(Turku) Suomi ulkosuomalaisen silmin

Ulkosuomalaisen on varmasti melkein mahdotonta selittää aina Suomessa asuneelle sitä, miten erilaiselta mutta kuitenkin niin samanlaiselta Suomi tuntuu ja näyttää ulkomailla asuttujen vuosien jälkeen. Monet kaverini ovat kysyneet aiemmin Suomi-reissuillani ja myös nyt tällä viimeisimmällä reissullani, tuntuvatko Suomi ja Turku ihan tuppukyliltä Piilaaksoon verrattuna. Joka kerta olen järkyttynyt tästä kysymyksestä - enkö ole täällä blogissani tuonut jo monesti esiin, miten Piilaakso on oikeasti aika maaseutua? Jos Suomen moottoriteitä ei oteta lukuun (oikeasti, missä kaikki autoilevat ihmiset ovat?!), Suomi ei tunnu miltään tuppukylältä. Turkukin näyttäytyy minulle sellaisena suurcityna ja trendikkäänä kaupunkina että huh huh. Ja tässä ei ole ironiaa laisinkaan, vaikka jotkut kaverini niin luulivatkin. Olen ihan tosissani. Olen maininnut tästä jo aiemminkin.

Ihana kaunis Turku. Mitä nyt tuo Aurajoki on kohtalaisen kamalan värinen. 

Fakta siis on, että ulkomailla asuttujen vuosien jälkeen oma kotimaa näyttäytyy erilaisena kuin silloin, kun sieltä lähti. Vaikka lähdöstä minun kohdallani on vain parisen vuotta, eikä mitään vuosikymmentä. Toisaalta Suomi on kuitenkin minulle se sama maa, joka se oli lähtiessäni. Se on tuttu, vaikka unohdankin punnita vihannekset kaupassa ja vaikka mieheni tekeekin U-käännöksen Helsingin ydinkeskustan laitamilla ennen kuin muistaa, ettei Suomessa pahemmin saa tehdä U-käännöksiä (Piilaaksossa ne ovat yleisiä ja niitä pitää tehdä lähes päivittäin määränpäähänsä päästäkseen). Mutta ulkomailla asutut vuodet aiheuttavat sen, että vanhastaan tutut seikat saattavat hyppiä silmille. Niin minulle ainakin käy joka kerta Suomessa käydessäni.

Elämä Aurajoen varrella oli huomattavasti eläväisempää näin kesällä kuin helmikuussa, jolloin viimeksi tutkailin tilannetta. Tässä kuvassa elämä on kyllä rajattu pois.

Tässä koottua listaa siitä, mitä asioita en voinut olla huomaamatta ja ihmettelemättä Turussa ja Suomessa:

• Moottoriteiden (ja muidenkin teiden) varret ovat älyttömän puhtaita. Ei ole roskia eikä roskapusseja, ei limsa- ja kahvimukeja tai ruokakääreitä eikä ihmisten heittämiä vanhoja huonekaluja, patjoja tai kenkiä. Näitä kaikkia em. tuotteita nimittäin näkyy piilaaksolaisilla ja kalifornialaisilla moottoriteillä. Jotkut ulkosuomalaiset usein puhuvat kaihoisaan sävyyn Suomen puhtaasta luonnosta. Minä olen usein ihmetellyt, missä teltoissa ja maaseuduilla porukka oikein on Suomessa asunut. Minä ainakin olen asunut isossa suomalaisessa kaupungissa, jossa puhdasta luontoa ei kyllä ole ollut tarjolla niin paljoa, että voisin sanoa sitä kaipaavani. Mutta jos puhtaalla luonnolla tarkoitetaan roskattomuutta, niin yhdyn tähän muiden ulkosuomalaisten Suomen puhtautta hehkuttavaan kuoroon!

Puhdas Aurajoen ranta. Mitä nyt kännikalat jättivät jälkeensä tölkkejä, pulloja ja pitsalaatikoita.

