On tämä Turku niin kiva ja kaunis paikka...

... että kyllä tänne hyvin voisi muuttaa takaisin. Esimerkiksi siksi, että...

... täällä on sellaista suurkaupungin fiilistä, jota San Josessa ei miljoonasta asukkaasta huolimatta ole: ihmisiä liikkeellä jalan ja pyörällä, torilla, kahviloissa ja ravintoloissa.

Turun maamerkit: Aurajoki ja Tuomiokirkon torni.

... ainakin keskustan lähialueilla asuessaan pääsee hyvin kulkemaan pyörällä, ja jos ei voi pyöräillä, voi mennä bussilla. Olen käyttänyt äitini pyörää, ja voi miten ihanaa onkaan pyöräillä melkein kahden vuoden tauon jälkeen!

... täällä on vielä tähän aikaan vuodesta niin vihreää, että silmiini sattuu. Kaliforniassa ei ole ollut kunnolla vihreää sitten tyyliin huhtikuun alun.

Mäykkyni Äitini mäykky vehreyden keskellä.

... vettä tulee hanasta sellaisella paineella, että vielä näin viidenkin päivän jälkeen säikähdän joka kerta hanan tai suihkun avatessani ja onnistun joka kerta pamauttamaan hanan niin täysille, että vettä roiskuu melkein joka paikkaan.

... vesijohtovesi on hyvää, eikä sitä tarvitse maun takia alkaa suodattaa. (Vaikka Turun hanavesi onkin kaikkien muualla Suomessa asuvien mielestä aivan kuraa.)

Kuran näköisen ja ilmeisesti makuisenkin Aurajoen lintu-koristeet. Turussa ei muuten oikeasti ole näin pimeää kuin nämä kännykällä otetut valokuvani antavat ymmärtää.

... ihmiset ovat niin tyylikkäitä ja trendikkäitä, että haluaisin itsekin jälleen alkaa pukeutua johonkin muuhun kuin jumppavaatteisiin tai pyjamahousujen näköisiin lököhousuihin ja flipfloppeihin tai parhaimmillaan farkkuihin ja t-paitaan. Huomaan kyllä, että pyjamahousulökärit ovat rantautuneet Turkuunkin, mutta nuoret pohjoismaalaiset saavat ne näyttämään älyttömän trendikkäiltä mustien nahkatakkiensa, isojen villapaitojensa ja tendikenkiensä kanssa. Joskus olen kadehtinut nuoria ruotsalaisnaisia siitä, miten trendikkäitä he ovat - nyt kadehdin turkulaisia samalla tavalla.

... resting bitch faceni ei pistä silmään kuntosalilla tai missään muuallakaan, sillä kaikki muutkin ovat naama vähintään pienessä mutrussa ja suu semitiukassa viivassa.

... kakkupalat ja pullat ovat niin pieniä, että jos asuisin täällä, laihtuisin varmasti monta kiloa.

Söin tämän pienen kakkupalan ja olisin halunnut käydä heti ostamassa toisenkin, koska oikeasti. Totaalinen Mikkihiiren annoskoko.

... suklaa on niin hyvää, ettei sanotuksi saa (ja se onneksi vähän kompensoi pieniä kakkupaloja). Nimimerkillä Olen tuhonnut neljän päivän aikana kolme suklaalevyä ja useita suklaapatukoita.

En koskaan Suomessa asuessani ostanut mitään kismettejä tai hopetoffeeta, mutta kyllä nyt uppoaa ja kovaa.

Tie vie nyt Suomeen

Äitini on ollut meillä viikon ja hänen piti olla vielä kaksi viikkoa. Saimme kuitenkin eilen sunnuntaina pahimman mahdollisen suru-uutisen Suomesta. Äitini loma päättyi nyt tähän ja hän hankki itselleen paluulipun täksi päiväksi. Myös minä lähden nyt samaa matkaa Suomeen ja Turkuun. Mieheni seuraa perässä viikon kuluttua. Paluulippu olisi kolmen viikon päästä.

