Metsään meni

Menin sunnuntaina metsään. Mieheni ja kavereideni kanssa. Niin ja yhden koiran kanssa.

Metsäseuraa.

En ole pitkään aikaan ollut metsäilemässä. Enkä edes ulkoilemassa eli kalifornialaisittain finglishina haikkaamassa. Jouluna kävimme äidin kanssa, mutta sitä edellinen kerta taisi olla joskus kesällä.

Joku on joskus väittänyt, että luonnossa sielu lepää. Tai jotain muuta tosi teennäisen kuuloista. Muistan, kun varhaisnuoruudessani äitini ehkä joskus mainitsi minulle, että voisin käydä useammin ulkoilemassa. Sanoin silloin aina, että ulkoilusta tulee pää kipeäksi. Joskus tuntuu, etten ole kehittynyt paljon sitten noiden aikojen. Ulkoilu viikonloppuisin on melkoisen suosittu harrastus monien tuntemieni piilaaksolaisten keskuudessa. Minä en ole saanut kunnon pääsylippua niihin kerhoihin.

Jos joku rakastikin eilistä ulkoilua, niin tämä toveri.

Meillä oli kyllä eilen oikein kiva parin tunnin metsäreissu. Hyvässä seurassa on aina kiva tehdä kaikenlaista. Nyt minullakin on taas sellainen fiilis, että hei... pitäisikö oikeasti käydä ulkoilemassa useammin. Varmaan en käy, mutta fiilis on tärkein.

Sieluni ei lepää, vaikka kuinka tuijottelisin tällaisia.

Tai tätä.

Päätä ei särkenyt metsästä tullessa, mutta illalla kyllä. Sattaa toki olla, että särky tuli vain siitä, kun menin mieheni kanssa ulkoilun jälkeen syömään ravintolaan 2000 kaloria per naama (kaikki ilo ja kunnia ruokalistoille, jotka täällä päin maailmaa kiltisti ilmoittavat jokaisen ruoan kalorimäärän - kuka tarvitsee siihen tarkoitukseen jotain appeja tai muita?!). Ehkä ruokavaliolla on vaikutusta siihen, jääkö ulkoilusta hyvä fiilis vai se päänsärky, mutta mitään en myönnä.

Ravintolassa sieluni melkein lepäsi, kun tuijotin tätä sanomaa ja mietin, pitääkö se paikkaansa minun kohdallani.

En ehkä joka viikonloppu aio mennä metsään, mutta tämä sunnuntai oli oikein mukava.