torstai 11. tammikuuta 2018

Kolme ja puoli viikkoa hengailua äidin kanssa sisälsi uutta ja vanhaa nähtävää sekä kaksi maanjäristystä

Oho, siitä on jo viikko, kun äitini lähti meiltä ja palasi Suomeen. Tammikuukin on jo hurahtanut käyntiin niin pitkälle, että melkein hirvittää. Minun piti kirjoittaa kaikenlaista siitä, mitä puuhasimme äitini kanssa, mutta jostain syystä hyvät ideani eivät nykyään löydä uloskäyntiä pääni ja mieleni sisältä. Niinpä heitän nyt vain muutamia kuvia tänne.
Vuodenvaihteen aika tänä vuonna Piilaaksossa oli kuin suomalaisen syksy. Äitini täällä ollessa ei satanut kertaakaan.
Äitini oli meillä käymässä kolmatta kertaa. Keskeisimmät meitä kiinnostavat turistijutut olemme katsastaneet jo aiemmin, joten tällä kertaa pitkälti vain hengailimme rauhallisina, ellei oteta lukuun reissua Yosemiten kansallispuistoon ja ajopäivää rannikkoalueelle Big Suriin. Edes San Franciscossa emme tällä kertaa käyneet, vaikka siellä nyt olisi ihmeteltävää, katsottavaa ja tutkittavaa koko loppuelämäksi.

Uusien kohteiden sijasta äidilläni on San Josessa jo lemppareita, joihin piti päästä uudestaan. Esimerkiksi San Josen taidemuseo. Onneksi sentään museoiden näyttelyt vaihtuvat, haha.
San Josen taidemuseo downtownissa.
Luistelua taidemuseon vieressä palmujen alla emme saaneet edelleenkään aikaiseksi; olen miettinyt sitä jokainen joulu täällä asuessa. Liikkuvan aktiviteetin sijaan nautimme ruokaa paljon ja useimmiten ulkona ravintoloissa.
Aivan loistavaa sushia ennen joulua. Samaisessa ravintolassa kävimme äitini kanssa myös viimeksi, kun hän oli täällä.
Äitini etsi meille netistä yhtenä päivänä lounasravintolan, ja päädyimme syömään somalialaista. Oli todella hyvää!
Joulun ja vuodenvaihteen välissä kävimme ihastelemassa Saratoga-kaupunkia, jonne ajaa meiltä vajaan puoli tuntia. Äitini oli bongannut Satori Tea Companyn teehuoneen, jonne hän halusi mennä. Kyseisellä puljulla on ennen ollut teehuone San Josessa, mutta nyt lähin löytyi enää vain Saratogasta. Väliviikon kunniaksi teehuone tarjoili ainoastaan Holiday High Tea -menun. Hinta oli kova, mutta puitteet vallan ihanat. Tämä teehuoneessa käyminen ja syöminen oli ehdottomasti yksi lemppareistani.
Saratogassa.
Satori Tea Companyn suolaiset ja makeat herkut, jotka tarjoiltiin teen kanssa.
Teehuone siinä vaiheessa, kun lounasajan jälkeen porukka hälveni. Ei parane valittaa puitteista.
Kävimme Saratogassa myös japanilaisessa puutarhassa, jossa olen aiemmin käynyt mieheni kanssa ja kirjoittanut siitä ja Saratogasta muutoinkin täällä. En ollut aivan innoissani uudesta käynnistä puutarhaan. Äitini on lukenut vanhan postaukseni ja totesi, etten ehkä ihan ole ymmärtänyt japanilaisen puutarhan ideaa. No en olekaan. Enkä ymmärrä vieläkään. Minulta ei löydy tarpeeksi mielenrauhaa tällaisten paikkojen arvostamiseen.
Hakone Gardens, japanilainen puutarha Saratogassa. Kesällä tuolla oli aivan liian tukala, näin talvella juuri ennen auringonlaskua aika viileä.
Ihastelimme myös Monterey-rannikkokaupungin tunnelmaa sinä päivänä, kun kävimme Carmelissa Clint Eastwoodin ravintolassa, josta kirjoitin edellisessä postauksessa. Montereyn satamassa oli kaikenlaista elukkaa meduusoista hylkeisiin ja turisteihin.
Monterey Marina.
Montereyn satama-alue oli täynnä jellyfisheja eli meduusoja. Tai ainakin uskon noiden olevan jellyfisheja. En kyllä ole varma.
Toverit lähikuvassa.
Oletteko muuten katsoneet Big Little Lies -tv-sarjan? Tai lukeneet sen kirjan, suomeksi ilmeisesti Mustat valkeat valheet? Minä katsoin loppusyksystä sen tv-sarjan yhden päivän aikana (kyllä, siihen meni kokonainen sunnuntai). Todella hyvä! Sarja sijoittuu Montereyhin ja siinä näkyy paljon upeita, minulle tuttuja maisemia. En kuitenkaan tiennyt, että sarjassa esiintyvä kahvila on "oikeasti olemassa" ja vielä kaiken lisäksi Montereyn pahimman turistiryysiksen, Fisherman's Wharfin, ytimessä.
Fisherman's Wharf, Montereyn turistikaaos.
Fisherman's Wharfilla sijaitseva ravintola, joka esiintyy kahvilana Big Little Lies -tv-sarjassa. Kuvassa on myös hyvin maastoutunut hylje, joka on jäänyt mielenkiintoiseen paikkaan (pulaan?) veden laskiessa.
Hyljetoveri lähikuvassa. Minua vähän säälitti, kun en tiennyt, olisiko hylje halutessaan päässyt pois tuosta kiveltä, kun veden pinta oli aika alhaalla. Ei se kyllä kovin hädissään olevalta vaikuttanut, vaan pikemminkin näytti nauttivan olostaan kivellä lötkötellessään.
Montereyn vanhassa kaupungissa Fisherman's Wharfin vieressä.
Koska äitini on ollut täällä jo kolme kertaa, hänellä ei riittänyt enää ihmeteltävää kalifornialaisesta elämästä niin paljon kuin ennen. Viime kerrallahan keräsin kunnon pitkän listan kaikesta siitä, mitä suomalainen saattaa täällä käydessä ihmetellä. Postaus löytyy täältä.