Kävimme lauantaina San Franciscossa. Siellä on syksyisin lämpimin aika vuodesta, ja nyt oli niin lämmin, että oli jo ihan kuuma. En olisi ikinä uskonut moista SF:sta...

Golden Gate on yksi lempinähtävyyksistäni SF:ssa, jos turistiryysistä ei oteta lukuun. Se on vain niin kaunis.

Blogini varmasti hiljenee nyt joksikin aikaa.

Half Moon Bay ja sen downtown

Olen käynyt muutamia kertoja rannikkokaupunki Half Moon Bayssa, joka on noin tunnin ajomatkan päässä meiltä. Olen kuitenkin keskittynyt siellä vain rantaan ja satama-alueeseen, enkä ole koskaan käynyt sen downtownissa. Eilen perjantaina vein äitini Tyynenmeren rannalle, ja hän halusi tsekata myös Half Moon Bayn downtownin. Tässä muutamia kuvia eiliseltä.

Poplar Beach Half Moon Bayssa. Olemme äitini kanssa molemmat meri-ihmisiä - meren ääni on jotain maailman parasta! -, ja äitini ihastui tähän rannikkoon aivan totaalisesti.

Olihan sitä pakko kävellä hiekalla paljain jaloin. Rannalla ei ollut mikään erityisen lämmin, koska siellä tuuli, muttei kovin kylmäkään, sillä lämpöä oli kuitenkin jotain 20 astetta. Huppari kyllä pysyi tiukasti minun ylläni.

Äitini halusi kastella varpaansa Tyyneen valtamereen. Minunkin sitten piti. Olen koskenut tuohon meriveteen täällä asuessa vain silloin, kun kävin surffaamassa. Olihan se kylmää, mutta kyllä siinä nyt kahlasi hetken. Varoittelin äitiäni siitä, että isot aallot voivat yllättää, mutta minä olin lopulta se, jonka farkut olivat sääriä myöten märät.

Half Moon Bayn downtown yllätti todella positiivisesti. Lyhyt kadunpätkähän se on - aivan kuten kaikissa pikkukaupungeissa täällä - mutta siellä on useita symppiksiä pikkuputiikkeja ja muutama kivan näköinen kahvila. En tiedä, miksen ole aiemmin eksynyt sinne.

Downtownissa.

Hieno seinämaalaus.

City Hall.

Taas kahvila, jossa oli oikeat kahvikupit ja lautaset, eikä kertakäyttökamoja! Ihanaa!

Kävimme mieheni kanssa viime lokakuussa Half Moon Bayssa katsomassa kurpitsoja Halloweenin aikaan. Halloween-kamat ilmestyivät täällä joihinkin kauppoihin jo elokuussa, ja Half Moon Bayssakin vaikutti olevan kurpitsavillitys jo täydessä tohinassa. Muutama kurpitsafarmi oli auki, ja bongasin jopa yhden avatun, lapsille tarkoitetun kauhutalon.

Kurpitsakoristeluja kadulla.

Tuntuu, että vähän ollaan ajoissa liikenteessä kurpitsajuttujen kanssa, mutta toisaalta eihän siihen Halloweeniin nyt niin pitkä aika enää ole.

Eräässä kaupassa oli hauska t-paita.

Kävimme vähän pällistelemässä myös satama-alueella, mutta nyt täytyy kyllä sanoa, että Half Moon Bayn downtown on satamaa mukavampi paikka pällistellä (vaikka eihän niitä nyt voi verrata keskenään). Kiva, kun äitini to do -listassa on paikkoja, joissa en itse ole koskaan käynyt. Suustani onkin kuultu tässä mm. "Ei täällä kyllä sit oo mitään. Eiku jaa kato, täällä onkin tällänen, onpa kiva." Haha.

Satama-alueella eli Pillar Point Harborissa. Iltapäivällä laiturilla oli paljon miehiä kalastamassa. Meitä kiinnosti kuitenkin enemmän meressä uiskentelevat sea lionit.

Piti käydä ostamassa salt water taffyyta, jota myydään monissa rannikkokaupungeissa, mutta toki myös sisämaassa karkkikaupoissa. Veruke oli vähän kuin se, ettei äitini ole koskaan maistanut tällaisia, mutta eihän hän pahemmin välitä karkista, joten popsin näitä sitten hyvin mielin yksinäni. 

