May the 4th be with you

Star Wars ja Chewbacca liitttyvät Yhdysvaltojen itsenäisyyspäivään, totta kai. 

Eilen juhlittiin USA:n synttäreitä eli 4th of Julya. Kävimme katsomassa San Josessa olevaa Rose, White & Blue -paraatia, jonka tsekkasimme toissa vuonnakin. Paraati oli jälleen samanlainen random häröpallo kuin viimeksi: porukkaa oli partiolaisista outoihin poliitikkoihin ja päättäjiin sekä ties-mihin johtajiin ja erinäisistä seuroista, kerhoista ja uskontokunnista liikkeisiin ja kauppoihin, jotka mainostivat itseään.

Muslimien lisäksi mm. sikheillä oli oma seurue kulkueessa.

Termi "loyalty" oli kova sana muslimien seurueessa.

En tiedä, kuka tämä oli, mutta kiva puku.

Naisten oikeuksia kannattaa aina kannattaa.

Kaverini mukaan meno paraatissa ja katsojien keskuudessa muistutti vähän suomalaista vappua, ja se onkin ehkä kohtalaisen hyvä kuvaus. Joskaan alkoholilla ei tietenkään ollut osuutta asiaan niin kuin suomalaisessa vappumenossa usein on - aamupäivällä olevassa paraatissa oltiin nätisti.

Käärme kuului asiaan, kun kulkueessa marssi jonkun eläinkaupan edustajat. 

Myös lampaat olivat mukana.

Ja totta kai San Jose Sharksien itse Sharkie.

Erilaisia menopelejä oli mukana paljon.

Moderneja autoja riitti, sanomalla ja ilman.

Horseless carriage.

Ihana Beetle.

Ja toinen. Näitä oli kokonainen kulkue. Seura taisi olla jonkun pikkukaupungin Beetle-seura.

Myös isossa ostoskärryssä on hyvä matkustaa. Tämä mainosti tuota kauppaa, ja meno oli aika pelottavan huteran näköistä.

Myös tosi outoja tyyppejä näkyi. ;)

Elvis, joka oli Havaijilta?

Mikki- ja Minni-hiiri.

Joulupukkikin kuuluu heinäkuuhun.

Meillä oli kaverini kanssa asiaankuuluvat asut, mutta muutoin olimme varustautuneet erittäin huonosti. Meillä ei ollut retkituoleja eikä vilttejä tai snäksejä. Ei siis mitään sellaista, mitä amerikkalaiset roudaavat mukaansa paraatia katsomaan. Kuka nyt jaksaisi seistä? Ja kyllähän ruokaa pitää olla parin tunnin katselua varten.

Kaksi vuotta sitten Memorial Day -paraatista hankitut liput pääsivät jälleen käyttöön.

Meidän hienot asut.

Mutta toisilla oli myös hienot pyörät.

Ja lapsilla älyttömän siistit kulkupelit. Näitä veti kyllä auto, ihan itse nämä eivät jaksaneet kulkea paraatin mukana.

Paraatista lähdimme San Franciscoon. Siinä missä San Josessa oli jo aamusta t-paita ja shortsi -keli, San Franciscoon piti kiskaista päälle farkut, sukat, tennarit, villatakki, takki ja kaulahuivi, ainakin jos halusi olla fiksu. Joskin oli siellä vähän lämpimämpi kuin oli viime lauantaina, jolloin oli niin jäätävää, ettei toppatakki olisi ollut liioittelua. Eilen takkia pystyi jopa pitämään auki.

Näkymät Lombard Streetiltä Coit Towerille. 

Vähän söpömpi tapa kertoa, ettei autotallin oven eteen saa pysäköidä tai parkissa oleva auto hinataan pois.

Kävimme vähän pyörimässä cityssa - niin kuin paikalliset San Franciscoa kutsuvat. Meillä oli jonkinlainen ajatus ehkä jäädä katsomaan ilotulituksia San Franciscoon. Päätimme kuitenkin palata San Josehen katsomaan tulitukset, koska SF:ssa oli aika kylmä ja kaiken lisäksi siellä oli sumuista, joten ehkä ilotulituksia ei olisi nähnyt hyvin, eikä niistä ainakaan olisi nauttinut siinä rannikon viimassa. Lisäksi San Josesta oli huomattavasti nopeampi päästä takaisin kotiin.

Sumu San Franciscon niemellä on kyllä aina mielenkiintoinen ilmiö. Se voi olla hyvinkin paksuina peittoina täysin kirkkaan ja sinisen taivaan alla.

Tällainen sumu leijaili yli kaupungin hirveän kovaa vauhtia, sillä tuuli oli kohtalainen. 

San Josen kaupunki ei ilotulituksia järjestä, vaan huvin maksaa paikallinen rotary-klubi. Ainakin ilmeisesti. Show oli jälleen kerran upea, mutta kesti mielestämme aivan liian kauan: noin 25 minuuttia. Ihan järjetöntä touhua. Kuten aina mieheni kanssa sanomme amerikkalaisia ilotulituksia nähdessämme, siellä meni taas Turun kaupungin uudenvuodenilotulitukset 10 vuoden ajalta taivaalle puolessa tunnissa. Ei mitään järkeä siis. Vähemmästäkin puutuu.

