keskiviikko 28. lokakuuta 2015

Taas koe-esiintyminen

Minulla oli tänään jännittävä aamu. Ohjasin oman bodypump-tuntini, mutta minulla oli tunnillani vieras: nainen, joka palkkaa jumppaohjaajia ohjaamaan tunteja erään ison it-firman työntekijöille ja joka toimii ryhmäliikunnan koordinaattorina tässä firmassa. Piilaaksossa isot firmat todella panostavat työntekijöihinsä ja tarjoavat jumppatunteja aamuisin, lounastunnilla ja iltaisin toimitiloissaan olevissa omissa fitness centereissaan. Mentorini ohjaa tälle firmalle tunteja ja sai minut yhteyksiin tämän koordinaattorinaisen kanssa. Alun perin oli tarkoitus, että menisin ohjaamaan näytetunnin tämän firman tiloihin, mutta sitten koordinaattori päättikin tulla katsomaan minun omaa tuntiani.

Tämä tietenkin sopi minulle paremmin kuin hyvin, sillä olin huomattavasti itsevarmempi, kun ohjasin jo tutuille ihmisille tutussa ympäristössä. Tunti meni oikein hyvin, ja koordinaattori kehui minua paljon jälkeenpäin. Tietenkin sellaiseen amerikkalaiseen tapaan, jossa osaa kehuista ei välttämättä tarkoiteta, mutta olin hyvin tyytyväinen ja iloinen. Kehuminen jatkui vielä jälkikäteen sähköpostitse. Amerikkalaiset kyllä osaavat nämä jutut.
Halloween on nyt lauantaina ja täällä on todelliset tohinat käynnissä. Eilen kävin ostoskatu Santana Rowlla, jossa oli meneillään lasten Trick or Treat -tapahtuma. Katu vilisi pukeutuneita lapsia, ja lapset saivat poseerata näiden Frozen-hahmoiksi pukeutuneiden aikuisten kanssa. 
En ollut alussa niin yhtä innostunut kuin mentorini oli puhuessaan tästä paikasta. Minulla on jo paljon omia pumppitunteja, ja kroppani alkaa olla ihan tarpeeksi kovilla niiden kanssa. En siis tarvitsisi nyt ollenkaan uusia pumppitunteja. Mentorini on kuitenkin läksyttänyt minua paljon siitä, miten tämä firma on se paikka, jossa kaikki haluavat ohjata, ja miten paikka palkkaa vain harvat ja valitut parhaat. Hän on sanonut, että on aivan sama, mitä muuta minulla jo on, mutta tänne paikkaan täytyy saada jalka oven väliin, koska kaikki sinne haluavat.

Itse ajattelin ensin, että minulle on aivan sama, missä ohjaan. Mutta olisihan se hienoa ohjata insinööreille isossa it-firmassa, kun nyt kerta Piilaaksossa ollaan. Lisäksi tiedän, että minulla on oikeasti paljon annettavaa ihmisille, jotka haluavat huolehtia hyvinvoinnistaan ja terveydestään työnsä keskellä. Ja tietenkin tuntipalkkakin olisi isompi kuin kuntosaliketjuilla, mikä ei tietenkään koskaan ole pahasta. ;) Sitä paitsi onhan mentorini oikeasti täysin oikeassa: aina kannattaa yrittää pyrkiä uusiin paikkoihin ja varsinkin sellaisiin paikkoihin, jotka näyttävät hyvältä cv:ssa ja nostavat omaa imagoa ohjaajana. Uralla pitää pyrkiä eteenpäin, ei maata paikallaan.

Nyt, kun olen läpäissyt koe-esiintymisen ja täyttänyt työhakemuksen, rekrytointiprosessi alkaa. Itse tämä it-firma ei näitä hommia hoida, vaan kyseessä on välikäsifirma, joka siis toimii työnantajana ja maksaa palkan - ei siis missään tapauksessa voi sanoa olevansa työsuhteessa tälle isolle it-firmalle (nämä kuviot ovat täällä Piilaaksossa todella tarkkoja). Tämä paikka vaatii kriteereissään sellaisen yleisen ryhmäliikunnanohjaajan sertifikaatin, jota minulla ei valitettavasti ole. Toistaiseksi koordinaattori ei ole siitä kysynyt, ja toivotaan, ettei homma kosahda sen puutteeseen. Tosin kyllähän sellaisen voisi hankkia...
Asuinkompleksimme järjestää säännöllisesti Sweet Treats -tapahtumia, joissa vuokranantajafirma tarjoaa herkkuja. En ole käynyt tällaisessa tapahtumassa aikoihin, mutta eilen kävin naapurini kanssa. Tarjolla oli totta kai Halloween-aiheisia herkkuja. 
En nyt halua vielä kertoa, mikä firma on kyseessä, enkä itse asiassa voisikaan, koska minua ei ole vielä missään määrin palkattu. Olen vasta läpäissyt koe-esiintymisen. Iso nimi on kuitenkin kyseessä. :)

Mentorini yritti aiemmin saada minua myös yhdelle toiselle isolle it-firmalle. Valitettavasti sinne en kuitenkaan päässyt edes koe-esiintymiseen, koska olen uusi ohjaaja. Olin yhteyksissä koordinaattorin kanssa, mutta hän sanoi vaativansa minimissään vuoden kokemusta. Mentorini yritti puhua minua sisään monta kertaa, koska olen kuulemma jo nyt huomattavasti parempi kuin jotkut tässä paikassa ohjaavat, mutta valitettavasti hänen vaikutusvaltansa ei aivan yltänyt sinne asti.

Mutta näillä mennään siis ja katsotaan, miten kuvio etenee. Kiirettä pitää.

2 kommenttia:

  1. Hienoa! Älä jätä meidän salin tunteja kuitenkaan pois, jos saat homman. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihi, en ajatellut. Kyllä ekana pitäis luopua jostain, johon ajaa 45 minuuttia ruuhkassa :D

      Poista