sunnuntai 9. elokuuta 2015

Liikunta pitää kiireisenä

Viimeiset pari viikkoa ovat olleet aika kiireisiä. Tällä viikolla ohjasin 7 tuntia. Myös edellisviikolla ohjasin 7 tuntia. Sitä edeltävällä viikolla ohjasin 8 tuntia, vaikka kuka nyt niin kauas jaksaa muistella (paitsi ehkä kroppa...).
Aamu- ja iltapäiväruuhkat ovat tulleet nyt tutuiksi. Tässä epätoivoinen yritys päästä motarille, joka oli jo valmiiksi tukossa. Entrancen jonossa vierähti hetki. En ihan ymmärrä amerikkalaisten logistiikkaa: tässä kohtaa on kaksi kaistaa + carpool-kaista, mutta juuri ennen liittymistä sille motarille, nämä kaistat sulautuvat yhteen ja niihin liittyy vielä yksi kaista toisesta entrancesta. Helvetillinen tukos on siis saatu aikaiseksi. (Tosin tietenkään autot eivät mahtuisi entrancen jonoon, jos olisi vain se yksi kaista...)
Kummallista kyllä moiset liikuntamäärät tuntuvat paljon rankemmilta, kun itse ohjaa, kuin ne muutoin tuntuisivat. Ei uskoisi, että olen joskus jaksanut käydä kymmenellä tunnilla viikottain, kun olen nyt aivan loppu tällaisten määrien jälkeen...
Edellisperjantai oli ehkä kaikista pahin, sillä minulla oli kaksi attack-tuntia vain 1,5 tunnin tauolla välissä. Tauko oli niin lyhyt, ettei ihan kannattanut ajaa kotiin 20 minsaa ja takaisin toiselle salille 20 minsaa. Otin mukaan siis eväät ja mussutin niitä kuntosalin pihalla. Oli vähän surullista. :D
Tämä kuva on otettu motarilla yhtenä aamuna klo 7.00. Tuohon mennessä olin jo ohjannut yhden attack-tunnin! 
Mutta totta kai kaikkien noiden ohjaustuntien päälle ovat tulleet omat treenit. Olisin halunnut opetella vanhoja bodyattackin ja -pumpin ohjelmia, jotta olisin saanut miksejä tunneilleni, mutta en yksinkertaisesti ole ehtinyt. Nimittäin vapaa-aikani on viimeisen parin viikon aikana näyttänyt pitkälti tällaiselta:
Kotitalomme kuntosalin spinning-huoneessa kelpaa treenailla. Tosin ei niillä pyörillä...
Kyllä, olen jälleen treenannut uuteen Les Millsin koulutukseen. Ja tänä viikonloppuna se koulutus toteutui.
Lauantaina 9 tuntia ja sunnuntaina 8 tuntia putkeen.
Takana loistoviikonloppu, jälleen kerran! Nyt on väsynyt kroppa. Lepoa ei valitettavasti ole ihan vielä tiedossa, sillä seuraavan kolmen päivän aikana ohjaan 7 tuntia. Olen varmasti ollut jossain äkillisessä mielenhäiriössä, kun olen lupautunut noihin... Tosin loppuviikko onkin sitten vapaana. Ainakin toistaiseksi. Mieheni tuossa juuri totesi, että loppuviikkoon mahtuisi siis hyvin buukkaamaan vielä lisää. :D

2 kommenttia:

  1. Ohhoh, uusi laji taas sulla treenissä! Cxworx on kyllä kiva tunti, josta saa rankan kun tekee kunnolla. Olitko muuten ajatellut Suomeen palattuanne sitten hakeutua siellä myös ohjaamaan?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, CX on parasta! Mä en ollut sitä harrastanut ennen kuin päätin hankkia tämän sertifikaatin, mutta ihastuin ihan täysillä! Kunnon treeni 30 minuuttiin ja joissakin liikkeissä jo vain 10 sekuntiakin voi tuntua liialta :D (Kunhan tosiaan tekee oikein ja kunnolla...)

      En oo ajatellut vielä sinne Suomeen paluuseen asti. Mutta olisihan se kiva hyödyntää näitä sertifikaatteja tulevaisuudessakin, jos mahdollisuus siihen on. Ja koska ohjaaminen on niin superkivaa! :)

      Poista