Ja taas meiltä puuttui retkituolit. Ja ne snäksit. Emme ottaneet oppia aamusta.

Paikalle ajettiin totta kai omalla autolla, joka jätettiin parkkihalliin. Pois pääseminen hallista kesti puoli tuntia, mikä oli todennäköisesti paljon nopeampi prosessi kuin mitä poispääsy San Franciscosta jostain ilotulitusshown läheisyydessä olevasta parkkihallista olisi ollut.

Huomenna lähdemme kaverini kanssa sinne, mitä inhoan eniten - Las Vegasiin! Blogihiljaisuuteen on siis syy.

Lick Observatory - matkapahoinvoijan painajainen

Kävimme tällä viikolla Lick Observatoryssa, koska kaverini oli bongannut sen ja halusi mennä käymään. Observatorio on kuulunut minunkin to do -listaan pitkän aikaan, sillä näen sen useasti kaukana kukkuloiden huipulla motarilla ajaessani ja koska se löytyy myös 100 Things to do in San Jose Before You Die -kirjasta. En kuitenkaan aiemmin ole saanut aikaiseksi käydä, mutta nyt voin onneksi ruksata yli tämän kohteen.

Observatorio kuvattuna matkan varrelta, joskaan tämä kuva ei todellakaan ole minun ottamani. Eikä tähän aikaan vuodesta ole noin vihreää, vaan ainoastaan kuivan keltaista. Kuvan lähde observatorion Wikipedia-sivulta, kuvan ottanut Sean O'Flaherty.

Ja uudelleen en muuten ole menossa. Hyi että mikä matka! Observatorio sijaitsee Mount Hamiltonin huipulla 1283 metrin korkeudessa, joten olihan sinne matkaa Piilaakson pohjalta. Mieheni ajoi ja halusin kaverini näkevän maisemia, joten menin itse takapenkille. En muistanut, että mutkittelevat kukkulatiet aiheuttavat minulle usein hieman huonon olon. Olin jo ennen puoltaväliä huonovointinen. Ei nyt sentään kunnolla oksettanut, mutta teki erittäin pahaa. Matka observatoriolle kesti reilusti yli tunnin ja siitä suurin osa meni kukkuloilla mutkikkailla pikkuteillä. Loppua kohden minulla oli melkein kyyneleet silmissä. Eikö tämä mutkikkuus lopu koskaan?!

Siellä se mutkitteleva tie menee. Minun piti istua autossa pää käsissä ainakin viisi minuuttia ajomatkan jälkeen ja tasoittaa oloa ennen kuin pystyin kävelemään ja katsomaan maisemia. Tuolla kaukana usvan keskellä on Piilaakso, joka ei valitettavasti tuona päivänä näkynyt usvan takia.

Ennen vanhaan turistit tulivat hevoskärryillä. Aiheuttaisikohan sellainen enemmän vai vähemmän pahoinvointia...?

Lick-observatorio on edelleen aktiivisessa toiminnassa ja se toimii University of Californian alaisuudessa. Nytkin, kun olimme siellä, oli meneillään jonkinlainen "tähtitieteilijöiden kokous". Mount Hamiltonin huipulla keskimäärin 300 yötä vuodessa on kirkkaita, joten hyvä paikka observatoriolle. Visitor Center sulkeutuu viideltä päivällä, joten tähtiä ei valitettavasti pääse katselemaan, ellei observatoriolla satu olemaan jotain spesiaalitilaisuutta.

Yksi suunta.

Toinen suunta.

Me olimme paikalla puolta tuntia ennen sulkemisaikaa, joten aikaa ei ollut paljon. Eipä siellä kyllä paljon nähtävääkään ollut. Pääsimme näkemään lahjatavarakaupan, näyttelyn ja kaksi suurta teleskooppia, joista toinen oli ilmeisesti maailman toiseksi suurin teleskooppi. Meidän lisäksemme paikalla oli yksi moottoripyöräpariskunta nopeasti kääntymässä sekä neljän hengen seurue, joka tuli paikalle vielä myöhempään kuin me. Rauhassa sai siis olla.

Maailman toiseksi suurin teleskooppi? Tämä ei ole enää tutkimuskäytössä, mutta muutoin kyllä käytettävissä.

Toinen teleskooppi, joka sijaitsi alla olevassa kupolissa.

Tänne sisään oli pääsy. Menimme sisään kello 4:55pm ja paikka sulkeutui kello 5:00pm. Viisi minuuttia riitti hyvin, kun ei mielenkiintoakaan olisi riittänyt montaa minuuttia pidempään.

Näkymät Piilaaksoon olisivat varmaan hienot, mutta laakson yllä lepäsi pieni usva, joten ei näkynyt. Sen sijaan keltaisia kukkuloita näkyi ja paljon.

Tervetuloa Kaliforniaan.

Vähän vihreääkin sentään näkyy, kun kasvusto on erilaista.

Observatoriolla ei saa lennettää droneja.

