Hääpäivä satulinnan kulmilla: Neuschwansteinin ja Hohenschwangaun linnat Etelä-Saksassa

Minun ja mieheni hääpäivä osui kätevästi Saksan reissuumme. Ajoimme tiistaina Berliinistä Etelä-Saksaan Baijerin alueelle Hohenschwangaun kylään, ja keskiviikkona vietimme hääpäiväämme ihastelemalla kylässä olevaa kuuluisaa Neuschwansteinin linnaa ja sen vieressä olevaa pienempää Hohenschwangaun linnaa.

Ajomatka Berliinistä Hohenschwangaun kylään on noin 730 kilometriä. Meillä meni aikaa 8 tuntia yhden pitkän pysähdyksen ja parin vessatauon kanssa. Maisemat olivat pitkälti tylsää autobahnia ja vasta aivan hetki ennen perillepääsyä maisemat alkoivat olla tällaisia. 

Aurinkokin alkoi laskea ennen kuin pääsimme perille. Matka Berliinistä etelään Hohenschwangauhin lähes Itävallan rajalle tarkoittaa jo melkein koko maan läpi ajamista pituussuunnassa, joten se on aikaa vievää puuhaa. 

Auringonlasku oli kaunis. Tuo edelläoleva auto alkoi hidastella ja joku ilmeisesti kuvasi maisemaa ikkunasta. Meidän takana tulevalla (todennäköisesti ei-turistilla?) meni hermot ja sieltä alkoi kuulua tööttäilyä. 

Neuschwansteinin linna on hyvin suosittu turistikohde. Linnaan pääsee vierailemaan vain opastetulla kierroksella, ja liput kannattaa ilmeisesti yleensä varata hyvissä ajoin. Me varasimme omat lippumme vain kaksi viikkoa ennen reissuamme, mutta onneksi lokakuun loppu ei ole mikään pahimman turistiryysiksen aika ja saimme liput ongelmitta. Myös pienempään Hohenschwangaun linnaan pääsee vain opastetulla kierroksella. Molemmat linnat sijaitsevat siis ihan vierekkäin Hohenschwangaun pikkukylässä. Osa nettisivuista antaa osoitteeksi Schwangaun kaupungin.

Neuschwansteinin linna Hohenschwangaussa. Kylässä vaikutti olevan yksi lyhyt pääkatu, jonka varrella on muutama pieni hotelli, pari turistikrääsäkauppaa, joitakin ravintoloita ja kioskeja. Vieressä sijaitsee isompi Schwangaun kaupunki, mutta en tiedä, mitä siellä on. 

Sanon Neuschwansteinin linnaa kuuluisaksi, mutta itse asiassa minä en edes tiennyt tällaisesta linnasta ennen kuin kaverini suosittelivat sitä minulle, kun kuulivat minun suunnistavan Münchenin lähistölle. Neuschwansteinin linnaa kutsutaan satulinnaksi ja Disney-linnaksi, sillä Walt Disney on ilmeisesti ottanut inspiraatiota tästä 1800-luvun lopussa rakennetusta linnasta prinsessatarinoihinsa. Henkilökohtaisesti en ole aivan vakuuttunut tästä satulinnatermistä. 

Linna, joka mielestäni hukkuu massiiviseen maisemaan ja vaikuttaa siksi pienemmältä kuin on.

Neuschwansteinin linna näyttää kuvissa satulinnalta ja hyvin suurelta. Kyllä se suuri onkin, mutta silti, kun saavuimme Hohenschwangaun kylään illalla pimeällä ja kun näin linnasta ensimmäisen vilauksen, mietin miehelleni ääneen "onko toi se pienempi linna". Sama fiilis jatkui aamun valossa: "Onpas se kyllä vähän pienempi kuin luulin", oli ajatukseni. Linna sijaitsee kohtalaisen lähellä Itävallan rajaa, ja maisemaa koristavatkin toisella puolella Itävallan Alpit ja toisella puolella vuoristo, jonka rinteessä linna sijaitsee. Luonto on siis niin massiivista, että suuri linna ikään kuin häviää siihen joukkoon, hukkuu maisemien upeuteen. Niihin kaikkiin postikorttilinnakuviin verrattuna linna on mielestäni todellisuudessa paljon pienemmän näköinen, mutta ehkä se oli tuo luontoäidin syy.

