keskiviikko 29. kesäkuuta 2016

Vihdoin Tyynenmeren vesi korkattu (ilman märkäpukua)!

Lähes kaikki tapaamani täällä asuvat ulkosuomalaiset ovat sanoneet, että merivesi on täällä kylmää. Suurin osa muistakin tapaamistani ihmisistä, joiden kanssa aihetta on sivuttu, ovat sanoneet, että merivesi on kylmää. Merivesi on täällä kylmää. Tyynimeri on valtaisa ja kaikkea muuta kuin tyyni, joten ei sen vesi koskaan lämpene.
Ranta Santa Cruzissa. Suurin osa porukasta viettää aikaa vain siinä rannalla. Lähinnä lapset ja muutamat (uhkarohkeat?) aikuiset käyvät vähän kastautumassa vedessä.
Minä en ole kertaakaan käynyt täällä rannalla, ellei yhtä surffauskertaa lasketa. Siis niin kuin rantaelämässä. Olen toki seissyt erinäisillä rannoilla sillä tavalla ohimennen, mutten ole koskaan hengaillut rannoilla saati käynyt kastautumassa vedessä. Surffatessa oli päällä märkäpuku, koska se vesi on kylmää.
Rantakatu.
Tänään kävin vihdoin ja viimein rannalla, edelleen lyhyesti, mutta silti ihan uimassa. Tai ehkä enemmänkin vain kastautumassa. Uin noin kaksi kauhallusta. Mutta ilman märkäpukua ja ihan siinä Tyynenmeren jääkylmässä vedessä.
I did it! 
Kävimme kaverini kanssa Santa Cruzissa, symppiksessä surffikaupungissa, joka on vajaan tunnin ajomatkan päässä meiltä. En tiedä, olisinko uskaltautunut kokeilemaan vettä ilman kaveriani, joka ehdottomasti halusi. Hyvä, että kävin. Olihan vesi kylmää, mutta kyllä siellä nyt kävi, enkä kyllä enää sanoisi, ettei täkäläisessä merivedessä voisi edes käydä sen kylmyyden takia ilman märkäpukua. Olisin ehkä voinut olla pidempäänkin kuin sen parin kauhalluksen verran, ehkä veteen ja sen kylmyyteen olisi tottunut, mutta valitettavasti meidän piti kaverini kanssa käydä vuorotellen, joten kumpikaan ei ollut pitkään. Kaverini on sitä mieltä, että on hän uinut kylmemmässäkin vedessä ihan Suomessa.
Takana Natural Bridge State Beachin natural bridge eli kivisilta. Edessä kaverini. Kyseinen ranta on ihan eri kuin se, missä kävimme vedessä, koska looginen kuvien järjestys ei kuulu tänään repertuaariini. Santa Cruzissa tämä sentään on.
Mitään puhdasta Santa Cruzin vesi ei kyllä ole. Itse asiassa se on hyvin likaista. Kuulin, että muutama päivä sitten Santa Cruzin rannan läheisyydessä on tehty myös havaintoja valkohaista, mutta me emme nähneet, mikä on totta kai hyvin positiivista.
Rannikkoa Santa Cruzissa.
Joku oli tullut maalaamaan.
Meidän seuraava auto, jos tästä vielä kunnolla joskus amerikkalaistutaan?
Santa Cruz on kyllä kiva paikka. Olen aiemmin käynyt siellä vain pari kertaa. On ranta ja boardwalk sekä pieni huvipuisto. Ihmisiä oli tänään paljon, vaikka oli arkipäivä. Me kävimme huvipuistossa näköalakeinuissa ja yhdessä vuoristoradassa, jotka olivat kyllä lähes liikaa tällaisille kolmekymppisille vanhoille naisille.
Näköalakeinut ja niiden nukkematkustaja. Alkoi ihan vanhuksia heikottaa tässä(kin) kyydissä.
Ihan muutama muukin oli tullut rannalle parkissa olevien autojen määrästä päätellen.
Myös Darth Vader oli tullut lomalle Santa Cruziin bongailemaan sea lioneja. :D
Ehkä täytyy toistekin käydä tässä elämässä rannalla, kun kerta Kaliforniassa asutaan. Näihin kuviin ja tunnelmiin!

4 kommenttia:

  1. Alaskan virta joka tuo pohjoisesta vettä etelään pitää californian rannikon vedet kylmänä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tästä infopläjäyksestä, pitäisi varmaan perustaa jonkinlainen maantietoblogi. ;)

      Poista
  2. Joo-o, saas nähä miten ne eteläisen Calin vedet... Täällä kun on tottunut lähes 30-asteisiin merivesiin kesällä:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varmaan ehkä ainakin vähän lämpimämpää? En tiedä. Oon käynyt uimassa Malibussa ja siellä ainakin oli lämmintä.

      Poista