keskiviikko 8. kesäkuuta 2016

Uima-allas vieraat

Keväällä mieheni lähetti minulle yhtenä aamuna tämän valokuvan pelkällä kommentilla ":o".
Kappas, joku on tullut kylään.
Minulle tämä kuva ei aiheuttanut sen suurempaa ihmetystä. Jo ensimmäisenä asuinvuotenamme täällä bongasin uima-altaassamme uiskentelevan linnun (mikä-lie sorsa mahtaa olla). Tällöin eräs naapuri kertoi käyneensä sanomassa asiasta leasing officessa, josta oli todettu, että niin... minkäs sille mahtaa. Luontoa kun ei voi estää. Sitä varten poolipoika käy usein kaatamassa lisää myrkkyä veteen.

Erilaiset uima-altaisiin pyrkivät linnut ja muut eläimet taitavat olla aika normijuttu täällä. Ja eiköhän kaikkialla muuallakin. Eikä se kai mikään ihme ole, kun luonto on kerta lähellä ja varsinkin kun täällä koko osavaltio kärsii kovasta kuivuudesta, eikä isoja vesialueita noin vain löydy. Lintuparat.

Parin viime viikon aikana saikulla ollessani olen viettänyt jonkin verran aikaa altaallamme, jossa en muutoin enää pahemmin jaksa tai edes ehdi olla. Ensimmäisenä päivänä ihmettelin, miksi yksi kohta altaan reunasta on ihan täynnä jotain likaa. En käynyt lähempää tutkailemassa. Sitten muutaman päivän päästä aamupäivällä jostain lensi yhtäkkiä lintu ja laskeutui kauniisti altaaseen. Siellä se uiskenteli hetken, kunnes sitten sai ilmeisesti tarpeekseen ja parkkeerasi itsensä juuri siihen kohtaan altaan reunaa, jossa oli likakasa. Kävi siis ilmi, että linnunkakkaahan se oli. Ilmeisesti toveri asuu siinä tai jotain... tai ainakin pitää siinä vessaansa.
Vessakulmaus.
Jos olisin voinut puhua, olisin käynyt pyytämässä, että joku tulee siivoamaan kakan pois. Parin päivän kuluttua se olikin kadonnut. Saa nähdä, saapuuko sama lintu uudelleen samaan paikkaan nyt, kun vessa on viety pois.

2 kommenttia:

  1. Hahhah:D mulle tuli mieleen, että mitähän ne altaan myrkyt tekee noille linnuille..varsinkin jos ne sieltä juokin! Ei varmaan kovin terveellistä...

    VastaaPoista