Katse kohti Itävaltaa Hohenschwangaun kylässä sijaitsevan Alpsee-järven rannalta. 

Itävallan puolella olevat Alpit koristavat maisemaa kauniisti. Tällainen näkymä avautuu Neuschwansteinin linnan parvekkeelta. Parveke on ainoa paikka, jossa linnassa sisällä saa ottaa valokuvia.

Neuschwansteinin linna oli Baijerin kuninkaan Ludvig II:n linna ja Hohenschwangaun linna Ludwigin isän, Maximillian II:n, linna. Ei historiasta sen enempää. Kävimme ensin Hohenschwangaun linnassa, joka oli aika symppis ja kohtalaisen kompakti. Kierros kesti puoli tuntia.

Hohenschwangaun linna. Kylässä on kaksi linnaa, joku museo, turistikaaos ja sitten näitä kuvassa näkyviä lintuja ja that's about it. Niin ja kauniit maisemat.

Valokuva valokuvaamisesta. 

Ekan linnan kierroksen jälkeen meillä oli nopsasti aikaa käydä valitsemasssa roskaruokaturistiravintoloista ja -kiskoista joku vähiten ällöttävin ja nopein vaihtoehto (valitettavasti nämä kriteerit kyllä sulkivat toisiaan pois) ja syödä kiireellä ennen kuin oli aika siirtyä seuraavan linnan kierrokseen. Minulla oli onneksi omat eväät, mutta voisiko joku panostaa turistipaikoissa joskus myös terveellisiin ruokiin?! Olen varma, että moni turisti söisi mieluusti jotain muuta kuin makkaraa, hodareita, pitsaa, pastaa tai leivitettyä kalaa tai kanaa.

Miehelleni kelpasi hyvin makkarat ja ranskalaiset, mutta minulle ei ollut yhtään mitään, etenkään kun emme ehtineet mennä kunnolla ravintolaan. Minulla oli onneksi sattumalta mukana yksi edellisen päivän automatkalta yli jäänyt salaatti. Kananmunat jäivät kyllä syömättä, sillä salaatti oli maannut yli 24 tuntia kylmälaukussa eikä siis ollut ihan kylmimmillään enää. 

Pikaisen ruokahetken jälkeen lähdimme kipuamaan kohti Neuschwansteinin linnaa, joka sijaitsee vuoren rinteessä. Ylös pääsee joko kävelemällä noin 1,5 kilometrin mittaisen tien ylös, maksullisella bussilla tai maksullisella hevoskärrykyydillä. Me kävelimme ylös. Linnan nettisivujen mukaan matka kävellen kestää noin 30-40 minuuttia. Meidän vauhdilla aikaa meni 20 minuuttia, meidän ohi kävelleiden useiden ihmisten vauhdilla varmaan alle vartti. Maksullista kyytiä liikuntakykyinen, terve ihminen siis tuskin tarvitsee, mutta toisaalta mekin otimme sitten bussikyydin alas, sillä siinä kohtaa myöhäistä iltapäivää oli jo aika väsy jetlagin ja huonosti nukutun yön jälkeen. Bussikyyti alas on halvempi kuin ylös.

Turisteille on tarjolla myös todellinen turistikyyti.

Neuschwansteinin linnan kierros kesti vain puoli tuntia, yhtä lyhyt siis kuin pienemmänkin linnan. Turistimäärät lienevät tuolla niin suuria, että kierrosten on pakko olla tehokkaita. Me emme olisi kyllä jaksaneet pidempää kierrosta. Oli kiva nähdä linna sisältä. mutta emme kaipaa kovin yksityiskohtaista selostusta historiasta saati yksityiskohdista. Keskittymiskyky alkoi herpaantua jo puolessa tunnissa.

Neuschwansteinin linna. Remonttikin oli käynnissä. Linna ei muuten koskaan valmistunut kokonaisuudessaan. 