Paluumatkalla istuin suosiolla etupenkille, mutta silti tuli hiukan paha olo. Huonovointisuus jatkui iltaan ja yöhön saakka. Ei siis ole minun paikkani tuo Lick Observatory. Ehkä jos ajaisin itse, tosin sitten saattaisi olla suurempia ongelmia kuin pahoinvointi, sillä tie oli paikkapaikoin niin kapea ja reuna niin olematon, että pienikin väärä liike olisi suistanut auton rinnettä alas...

1283 metrin korkeudessa oli muuten paahtavan kuuma!

Huvittavasti 100 Things to do in San Jose Before You Die -kirja luettelee tämän observatorion hyvien treffipaikkojen listaukseen. Note to self: Älä vie matkapahoinvointiin altista ihmistä treffeille paikkaan, jonne johtaa mutkikas tie. Tai älä ainakaan odota, että treffit olisivat loistomenestys.

Vihdoin Tyynenmeren vesi korkattu (ilman märkäpukua)!

Lähes kaikki tapaamani täällä asuvat ulkosuomalaiset ovat sanoneet, että merivesi on täällä kylmää. Suurin osa muistakin tapaamistani ihmisistä, joiden kanssa aihetta on sivuttu, ovat sanoneet, että merivesi on kylmää. Merivesi on täällä kylmää. Tyynimeri on valtaisa ja kaikkea muuta kuin tyyni, joten ei sen vesi koskaan lämpene.

Ranta Santa Cruzissa. Suurin osa porukasta viettää aikaa vain siinä rannalla. Lähinnä lapset ja muutamat (uhkarohkeat?) aikuiset käyvät vähän kastautumassa vedessä.

Minä en ole kertaakaan käynyt täällä rannalla, ellei yhtä surffauskertaa lasketa. Siis niin kuin rantaelämässä. Olen toki seissyt erinäisillä rannoilla sillä tavalla ohimennen, mutten ole koskaan hengaillut rannoilla saati käynyt kastautumassa vedessä. Surffatessa oli päällä märkäpuku, koska se vesi on kylmää.

Rantakatu.

Tänään kävin vihdoin ja viimein rannalla, edelleen lyhyesti, mutta silti ihan uimassa. Tai ehkä enemmänkin vain kastautumassa. Uin noin kaksi kauhallusta. Mutta ilman märkäpukua ja ihan siinä Tyynenmeren jääkylmässä vedessä.

I did it! 

Kävimme kaverini kanssa Santa Cruzissa, symppiksessä surffikaupungissa, joka on vajaan tunnin ajomatkan päässä meiltä. En tiedä, olisinko uskaltautunut kokeilemaan vettä ilman kaveriani, joka ehdottomasti halusi. Hyvä, että kävin. Olihan vesi kylmää, mutta kyllä siellä nyt kävi, enkä kyllä enää sanoisi, ettei täkäläisessä merivedessä voisi edes käydä sen kylmyyden takia ilman märkäpukua. Olisin ehkä voinut olla pidempäänkin kuin sen parin kauhalluksen verran, ehkä veteen ja sen kylmyyteen olisi tottunut, mutta valitettavasti meidän piti kaverini kanssa käydä vuorotellen, joten kumpikaan ei ollut pitkään. Kaverini on sitä mieltä, että on hän uinut kylmemmässäkin vedessä ihan Suomessa.

Takana Natural Bridge State Beachin natural bridge eli kivisilta. Edessä kaverini. Kyseinen ranta on ihan eri kuin se, missä kävimme vedessä, koska looginen kuvien järjestys ei kuulu tänään repertuaariini. Santa Cruzissa tämä sentään on.

Mitään puhdasta Santa Cruzin vesi ei kyllä ole. Itse asiassa se on hyvin likaista. Kuulin, että muutama päivä sitten Santa Cruzin rannan läheisyydessä on tehty myös havaintoja valkohaista, mutta me emme nähneet, mikä on totta kai hyvin positiivista.

Rannikkoa Santa Cruzissa.

Joku oli tullut maalaamaan.

Meidän seuraava auto, jos tästä vielä kunnolla joskus amerikkalaistutaan?

Santa Cruz on kyllä kiva paikka. Olen aiemmin käynyt siellä vain pari kertaa. On ranta ja boardwalk sekä pieni huvipuisto. Ihmisiä oli tänään paljon, vaikka oli arkipäivä. Me kävimme huvipuistossa näköalakeinuissa ja yhdessä vuoristoradassa, jotka olivat kyllä lähes liikaa tällaisille kolmekymppisille vanhoille naisille.

Näköalakeinut ja niiden nukkematkustaja. Alkoi ihan vanhuksia heikottaa tässä(kin) kyydissä.

Ihan muutama muukin oli tullut rannalle parkissa olevien autojen määrästä päätellen.

Myös Darth Vader oli tullut lomalle Santa Cruziin bongailemaan sea lioneja. :D

Ehkä täytyy toistekin käydä tässä elämässä rannalla, kun kerta Kaliforniassa asutaan. Näihin kuviin ja tunnelmiin!