torstai 18. tammikuuta 2018

Kansalaisvelvollisuus hoidettu eli ääni presidentinvaaleissa annettu

Kävimme tänään mieheni kanssa antamassa äänemme presidentinvaaleissa. Tämä oli toinen kerta, kun äänestämme ulkomailla ennakkoäänestyksessä. Kuten ensimmäiselläkin kerralla, kun äänestimme (silloin eduskuntavaaleissa), äänestyspäiviä- ja paikkoja oli tarjolla muutamiakin täällä San Francisco Bay Arealla. Piilaaksossa elävän suomalaisen kelpaa siis olla, kun ei tarvitse ajaa minnekään sadan kilometrin (tai satojen kilometrien...) päähän äänestämään. Meille kätevin päivä oli tänään, kun Nordic Innovation Housella Palo Altossa pääsi äänestämään. Palo Altoon ajoi keskellä päivää vain 25 minuuttia.
Passinkin sai kaivaa pitkästä aikaa esille. Tosin näin ihmisten osoittavan henkilöllisyytensä ihan vain Kalifornian ajokortilla, joten otimme passit varmaan turhaan mukaan.
Itse asiassa mietimme äänestämään lähtemistä vielä eilen illalla. Kyseessä kun on arkipäivä, niin mieheni työpalaverit vähän hankaloittivat äänestämään lähtemistä virka-aikana. Minä olin kuitenkin sitä mieltä, että olisi tyhmää olla äänestämättä, joten mieheni fiksaili aikatauluaan, jotta pääsimme lähtemään yhdessä. Yksin en ehkä olisi jaksanut. Täällä on kyllä mahdollisuus äänestää myös lauantaina, mutta silloin vain San Franciscossa, emmekä halunneet lähteä sinne saakka.
Palo Alton downtownissa, jossa Nordic Innovation House on. Tosin se ei ole tällä kadulla.

Tupa oli täynnä suomalaisia ja sellaisia vaelteli kaduillakin. Keskivertosuomalainen ei kuitenkaan pahemmin harrasta small talkia, joten pääsimme tehokkaasti sisään ja ulos äänestyspaikalta.
Oikeasta äänestyspaikalle johtavasta ovesta ei voinut erehtyä.
Kun kansalaisvelvollisuus oli hoidettu, oli hyvä siirtyä lounaalle. Emme oikeastaan koskaan pääse mieheni kanssa arkisin yhdessä lounaalle, joten tällainen oli harvinaista. Toivottavasti näissä presidentinvaaleissa tulee toinenkin kierros, sillä silloinkin äänestys Palo Altossa on arkipäivänä. ;)
Valitsimme lounaspaikaksi erittäin suositun hummusravintolan, jonka seinällä on söpöt ohjeet hummuksen syömiseen. Kolmas vaihe rajautui pois kuvasta, mutta tuskin haittaa...
Step 3. meneillään.

Suomalaisesta politiikasta saa ja pitää olla montaa mieltä, mutta toivottavasti kaikki äänestämään oikeutetut vaivautuvat äänestämään siellä missä ikinä ovatkaan!

6 kommenttia:

  1. Me harkittiin tota samaa ravintolaa, mutta päädyttiin kuitenkin syömään impossible burgerit.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä oon aika pihalla burgeriskenestä. Tossa hummus-paikassa oon käynyt pari kertaa. Pitäs ehkä laajentaa skaalaa :)

      Poista
    2. Impossible burger on lihatonta pihviä ja ainoa mun mielestä hyvä feikkiliha. Kannattaa joskus kokeilla.

      Poista
    3. No en oo kuullutkaan tollasesta. Kuten todettu, oon aika pihalla. Pitää todellakin testata, tykkäisin syödä enemmän lihattomia ruokia vaihteeksi!

      Poista
  2. Hyvä, että pääsitte äänestämään! Mäkin kävin tänään äänestämässä Haagin suurlähetystössä. Onneksi se on pyörämatkan päässä, niin äänestäminen onnistui helposti. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Me saadaan kyllä olla iloisia siitä, että äänestyspaikka löytyy niin läheltä. Monella on aika vaikea lähteä pitkien matkojen takia.

      Poista