tiistai 20. lokakuuta 2015

Madonnaa ja suppailua

Olimme eilen mieheni kanssa katsomassa Madonnan konserttia. Popin kuningatar tuli esiintymään San Josehen Rebel Heart -kiertueellaan. Meidän lippumme maksoivat $90 per lippu + jotain käsittelykuluja eli vajaa 90 euroa/lippu. Lipun ostaessaan sai myös ladattua Madonnan uuden Rebel Heart -levyn "ilmaiseksi", mikä oli mielestäni mielenkiintoista, mutta erittäin mukava yllätys. Sai helposti kuunneltua uusia kappaleita ennen konserttia.
Kyllä, tuon catwalk-lavan oli tarkoitus olla juuri se, miltä se näyttääkin. Madonnalla riitti miesten sukupuolielimiin liittyviä vitsejä, jostain ihmeen syystä. 
En ole koskaan nähnyt San Josen SAP-Centerissä sellaista ruuhkaa kuin siellä nyt oli. Tosin olen aiemmin käynyt siellä katsomassa vain Shania Twainia ja yhtä San Jose Sharksien peliä. Madonna veti paikalle paitsi ihmisiä, myös todella outoja ihmisiä. ;) Vaikutti, että kaikki oudot hiihtäjät - minä ja mieheni tietenkin mukaan lukien - olivat ilmestyneet paikalle. Yhteensä katsojia oli 12 500, jos yhteen lehtijuttuun on uskominen. Niin ja olihan paikalla suomalaisiakin. Monta tuttuani oli paikalla, ja lisäksi meidän edessämme yhdessä jonossa oli kaksi suomalaista tyttöä, jotka kääntyivät aika hämmästyneenä ympäri, kun minä puhuin miehelleni. Pieni paikka tämä Piilaakso, aina joka paikassa on joku suomalainen.

Madonnaa sai odottaa yli kaksi tuntia lipussa ilmoitetun ajan jälkeen. Pikkasen alkoi väsyttää se odotus, varsinkin kun lämppärinä oli aika tylsä dj ja kun odotusta jatkui vielä lämppärin jälkeenkin yli puoli tuntia. Mutta kuulemma se on rouvan tyyli, ja noin kai nuo isot tähdet aina tekävät. Huoh.

En ole koskaan nähnyt Madonnaa livenä, mutta olen katsonut hänen Sticky & Sweet - ja Confessions -kiertueiden taltiot. Tämä Rebel Heart -show oli samaa sarjaa eli massiivinen ja näyttävä: oli tanssijoita, rekvisiittaa, lavasteita ja taustalla pyöriviä videoita vaikka millä mitalla. Madonna vaikuttaa muuten edelleen olevan sellainen ristien, pappien, ehtoollismaljojen ja kaiken raamatullisen kanssa kanssa pelehtijä. Nykyään hänellä on sentään ehkä hiukan enemmän vaatteita päällä kuin ennen.
Madonna ylhäässä yksinäisyydessään, jossain tuolla keskellä, haha.
Kappaleet olivat pitkälti uudelta levyltä. Vanhoista kappaleista oli tehty lyhyitä miksauksia, joista suurin osa ei ollut kovin hyviä. Mielenkiintoista oli se, että syystä tai toisesta Madonna näyttää tarvitsevan nykyään paljon taukoja: hän lähti lavalta muistaakseni neljä kertaa pois siten, että hänen poissaoloaikanaan tuli kokonainen kappale ja siinä oli sitten jotain tanssijoita tms. Mielestäni vähän tyhmää, koska ihmiset maksavat Madonnasta, eivät siitä, että saa katsella tanssijoita ja videoita.

Show kesti melkein parisen tuntia, joten tulihan siinä settiä. Olin niin väsynyt, että meinasin nukahtaa loppua kohden; olin sentään herännyt aamulla klo 4.40 ohjaamaan jumppaa. Vieressäni olevalla naisella oli sama ongelma, ja hän lähtikin kesken konsertin pois. Luin keikasta yhden arvostelun, jossa kirjoitettiin, että kahden tunnin odotus oli väsyttänyt monet katsojat aivan liiallisuuksiin. Oikeasti - kuka haluaa valvoa maanantaina johonkin yli yhteen yöllä?! Tai ehkä olen vain liian vanha tällaisiin konsertteihin...