Linnan sisäpihaa. Sisällä ei saanut ottaa kuvia. Nyt vasta jälkikäteen tätä kuvaa katsoessani tajuan sen, että tuonne sisäpihalle olisi selvästi päässyt jostain, mutta emme me hoksanneet käydä siellä tutkimassa.

Upeahan tuo linna on, ei käy kieltäminen, vaikka todellisuus olikin erilainen kuin kuvien perusteella minulle etukäteen syntynyt illuusio satumaisesta suurlinnasta. Minä en ole koskaan käynyt missään palatseissa enkä eurooppalaisissa linnoissa, joten tämä linna oli suurin ja massiivisin paikka, jonka toistaiseksi olen nähnyt.

Parhain näkymä linnaan on Marienbrück-sillalta. 

Linnakierrosten jälkeen ajoimme Hohenschwangausta noin puolitoista tuntia Müncheniin. Auton navigaattori ohjeisti meidät ajamaan läpi baijerilaisen maaseudun. Matka kulki aikamoisia pikkuteitä pitkin. Kyseessä oli arki-ilta, eikä meillä ole mitään tietoa, olisiko ollut olemassa joku autobahnikin, jota navi vältteli mahdollisen ruuhkan takia. Tulipa nähtyä baijerilaisia maaseutumaisemia kuin suoraan postikorteista: satumaisen oloisia pikkuisia baijerilaisia taloja (enemmän satumaisia kuin se linna), lehmiä, lisää lehmiä, tuoreen maidon myyntipisteitä, jotka tosin kaikki olivat kiinni, koska oli arkipäivä ja kello oli yli viisi ja sitten vielä lisää lehmiä. Kaunista seutua. Ei siellä tosin mitään ollut. Paitsi niitä lehmiä.

Baijerilaista maaseutua Neuschewansteinin linnalta kuvattuna. 

Olen muuten ottanut Saksan reissullamme tavaksi kirjoittaa blogipostauksia autossa. Tämä juttu on taas ruksittu automatkalla kuten Berliiniä koskeva postauskin oli ja myös julkaistu automatkalta, tällä kertaa matkalla Garmisch-Partenkirchenista Berliiniin. Jouduimme ajamaan tänään sunnuntaina takaisin Berliiniin paluulentoamme varten. Meillä koittaa nyt siis kotimatka, Istanbulin kautta San Franciscoon eli mikään ihan lyhyt keikka ei ole tiedossa.

Autoilu Saksassa on tässä reissun aikana tullut hiukan tutuksi, ja minulla on muutama kommentti saksalaisista huoltoasemista, vaikkei aihe satulinnaan liitykään. Minua on vähän ihmetyttänyt se, että vessat huoltoasemilla ovat olleet maksullisia, oli asiakas tai ei. Vessan käyttäminen maksaa 70 senttiä, tosin siitä saa 50 sentin lipukkeen, jonka saa käyttää ostamiseen. Eli periaatteessa asiakas maksaa vessakäynnistä 20 senttiä. Jännä systeemi. Etenkin kun moottoriteiden varsilta löytyy myös ilmaisia vessoja, jotka eivät ole huoltoasemien yhteydessä. Mikä idea siinä on, että ne ovat sitten ilmaisia?

Huoltoaseman maksulliset vessat. Saksalaisen tehokas porttisysteemi.

Näissä maksullisissa vessoissa on myös automaattinen istuinrenkaan pesu. Sitä arvostan. Piilaaksolaiset yleiset vessat ovat kärjistettynä todeten yleensä kohtalaisen saastaisia ja istuinrenkaat roiskuneessa vedessä, ehkä jopa ihan siinä pönttöön valuvassa ruumiin nesteessäkin, joten oli kiva muistaa, että puhtaitakin yleisiä vessoja on olemassa.

Itsekseen pyörivä ja peseytyvä istuinrengas. Ei ole muuten eka kerta, kun blogistani löytyy rehellinen kuva vessanpöntöstä.

Saksalaiselta huoltoasemalta saa myös vahvaa viinaa. Mitä tähänkään nyt sitten toteaisi... Saksalaiset. ;)

Vähän jäkkeä automatkalle mukaan huoltoasemalta.