Meidän joulu näytti tällaiselta

Viime vuonna joulu meni ohitse nopeasti kavereiden kanssa, tänä vuonna meno oli ehkä hiukan perinteisempää. Minä, mieheni ja äitini sekä paljon jouluruokaa, suomalaisittain se kolme päivää putkeen. Viime vuoden tapaan olin kipeä. Toivottavasti siitä ei tule perinnettä.

Valokuvassa ja Skypen kautta kuusemme nähnyt perheenjäsen totesi, että on niin paljon koristeita, ettei kuusta edes näy niiden alta. Haha, kuusi on kyllä niin tuuhea, ettei siitä paljon oksia erottaisi edes ilman koristeita. Tuoksuukin hiukan kuuselta tänä vuonna, viime vuonna ei tuoksunut niin paljon. Neulasia varisee vain muutamia. Vettä tämä ei juo nimeksikään.

Aattoaamuna syötiin riisipuuroa. Äitini teki sen, joten ihan kuin ennen vanhaan siis.

Joulurauhan julistuksen katsominen joko televisiosta tai paikalle menemällä silloin, kun olemme minun teini-iässäni asuneet Turussa, on kuulunut minun ja vanhempieni perinteeseen. Täytyyhän sitä siis katsoa täälläkin, mitä nyt aikaeron takia melkein puoli vuorokautta myöhemmin. Monet varmasti huomasivat "terveisiä sinne merien taakse" -kyltin, jota joku yleisössä piteli, ja mahdollisesti moni ulkosuomalainen piti sitä aika söpönä. 

Tilasimme Whole Foodsista Holiday-ruoat. Tarkoituksena oli tilata samat ruoat, joita Kiitospäivänä syödään. Mikäli olen ymmärtänyt oikein, amerikkalaisilla ei ole muita perinteisiä ruokia jouluksi, vaan monilla ruoka on pitkälti samaa kuin Kiitospäivänä tai sitten jotain ihan muuta "juhlavaa". En tiennyt, että Whole Foodsista saisi muutakin kuin kiitospäiväruokaa. Kuitenkin kun aloimme tutkailla valikoimaa, kävi ilmi, että sieltähän saa myös esimerkiksi kinkkuruokaa tai vaikkapa Hanukka-ruokaa. Sekä mieheni että äitini innostuivat hiukan kinkusta, joten menimme sitten sillä, vaikka itse olisin tykännyt kalkkunasta. Valinta osoittautui kyllä oivaksi, sillä kinkku oli ihan hyvää ja siitä tuli aika jouluinen fiilis.

Joulu sujui näissä villapaidoissa. Ostimme äidillenikin oman "ruman jouluvillapaidan". Hänen omansa oli paljon hienompi kuin meidän, koska siinä oli vilkkuvat valot. 

Edellisen postaukseni jälkeen opin varmaksi sen, että täältä tosiaan saa suomalaisen joulukinkun tapaista kinkkua tilaamalla hyvissä ajoin ennen joulua ja ihan valmiiksi suolattunakin. Whole Foodsin valmiiksi paistettu kinkku oli sekä ulkonäkönsä että hiukan makunsa puolesta erilaista kuin mikään joulukinkku, jota Suomessa olen koskaan syönyt, varmaankin koska se ei ollut harmaasuolattu. Sen nimi oli Spiral-Cut Ham, mitä se sitten ikinä tarkoittaakaan, minä en näistä kinkuista tiedä. Kaikki me kolme analysoimme, mikä teki tästä kinkusta erilaisen kuin suomalainen joulukinkku, mutta emme löytäneet mitään maatamullistavaa eroa, vaikka eroja olikin. Kinkku kuin kinkku. Menisi ensi vuonnakin ihan hyvin joulukinkusta. Sinappina toimi englantilainen hyvin vahva sinappi, joka sekin toimi oikein hyvin kinkun kaverina.