• Moottorietiet ovat myös todella hyvässä kunnossa. Kaliforniassa on USA:n korkeimmat autoverot ja huonokuntoisimmat tiet, olen kuullut sanottavan. Monesti motareilla ajaessa on sellainen olo kuin rengas olisi täysin puhki, sillä tiet ovat niin huonossa kunnossa. Suomessa ajo kulkee kuin silkillä. Sillä, että Suomessa motareilla ei tunnu ajavan kukaan ja Kaliforniassa taas ajavat miljoonat ja miljoonat autot päivittäin, ei tietenkään ole asian kanssa mitään tekemistä. ;) 

• Myös julkiset vessat ovat todella puhtaat. Vaikka ekoina kertoina suomalaisissa julkisissa vessoissa asioidessani käteni automaattisesti hapuilikin seat coveria eli istuinsuojaa ennen pöntölle istumista (Kaliforniassa jokaisessa itseään kunnioittavassa julkisessa vessassa on tarjolla näitä suojia), Suomi-vessassa käyminen on keskimäärin hygienian kannalta helppo kokemus. Asiat oli tehty pönttöön eikä istuinrenkaalle roiskien, pöntöt oli aina vedetty, vessapaperia oli tarjolla, eikä kukaan ollut käyttänyt lattiaa roskiksena. 

• Hyvää lounasta saa halvalla. Kävin salaattibuffetissa, se maksoi 9,80 euroa. Sitten kävin trendikkäässä ravintolassa syömässä lounasannoksen, sekin maksoi alle 10 euroa. Piilaaksossa alle kympillä saa vain pikaruokaa tai jonkun burriton lounaaksi. Jopa astetta paremmat fast foodit maksavat yli kympin. 

Lounaista ei nyt ole kuvaa, mutta munkkirinkilöitä tuli syötyä jälkkäriksi (ja alkupalaksi, haha) useammin kuin vain kerran.

• Turussa ulkoillaan iltaisin todella paljon. Tätä ihmettelin jo heti ensimmäisenä iltana, kun ajoimme lentokentältä Turkuun keskustan läheisyyteen äitini luo. Keskustan laitamilla vastaan tuli koko ajan ihmisiä urheilutamineissa ja ulkoiluvaatteissa, ja oikein ihmettelin miehelleni ääneen, mikä ihmeen urheilutapahtuma on menossa. Sama toistui joka ilta. Siinä tuli itselle aika laiska olo. Toki Piilaaksossakin ulkoillaan paljon, mutta täällä ihmiset ajavat helposti kukkuloille ja puistoihin (toki asuinpaikasta riippuen) tai kävelevät jossain traililla, joten porukka ei keskity teille niin paljon. Turun meno oli sitä paitsi huomattavasti urheilullisemman näköistä, jos vertaa siihen kävelyporukkaan, joka ravaa täällä meidän kodin lähellä iltaisin normiarkivaatteissaan. 

• Toisaalta Turun kesäiset illat tuntuivat olevan aika viinaan meneviä. Fantasiasuomimaailmassani olin kaivannut Turun kesäiltoja Aurajoen rannassa ja jokilaivoja. Totuus löi nopeasti päin kasvoja, kun tajusin unohtaneeni kaljaa ja siideriä jokirannassa vetävät alaikäiset ja ne keski-ikäiset, jotka eivät kuluneista vuosista huolimatta ole oppineet tunnistamaan, missä kohtaa kannattaa lopettaa se alkoholin kittaaminen. Meininki oli ihan kivaa, ei siinä mitään, mutta kyllä se alkoholiin keskittyminen pisti aika pahasti silmään. Moista örveltämistä ja kännissä heilumista kun ei pahemmin Piilaaksossa näe (San Franciscosta en tiedä, koska en koskaan käy siellä iltaisin). 

Jakke Jokilautta, yksi Turun erikoisuuksista. Aurajokea edestakas reissaava lauttabaari. Viinaanmenevyys muuten tarttuu, sillä kävin kaverini kanssa kittaamassa yhden viinipullon puoliksi jokilautalla sen jälkeen, kun olimme jo istuneet monilla jokilaivoilla. 

• Mutta sitten toisaalta känniset eivät autoile kotiin. Tankojuoppous on mielestäni huomattavasti pienempi paha kuin rattijuoppous. Turun iltoja kruunaavat bussit, joita suhaa keskustasta jokaiseen suuntaan useita ja usein. Tätä yksityisautoiluun tottunutta alkoi lähes heikottaa.

• Monessa kulmassa haisee tupakka ja ilmeisesti tupakointi on vielä(kin) ihan normijuttu Suomessa. Meinasin saada sätkyn, kun tajusin, että terassilla (eli ravintolassa?!) saa polttaa. Kaverini saattoivat vähän ihmetellä, miksei muka saisi. Piilaaksossa haisee vain kannabis.