Menomatka Half Moon Bayhin kesti meiltä kotoa puolenpäivän aikoihin vähän alle tunnin. Takaisin päin tultaessa, perjantai-iltapäivän ruuhkassa, matkaan menikin sitten 1 tunti 45 minuuttia. Onneksi äitini saa kokea tämän ruuhkapuolenkin tästä elämästä Bay Arealla.

Half Moon Bayn downtownissa yhden kaupan ulko-oven yläpuolella oli hauska teksti. 

San Josen Japantown

Kävin tänään elämäni ensimmäistä kertaa San Josen Japantownissa. Monissa kaupungeissa on Chinatown, mutta Japantown on vain harvassa amerikkalaisessa kaupungissa. USA:ssa on vain kolme Japantownia ja ne ovat kaikki Kaliforniassa: San Franciscossa, Los Angelesissa ja San Josessa. Japantownit ovat kehittyneet 1800-luvun loppupuolella, kun japanilaiset tulivat Yhdysvaltojen länsirannikolle. 1930-lukuun mennessä Kaliforniassa oli noin 30 Japantownia. Sitten tuli toinen maailmansota, ja Yhdysvallat pakottivat japanilaiset muuttamaan leireihin. Osa näistä historiallisista Japantown-alueista katosi tuolloin, ja urbaanistuminen 60- ja 70-luvuilla hajotti pitkälti loputkin. San Josen J-town on siis ainutlaatuinen paikka.

San Josen Japantownista löytyvä muistomerkki Kaliforniassa jäljellä oleville Japantowneille.

Japantownia.

Minä en ollut koskaan käynyt San Josen J-townissa, koska no... en ollut saanut aikaiseksi ja mitäs minä Japantownissa olisin tehnyt? Vaikken ollut koskaan ollut, tiesin, ettei kyseessä todellakaan ole mikään suurkaupunkien Chinatownien tapainen alue, vaan pikemminkin joku kälyinen kadunpätkä. Äitini oli lukenut tästä alueesta matkaoppaasta ja halusi ehdottomasti käymään alueella sijaitsevassa Japanese American Museumissa.

Museo.

En ollut kovin innoissani museokierroksesta, koska aihe ei niin kiinnostanut ja koska olin herännyt klo 4.40 aamulla ja ohjannut kymmeneen mennessä kolme jumppatuntia. Mielentila ei siis ollut ihan virkein. Mutta itse asiassa museo oli mielenkiintoinen! Käynnistä teki mukavan se, että saimme äitini kanssa henkilökohtaisen kierroksen museon oppaalta. Opasnainen itse oli amerikkalainen vailla minkäänlaisia japanilaisia sukujuuria, mutta hän oli asunut lapsuutensa Japantownissa ja tiesi aiheesta älyttömän paljon. Hänen kertomuksensa olivat itse asiassa hyvinkin runsaita ja yksityiskohtaisia, joskin liittyivät enemmän henkilökohtaisiin asioihin kuin niinkään yleiseen historiaan. Se oli kyllä hyvä juttu, sillä en ollut sillä tuulella, että yksityiskohtainen historialuennointi olisi jaksanut kiinnostaa kauaa. Täytyy kyllä sanoa, että opin paljon uutta, sillä yleissivistykseeni ei esimerkiksi kuulunut se, että Yhdysvallat on todella toisen maailmansodan aikana pakottanut japanilaiset - siis ihan myös japanilaista alkuperää olevat Yhdysvaltojen omat kansalaiset! - pois omista kodeistaan ja laittanut heidät asumaan leireihin.

Opasnainen seisoi muuten koko ajan todella lähellä ja liikuskeli ihan naaman edessä. Olen monesti miettinyt, että amerikkalaisten personal space tuntuu olevan todella paljon pienempi kuin suomalaisten, mutta sitten olen välillä miettinyt, että ehkä vain kuvittelen tai liioittelen eroja mielessäni. Äitini sanoi kuitenkin heti museosta päästyämme samaa: kamalan lähellä oltiin koko ajan.

