesta, johon Yhdysvalloissa elävä törmää: jury dutysta.

Jury ja jury duty ovat varmasti tuttuja käsitteitä kaikille, jotka ovat koskaan vilkaisseet joitain amerikkalaisia tv-sarjoja tai elokuvia. Tavalliset kansalaiset muodostavat oikeudenkäyntien valamiehistön, ja jos kutsu jury dutyyn käy, prosessiin on joitakin poikkeuksia lukuunottamatta lähdettävä mukaan. Jos ei mene, saa isot sakot. Kutsu jury dutyyn ei vielä tarkoita sitä, että joutuu siihen valamiehistöön, vaan kutsu on ainoastaan siihen prosessiin, jossa lopulliset juryyn tulevat ihmiset valitaan.

Juuri ennen joulua mieheni tuli kotiin postilaatikolta pienen hymyn kanssa ja kirje kädessä. "Hanna, sut on määrätty jury dutyyn", hän ilmoitti. Vastaukseksi hän sai kovinkin innokasta hihkuntaa. Kukaan ei varmasti oikeasti halua jury dutyyn. Se on kuulemma pitkä, tylsä ja ärsyttävä prosessi, jossa mukana oleminen tarkoittaa lähinnä odottelua ja sitä, että koko muu elämä on pysähdyksissä, sillä koskaan ei tiedä, milloin kutsu oikeustalolle tulee. Minä kuitenkin tiesin, etten joudu mukaan tähän prosessiin, sillä en ole Yhdysvaltojen kansalainen. Miksi sitten hihkuin? No ihan vain sen takia, että pääsinpä vihdoin edes hiukan osalliseksi tähän amerikkalaiseen ilmiöön. Jotkut suomalaiset tuttuni täällä ovat saaneet näitä kutsuja, joten kaipa se oli vain ajan kysymys, koska meidän kotitalouteen putkahtaa moinen kirje.

Kutsu oli pieni pahvinen läpyskä.

Kutsuun on vastattava 10 päivän sisällä. Esteellisyydestä ilmoittaminen oli onneksi tehty helpoksi, sillä ilmoituksen pystyi tekemään netissä. Minun kohdallani esteellisyys siis oli se, etten ole kansalainen.

Ohjeet vastauksen antamiseen.

Nettipalvelussa pystyi ilmoittamaan erinäiset syyt sille, miksei voi osallistua. 

Mieheni ihmetteli, miten ihmeessä joku oikeuden järjestelmä suoltaa ulos ihmisiä, jotka eivät ole kansalaisia. Kamalaa byrokratian rattaiden haaskaamista tällainen prosessi. Minä sen sijaan en ihmetellyt asiaa ollenkaan. "Hei tää on USA, mitä sä kuvittelet?" sanoin miehelleni. Tiedän, että tässä maassa on kattavat rekisterit, jotka sisältävät varmasti pelottavan paljon tietoa meistä, mutta käytännössä tuntuu usein siltä, etteivät erinäiset viranomaistahot keskustele keskenään, eivätkä tiedot siirry. (Käsitykseni perustuu kokemuksiini työlupa-, viisumi- ja green card -hakuprosesseista sekä DMV:n kanssa (eli ajokortteja myöntävän tahon kanssa) asioidessa.) Varmaan amerikkalainen kauhistuisi pelkästään ajatustakin siitä, että jollain oikeudella olisi tiedossa se, kuka on kansalainen ja kuka ei. Hui sentään.

Varmaan noin viikon kuluttua ilmoituksestani sain kirjeen, että minut on vapautettu jury dutysta. Kirjeessä sanottiin, että saatan tulevaisuudessa saada uuden kutsun ja silloin tilanteeni arvioidaan jälleen uudelleen. Byrokratian rattaat pyörivät siis jatkossakin turhaan.