Turun keskiaikamarkkinoissa on eksoottista menoa niin turkulaisille, turisteille kuin ulkosuomalaisillekin. En kyllä maistanut tätä possua.

• Tupakan hajun lisäksi kulmissa kuuluu paljon kiroilua. Voimasanat tuntuvat olevan turkulaisille kätevä tapa tehostaa kommunikointia. Ja se tapa muuten tarttuu, mutta ikävän kuuloista se on. En ole varmaan koskaan kuullut kenenkään kiroilevan Piilaaksossa, ellei kevyttä voimasanaa darn lasketa ja senkin kuulin keskilännestä Kaliforniaan muuttaneen suusta. (Tähän toki voi vaikuttaa se porukka, jonka seurassa kuulen englantia, ja tilanteet. Mistäs minä tiedän.) 

• "Suomalaiset ovat yrmyjä ja hiljaisia eikä kukaan juttele tuntemattomille", ulkosuomalainen muistelee. Paitsi humalassa kesäilloissa kyllä jutellaan. Kaljajonossa ainakin.  

Kummal pual jokke on oikke pual jokke? Kysy sitä turkulaiselta. Minä en muuten osaa tuota Turun murretta, sillä en oikeasti ole mikään turkulainen.

• Ruokakaupan kassat ovat niin tehokkaita, että hyvä jos ulkosuomalainen pysyy perässä. Mitä mitä, minulta ei kysytty, onko minulla suunnitelmia viikonlopulle? Kukaan ei pakannut kamojani? Piilaaksossa kassat ovat pääsääntöisesti tajuttoman hitaita. 

• Suomalaiseen asiakaspalvelijaan voi myös luottaa: Kävin sulkemassa suomalaisen kännykkäliittymäni, joka on roikkunut mukanani lähes käyttämättömänä yli kolme vuotta. Operaattorin putiikissa käymisen jälkeen olin varma, ettei liittymää ole suljettu, vaikka työntekijä sanoi sulkeneensa sen heti. Eihän asiakaspalvelijaan voi luottaa, sanoo piilaaksolainen. Ei kukaan kuitenkaan tee sitä, mitä lupaa, ja samaa asiaa pitää käydä hoitamassa ainakin kolme kertaa, sanoo amerikkalaiseen menoon tottunut. Olin totta kai väärässä. Voi kunpa voisin tuoda suomalaiset asiakaspalvelijat mukanani Piilaaksoon. Paikallisen amerikkalaisen liittymäni putiikissa olisi ensinnäkin vierähtänyt yksinkertaisen asian kanssa ainakin kaksi tai kolme tuntia. Toiseksi viikon kuluttua asiakas olisi tajunnut, ettei asia tullut hoidetuksi ja edessä olisi uusi parin tunnin reissu. (En liioittele - olen kokenut tämän. Useasti.) 

Aurajoki tuntuu elävöityneen huomattavasti sitten sen ajan, kun minä asuin Turussa. Siellä menee vesibusseja ja vaikka mitä. Kova trafiikki.

• Suomalaisissa asiakaspalvelutilanteissa nyt ei muutoinkaan mitään roskaa jauheta, vaan asiat hoidetaan ja se siitä. Pidän tehokkuudesta, mutta toisaalta olisi myös ihan kiva, jos asiakaspalvelija tervehtisi. Olemme kuitenkin ihmisiä kaikki, itsepalvelukassat ovat sitten erikseen. 

• Kevyt liikenne huomioidaan Turussa hyvin. En ikinä olisi uskonut sanovani näin, sillä pyöräilin Turussa asuessani monia vuosia, jopa ympäri vuoden, ja pelkäsin usein henkeni edestä. Mutta kun tulee Piilaaksosta, jossa puolet autoilijoista tuntuu unohtaneen, että kävelijöitä ja pyöräilijöitä on edes olemassa, turkulaiset autoilijat vaikuttavat erittäin huomaavaisilta. Suojatietkin on merkattu kauniisti ja selkeästi. Eikä kukaan aja ylinopeutta. (Huomioitava on, että Piilaakson eri alueissa on myös eroja. Esimerkiksi Palo Altossa on paljon kevyttä liikennettä ja se varmasti huomioidaan siellä huomattavasti paremmin kuin jossain oman asuinalueeni, North San Josen, toimistoalueilla.) 