Hieno talo, joka on Issei Memorial Building, vanha japanilaisyhteisöä palvellut sairaalarakennus.

Toinen kiva talo, joka oli jokin liiketila.

Muutoin Japantown oli sellainen kuin oletinkin: pari korttelia, joissa on lähinnä vain japanilaisia ravintoloita ja pari kauppaa. Olimme liikkeellä lounasajan jälkeen, joten raflat olivat kiinni ja kaduilla oli autiota. Tosin voi olla, että kaduilla on aina autiota - onhan kyseessä San Jose, jossa autiot kadut ovat aika vakio. ;D Mutta äitini tykkäsi, joten se on pääasia. Ja nyt minä tiedän, mistä voi etsiä japanilaisia ravintoloita, jos sellaisia kaipaa. Vaikka toisaalta täällä on sellaisia joka kulman takana...

Japantownin autio katu.

Koristeet kuuluivat aiheeseen, luonnollisesti.

Japantownissa oli näkyvillä muutama jännä havaijilainen asia: siellä myytiin esimerkiksi havaijilaista herkkua shaved icea, muutamassa paikassa näkyi Aloha-kylttejä ja siellä oli myös ukulele-kauppa. Ihmettelimme ensin, miten Havaiji liittyy Japantowniin, mutta museossa selvisi sekin: Havaijilla on ollut valtaisa väestö japanilaisia maahanmuuttajia ja nekin japanilaiset, jotka ovat muuttaneet USA:n länsirannikolle, ovat kulkeneet reittinsä Havaijin kautta.

Äitini maistoi elämänsä ekaa kertaa shaved icea. Minä söin sitä Havaijilla, eikä siitä silloin tullut lemppariani, joten nautiskelin nyt ihan muita aineita. Maistoin tätä ja täytyy sanoa, että sen maku oli parempi kuin siinä aidossa havaijilaisessa annoksessani. Mutta onhan se silti vain jäähilettä makusiirapilla.

Shaved Ice löytyi crepes-kahvilasta, jolla oli hauska posteri ikkunassa.

Katutaidetta J-townissa.

On se kyllä kiva, kun vieraiden kanssa eksyy itsellekin aivan uusiin paikkoihin ja oppii uutta. Niin ja olihan tämä Japantown yksi 100 Things to do in San Jose before you die -kirjan kohdista, joten yksi kohta vähemmän siitäkin listasta. :)

Äiti ja San Jose

Äitini on vihdoin ja viimein saapunut meille kylään! Olen odottanut hänen tuloaan noin 1,5 vuotta eli siitä alkaen, kun muutimme tänne. Hän saapui eilen ja viipyy kolme viikkoa.

Suomessa asuessani kävin äitini kanssa usein kahvilla. Tänään piti siis tietenkin heti suunnistaa kahvilaan. Edellisestä kahvittelukerrasta on reilusti yli 1,5 vuotta. San Josen downtownissa on muuten kahvila, jossa herkkunsa saa ihan oikealta lautaselta ja kahvinsa ihan oikeasta kahvikupista. Ei kertakäyttöastioita! Jes! 

Tänään kävimme San Josen downtownissa katselemassa. Tästä "viedään vieraat heti ekana päivänä San Josen downtowniin" on muodostunut aika perinteeksi jo, sillä olen ollut downtownissa kaikkien vieraidemme kanssa aina heti ensimmäisenä kokonaisena päivänä.

San Jose State Universityn kampuksella. Jostain kumman syystä eksyn aina vieraiden kanssa yliopiston kampusalueelle. Toisaalta se on ihan kiva paikka.