Me pääsimme kotiin vasta joskus puoli kahden aikoihin yöllä, joten minä ehdin nukkua vain 4 tuntia ennen kuin piti herätä ohjaamaan attackia. Ei hyvä. Meinasin nyrjäyttää nilkkani kesken tunnin, vähän noloa.
Tämän päivän maisemia Shoreline at Mountain View Parkissa.
Olin luvannut lähteä tänään kahden kaverin kanssa kokeilemaan suppausta. Melkein peruutin menon attack-tunnin jälkeen, koska olin niin väsynyt, että voin melkein pahoin, mutta lähdin kuitenkin. En ole koskaan aiemmin kokeillut suppausta, joten nyt oli hyvä mahdollisuus. Lounaan jälkeen onneksi sain lisää energiaa.

Menimme Shoreline at Mountain View -puistoon, jossa olen aiemminkin kerran käynyt. Siellä suppaillaan pienessä järvessä. Toinen vaihtoehto olisi ollut mennä Half Moon Bayhin suppaamaan mereen, mikä olisi varmasti ollut paljon siistimpää, mutta valitsimme Mountain Viewn, koska epäilimme, että Half Moon Bayssa olisi ollut liian kylmä merituulen takia. Täällä on ollut viime aikoina jo selkeästi syksyistä ja välillä pilvistäkin, mutta silti lämmintä ja tänään oli todella kiva ja lämmin päivä: 26 astetta ja pilvetön taivas. Minulla oli sortsit ja urheilutoppi ja tuli jopa vähän liian kuuma.
Rannalta sai vuokrattua suppaus-kamojen lisäksi mm. polkuveneitä ja kanootteja. Pieneen järveen mahtui siis kaikenlaista vekotinta. Ihan hirveästi ihmisiä ei ollut paikalla tähän aikaan vuodesta keskellä arkipäivää, mutta kyllä siellä joitakin oli polkuveneillä. Me olimme ainoat suppaajat.
Suppauslautoja. Suppaus-suomennos on muuten mielestäni vähän huvittava.
Minua vähän jännitti etukäteen, että kaadun suppilaudan kanssa, mutta en kaatunut, jee! Eivätkä kaatuneet kaverinikaan. Kunhan pääsin alkujännityksen yli, hoksasin, että lauta on ihan kohtalaisen tukeva.
Minun lautani. Kuvaa minusta suppaamassa ei ole.
Täytyy kyllä sanoa, että suppaus oli mielestäni vähän tylsää puuhaa. Toki tämä pieni lammikko oli tylsä paikka. Jos olisi joku reitti tai isompi alue, olisi varmasti kiintoisampaa. Ensi kerralla ehkä siis sinne mereen.
Puiston Halloween-koristeita.
Minut on haastettu #blogisitarina-haasteeseen, ja lupaan kirjoittaa ja julkaista sen seuraavaksi. :)

4 kommenttia:

  1. Tosi tökeröä antaa fanien tuolleen odottaa! Niitähän pitäisi kohdella kunnioittavasti, eikä tuolleen ylimielisesti. Mutta kyllä nekin kaikki maailmantähdet, joita ite oon ollut kattomassa on antaneet odottaa itseään. Ei kyllä ihan noin kauan kuitenkaan.

    Suppaus (on kyllä typerä suomennos) on suht yksitoikkoista, jos menee jossain pienellä järvellä tai liian tutuissa maisemissa. Itseäkin alkaa jo nuo perusmaisemat vähän täällä kyllästyttää. Pitäisi löytää joku uusi paikka, koska kivaahan se itse melominen loppupeleissä on. Ajattelin myös ehkä kokeilla sup-joogaa:D. Saa nähdä jääkö ensi kesään, koska pikku hiljaa ilmat täälläkin varmaan alkaa viilenemään, ja veden on ehdottomasti siinä touhussa oltava lämmintä kun veteen varmaan tuisi pudottua muutama kerta:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, munkin mielestä reilut kaksi tuntia on jo ihan liian pitkä aika. Mutta kuulemma joku Rihanna on odotuttanut itseään neljäkin tuntia, joten ehkä ei kannata valittaa nyt. :D

      Mä kans aattelin, et joku sellanen (joki)reitti tai vastaava olisi suppailussa kiva. Tollasessa lätäkössä kun lähinnä vaan pyöritään ympyrää. Toi suppausjooga kuulostaa aika hauskalta! En kyllä usko, et ite ainakaan rentoutuisin siinä ihan heti...

      Poista
  2. Menisin katsomaan Madonnaa jos minulle maksettaisiin siitä hyvin ;).

    The housewife of....

    VastaaPoista