Ei uskoisi olevansa Turussa...

• Sunnuntai-illat Suomessa ovat kuolleita ostosmielessä. Olimme pk-seudulla sunnuntaina illalla, ja ostoskeskus ilmoitti kello 17:45 menevänsä kiinni vartin kuluttua. Mitä ihmettä - kuudelta illalla? Sen jälkeen yritimme etsiä kotipizzaa ja nekin olivat menneet kiinni kuudelta. Samoin monet ruokamarketit. Luulin, että tästä vanhanaikaisesta tavasta olisi päästy eroon Suomessa, mutta ilmeisesti ei? Tai ehkä syy oli vain kesä...

• ... Nimittäin lämpimänä kesäsunnuntaina ostarilla ei ollut ketään!? Paikka oli lähes autio. Minua huvitti paljon, nimittäin lämmin viikonloppupäivä Piilaaksossa tarkoittaa sitä, että kaikki ostarit ovat viimeistä parkkipaikkaa ja laitonta parkkeerausta myöten täynnä populaa. Itse asiassa ei tarvi olla edes lämmin päivä, ihan vain viikonloppupäivä riittää siihen, että ihmiset ovat ostareilla. Mutta niinhän se olikin, että kun Suomessa on kaunis ja lämmin kesäpäivä, siitä täytyy heti nauttia. Olin unohtanut. 

Vanha Wärtsilän alue, nykyään (kalliiden?) uusien asuntojen työmaa. Ilmoitin miehelleni, että jos koskaan muutamme takaisin Turkuun, voisin muuttaa vaikkapa tuolle alueelle. Voi kyllä olla, ettei irtoisi rahaa niihin kämppiin. :D

• Ja kyllä, minä shoppailin Suomessa vaatteita. Monet kaverini varmasti unelmoivat USA:ssa shoppailusta halvempien hintojen ja paremman valikoiman takia, mutta voin kertoa, että halvalla hinnalla irtoaa yleensä halpaa laatua. Amerikkalaiset edulliset vaatteet ovat välillä vähän kertakäyttöisen tuntuisia (tai sitten shoppailen väärissä kaupoissa?). Lindex, Vero Moda, Vila, Gina Tricot ja niin edelleen näyttäytyvät minulle nyt ihan uudessa valossa. Niistähän saa kohtalaisen kestävää tavaraa kohtalaisen edullisesti. Enkä muuten ikinä olisi ennen Kaliforniaan muuttoa ostanut Lindexistä mitään muuta kuin ehkä alusvaatteita ja Gina Trikoon teinitrikookamaa en voinut sietää. Nyt vain kadehdin kavereitani, jotka voivat ostaa vaatteensa tuollaisista paikoista aina. Piilaaksosta löytyy tietääkseni vain H&M ja Zara ja niidenkin valikoima on valittu amerikkalaista silmää miellyttäväksi. Aitoa merinovillaa oleva villatakkikin piti hakea Stockmannilta, koska kolmessa vuodessa olen läpikäynyt kolme amerikkalaista "villa"takkia eikä niistä ole ollut mihinkään. Jotain Filippa K:n laatua on täältä ihan turha etsiä, ellei sitten lähde selvästi kalliimpiin liikkeisiin. 

Yksi aamu jetlagissa lähdimme mieheni kanssa ulkoiluttamaan vanhaa rakasta mäyräkoiraamme, joka nykyisin on äitini mäyräkoira. Olimme liikkeellä aamuseitsemän jälkeen, jolloin ruotsinlaivat saapuivat satamaan. Joskus jetlag ajaa kauniisiin tilanteisiin ja maisemiin.

• Ja viimeisimpänä, mutta ei vähäisimpinä: ne trendikkäät ihmiset. En vain pääse yli niistä. Ei näy yoga pantseja eikä flipflopeja arki- ja iltapukeutumisessa. Hyvä, että jätin omani pakkaamatta ja ehostin valikoimaani niillä ruotsalaisilla veromodilla ja muilla. ;) 

Tätä herraa on kyllä aina vain niin ikävä. <3 Elämäni vaikein päätös jättää yksi perheenjäsen taakse, mutta ehdottomasti oikea päätös. Herralla kun oli vähän terveysvaivoja.