Äitini jaksoi kyllä edelleen ihmetellä keskellä San Josen downtownia laskeutuvia ja nousevia lentokoneita. San Josen kv-lentokenttä sijaitsee tosiaan aivan keskustan liepeillä. Minä olen jo tottunut siihen, että koneita tulee ja menee nenän edestä niin moottoritiellä ajaessa kuin keskustassa hengaillessakin. Kuuluvathan koneet meille kotiinkin joskus. Äitini yritti monta kertaa napsaista valokuvaa tästä ihmeestä nimeltä laskeutuva lentokone ja lopulta onnistuikin.
Perusnäky San Josessa.
Äitini täällä ollessa koimme myös kaksi kunnon maanjäristystä. Tai no, äitini ei kyllä hoksannut kumpaakaan, vaikka kyseessä eivät olleet mitkään aivan pienet järistykset (jälkimmäinen oli jopa 4.5). Minähän tunnetusti missaan aina kaikki maanjäristykset, mutta nämä tunsin ja olenkin nyt kokenut maanjäristyksiä ihan tarpeeksi.

Huvittavaa on se, että ensimmäinen näistä kahdesta järistyksestä tapahtui samana päivänä (tapaninpäivänä), kun olimme äitini kanssa käyneet San Josen Tech-museossa, jossa oli maanjäristyssimulaattori. Simulaattorissa koimme Seattlea vuonna 2003 koetelleen järistyksen (olisiko se ollut jotain asteikolla 6?), ja sitten illalla myöhään kotona ihan oikean. Äitini luki tyytyväisenä kirjaa sängyssään, eikä huomannut mitään, mutta minä istuin keittiönpöydän ääressä, tunsin järistyksen ja näin seinänkin liikahtavan. Mieheni oli vessassa, ja siellä kuulemma järistys vasta tuntuikin.

Pari päivää ensimmäisen järistyksen jälkeen heräsin keskellä yötä siihen, että sänky keinuu. Ehdin herätä kunnolla, tajuta kyseessä olevan maanjäristyksen, tuntea maan liikehdinnän ja ehdin jopa kuulla (?!) pelottavaa jyminää. Mieheni ei kyllä kuullut mitään, vaikka hänkin heräsi, joten kuulen varmaan vain ääniä pääni sisällä. Äitini ei herännyt tähän järitykseen, joka herätti suurin piirtein koko Bay Arean väestön. Suuruus oli 4.5.
San Josen Tech-museossa oli kaikenlaista plakaattia esillä maanjäristyksistä sen simulaattorin lisäksi.
Meillä oli äitini kanssa oikein mukavat kolme ja puoli viikkoa. Joitakin asioita, joita meidän on pitänyt tehdä jo aiempinakin kertoina, jäivät edelleen tekemättä, joten toivottavasti äiti tulee neljännenkin kerran vierailemaan. :)

Minä olen tässä nyt sitten äitini lähdön jälkeen yrittänyt palata takaisin perusarkeeni, hyvin väsähtäneillä fiiliksillä kylläkin (joulun ja uudenvuoden jälkeinen töihinpaluumasennus iskee myös osa-aikatyöntekijään, joka rakastaa työtään). Olen ollut kiireinen uusien Les Mills -ohjelmien kanssa: uudet ohjelmat tulevat ohjaajille kolmen kuukauden välein, ja täällä päin vuoden ensimmäinen launch eli uusien ohjelmien julkistaminen kuntosaleilla on yleensä aina tammikuun alussa, ja niin tänäkin vuonna.
En ole vuoteen osallistunut yhden kuntosalin isoon tapahtumaan, jossa usea ohjaaja ohjaa yhdessä uudet ohjelmat. Nyt osallistuin siihen pitkästä aikaa viime lauantaina. Joka kerta tarjolla ei ole tällaisia herkkuja, mutta tällä kertaa oli.
Eiköhän se arki tästä taas lähde käyntiin. Tosin seuraava tauko on tiedossa jo helmikuun lopussa, kun otan kaverini kanssa irtioton arjesta ja lähdemme ihan ulkomaille asti. Sitä odotellessa...

4 kommenttia:

  1. Ihan on suomeksikin Big Little Lies ainakin HBO Nordicin puolella :) Oli kyllä huippu sarja, mulla meni kolme päivää ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, tv-sarjan nimeä ei tosiaan kait ole suomennettu, mutta kirja on nimellä Mustat valkeat valheet niin kuin mainitsin :) Mulla oli kerran hyvin tylsä sunnuntai, niin sai tv-sarja-urakan päivässä tehtyä, haha.

      Poista
    2. No niimpä onkin - aattelin et ei sitä kirjan nimeä oo käännetty ko sarjan nimi on englanniksi ;) innolla nyt sitten kakkoskautta odottelen!

      Poista
    3. No joo, onhan se kiva, että tulee kakkoskausi. Tosin tietyssä mielessä oon kyllä sitä mieltä, että sarja olisi ihan hyvä sellaisenaan minisarjana ilman mitään uusia kausia. En oo kyllä lukenut kirjaa, joten en tiedä, mitä tarinaan vielä liittyy.

      Poista