Mieheni ensin kielsi julkaisemasta tällaista kuvaa, koska hänen mukaansa joku saa sydärin hänen kinkunkäsittelytaidoistaan.  Lupa irtosi kuitenkin lopulta. Kinkku oli muuten valmiiksi viipaloitu, tosin ei ihan kunnolla..

Kinkun lisäksi Whole Foodsin Holiday-ruokapakettiin kuului kinkun lievästi sinappinen kastike, perunaparsakaalijuustogratiini, bataattimuusi, vihreitä papuja ja vehnäsämpylöitä, jotka olivat sen verran pahoja, etten tykännyt syödä niitä edes uunilämpiminä. Jälkkäriksi tuli omenakarpalopiirakka. Koko setti oli tarkoitettu kahdeksalle hengelle, eikä pienempää valitettavasti saanut. Hinta oli $130, kinkun hinta tuosta oli kinkun päällä olevasta hintalapusta päätellen noin puolet. Ruoat olivat sämpylöitä lukuun ottamatta hyviä, mutta en ehkä ostaisi uudestaan, koska kinkun olisi voinut ostaa erikseen ja kaiken muun tehdä itse helposti tai korvata jollain muulla. Mutta tulipa kokeiltua. Ja nyt meillä on pakastin täynnä bataattimuusia, sillä sille ei tullut käyttöä ollenkaan, kun bataattilaatikko oli omasta takaa.

Olen pitkään halunnut maistaa amerikkalaisten bataattilaatikkoa vaahtokarkkikuorrutteella ja nyt vihdoin sain, kun tein sellaisen äitini kanssa. Maku oli hyvä, supermakea totta kai, koska laatikkoon lisättiin sokeria ja päälle vielä vaahtikset, mutta makea on juuri minun makuuni. En kuitenkaan yhtään tykännyt ruoan koostumuksesta, sillä vedin bataatit liian sileäksi soosiksi. Seuraavan kerran pitää jättää enemmän rakennetta, jotta lopputulos on oikeasti laatikkoruoka, ei bataattimuusi.

Miksi kaikki eivät laita bataattilaatikkonsa päälle vaahtokarkkeja...? Loistava yhdistelmä hei. Karkeista tuli uunissa kivan rapsakoita. Niin ja tämä on siis pääruoan lisuke, ei jälkiruoka, vaikka joku ehkä saattaa erehtyä niin luulemaan karkkien takia.

Ne itsetehdyt lanttu- ja porkkanalaatikko onnistuivat mainiosti ja maistuivat aivan joululta. Olen kyllä aika ylpeä siitä, että onnistuimme tekemään ne. Toisaalta kyllä muistan katsoneeni reseptejä jokin aika sitten ja todenneeni, että vaikuttavat yksinkertaisilta tehdä, mutta eiköhän nekin voisi jollain tavalla pilata aika totaalisesti. Hirveä väkertäminen niissä kyllä oli kahdellekin kokille, mutta kyllä ne olivat vaivansa arvoisia.

Graavilohi ja kylmäsavustettu lohi sekä silli olivat Ikeasta. Joululimpun äiti toi mukanaan.

Vaikka ruoassamme olikin vahva amerikkalainen twisti, kaiken kaikkiaan täytyy sanoa, että aika helposti löytyivät sellaiset ruoat, joilla sai joulun tunnelman. Vielä vähän harjoitusta, niin johan täällä syntyisi täsmälleen sellainen ateria kuin Suomessakin, jos nyt sellaista kaipaa. (Tosin laatikoiden tekoon käytetty siirappi oli Suomesta, mutta se olikin sitten ainoa asia, joka tuotiin sieltä saakka.)

Perinteisten joulutorttujen lisäksi väkersin Nutella Christmas Treen. Nutellaa ja voitaikinaa, ei voi epäonnistua. Vasemmalla näkyvä viritys on mieheni tekemä kalifornialainen vahvistus joulupuulle: Nutella Palmu. Minusta näyttää aika paljon vasaralta, mutta en väitä miehelleni vastaan. ;) 

Mielenkiintoinen jouluhuomio oli muuten se, että tämä ulkosuomalainen ei enää välitä Pandan juhlakonvehdeista, joita pyysin äitiäni tuomaan. "Onpa tää suklaa pahaa, ihan kuin pilaantunutta", sanoin. Äitini testasi ja totesi konvehtien olevan täsmälleen samanlaisia kuin aina ennenkin. "Ei nää oo edes makeita", valitin, mutta kyllä ne kuulemma olivat. Miehenikin tykkäsi, joten Amerikka ei ole (ainakaan vielä) pilannut meitä molempia. Minä söin kyllä niitä konvehteja, koska ei ole olemassa karkkia, jolle sanoisin "ei", mutta kyllä paljon enemmän vetelin menemään täällä myytävää Ghirardelli-suklaata.

Kaiken ruoan ja syömisen vastapainoksi piti vähän ulkoilla, vaikka olinkin hiukan kipeä. Joulupäivänä kävin äitini kanssa vajaan kymmenen minuutin ajomatkan päässä olevassa Alvisossa kävelemässä "veden päällä". Parkkipaikka oli täynnä autoja.

Alviso Marina County Park, jossa kävelytie menee vesialtaiden lomassa. Alue sijaitsee ikään kuin San Franciscon lahden poukamassa.

Alueella on paljon erilaisia lintuja.

Lintujen lisäksi paikalla voi bongata junan, joka kulkee veden yli. Äitini kauhisteli sitä, miten pienen penkereen päälle raide on rakennettu. Penger on siis täsmälleen samanlainen toisellakin puolella ja siellä on vettä, mitään muuta maata junalle ei tässä kohtaa ole. Kieltämättä aika hassua, etteivät rankkasateet aiheuta mitään vahinkoa tuolle radalle, kun luonnonilmiö nimeltä mud slide vie täällä talojakin kukkuloiden rinteitä alas tai rannikolta mereen. Vaikka mistäs minä tiedän, vaikka olisikin aiheuttanut. 

Tapaninpäivänä, jota täällä päin maailmaa ei tunneta, menimme kaikki kolme Big Basin State Parkkiin katsomaan kalifornialaisia punapuita, joita äitini halusi nähdä. Väkeä oli täysistä parkkipaikoista päätellen paljon, mutta me olimme paikalla vasta kahdelta päivällä ja kävelimme noin 5 kilometrin lenkin, jossa ei kyllä ollut paljon muita kulkijoita enää tuohon aikaan.

Iso on.

Ja korkeita ovat.

Tartutin äitiini puunhalausvimman.

Koska viime aikoina on satanut, metsässä oleva vesiputous jopa muistutti vesiputousta. Ainakin täkäläisellä mittakaavalla. Äitini mielestä moista lirua ei ehkä ihan voisi kutsua vesiputoukseksi, mutta kuivalla Kalifornialla onkin ihan oma ajatuksensa vesiputouksista.

Kalifornialainen vesiputous.

Olen nähnyt tämän putouksen aiemmin keväällä toukokuun alussa, ja silloin se oli vielä surkeampi. Täältä vanhasta postauksesta näkee kuvan, jos kiinnostaa. Kesäisin tuolla tuskin on vettä ollenkaan.

Metsässä oli muuten kylmä (noin 5 astetta), kun aurinko oli jo matalalla. Tällä kertaa minä en ollut ainoa, joka palelsi.

Punapuut ovat suojeltuja. Kun ne kaatuvat, niiden annetaan mahdollisimman paljon vain olla rauhassa, jos se suinkin on mahdollista.

Syömisen ja ulkoilun lisäksi joulun aikana katsoimme monta todella laadutonta jouluelokuvaa sekä pari lasten elokuvaa, koska halusin vihdoin ja viimein sivistää itseäni ja selvittää, mitä ihmettä ne minionit oikein ovat. :D