Itse asiassa äitini kyllä halusi kampusalueelle, sillä siellä sijaitsee Dr. Martin Luther King Jr. -kirjasto. Kirjaston Luther Jr. -kokoelma kiinnosti. Äitiäni siis, ei minua niinkään. ;) 

Äitini tuntuu tietävän San Josen historiasta huomattavasti enemmän kuin minä. Mikä ei siis ole tietenkään paljon, sillä minä en tiedä San Josen historiasta hölkäsen pöläystä. Löysimme downtownista vuonna 1797 rakennetun talon, joka on viimeinen jäljellä oleva rakennelma espanjalaisten siirtomaavalta-ajasta San Josessa. Ilmeisesti siis. Olen kävellyt tämän rakennuksen ohi muutamia kertoja, mutten koskaan ole edes katsonut sitä päin. En siis todellakaan tiennyt tämän olemassaolosta. Eipä siinä kyllä kauheasti katsottavaakaan toisaalta ollut.

Äiti tuli samaan tulokseen kuin minäkin olen tullut: San Josen keskustasta ei uskoisi, että kyseessä on miljoonan asukkaan kaupunki ja USA:n 10. suurin kaupunki.

San Josen City Hall.

Sharks Territory. 

Yhdessä kohtaa downtownia on aita, jossa on aina pandoja. Aiemmin erilaisia pandoja, mutta nyt joku oli käynyt maalaamassa uudenlaiset pandat. Söpöjä.

Lisää katutaidetta.

Äitini on ensimmäistä kertaa Amerikassa ja pääsi jo ihmettelemään heti ensimmäisessä ravintolassa sitä, miten ruoka-annos ja juomakin olivat niin suuria, että niistä saisi moneksi päiväksi. Minun mielestäni annos oli sellainen keskikokoinen, ei mitenkään erityisen iso. Kyseessä ei edes ollut sellainen kunnon amerikkalainen rafla, joissa annokset vasta isoja ovatkin.

Tutkailimme ilmaissanomalehtikojuja katujen varsilla. En ole koskaan ottanut yhtään lehteä luettavaksi, mutta nyt mukaan lähti pari.

Kävimme pyörähtämässä katolisessa kirkossa. Siellä sai jättää rahaa köyhille.

Tänään oli vähän viileämpi ilma (minun mielestäni, ei äitini), vain noin 23 astetta ja tuuli välillä aika oudon kylmästi. Kesäisin yhden puiston suihkulähteissä juoksee lapsia edestakas, mutta tänään siellä oli vain yksi urhea poika.

Jokin tässä Kaliforniassa ei vain sovi minulle

Kärsin satunnaisesta aamupahoinvoinnista. Olen kärsinyt siitä jo varmaan yli vuoden. Jos kohtaus iskee, se tulee aika nopeasti sen jälkeen, kun olen syönyt aamupalan. Joskus kyseessä on lievä ällötys ja oksettava tunne. Joskus taas kohtaus on niin voimakas, että on pakko mennä makaamaan sohvalle. Tuntuu siltä kuin oksentaisi ihan kohta, mutta ei kuitenkaan oikeasti okseta. Olo menee yleensä kohtalaisen nopeasti ohi, yhtä nopeasti kuin tuleekin.

En muista, koska aloin kärsiä näistä pahoinvointikohtauksista, mutta muistaakseni siitä on jo yli vuosi. Ne alkoivat siis joidenkin kuukausien sisällä muutosta. Tulin totta kai nopeasti siihen tulokseen, että syömässäni aamupalassa on jotain minulle sopimatonta. Aamupalan muuttaminen ei kuitenkaan ole auttanut asiaa. Olen syönyt veteen tehtyä kaurapuuroa erilaisilla marjoilla tai ilman marjoja banaanilla tai marjoilla ja banaanilla. Olen syönyt paahtoleipää juustolla ja kurkulla. Olen syönyt hedelmä- ja vihannesmoothieita. Olen syönyt muroja maidolla. Toistaiseksi kohtaus on voinut tulla jokaisen näiden kohdalla. Kerran, kun olin flunssassa, aloitin aamuni pelkän teen juomisella ja jo sekin aiheutti äklöttävän olon.

Suodatettuun veteen tehtyä kaurapuuroa mansikoilla ja banaanilla. Voisi kuvitella, ettei tässä ole mitään aihetta voida pahoin.

Epäilin pitkään, että kohtaus johtuu kahvin juomisesta, koska kahvi on täällä erilaista kuin Suomessa ja varsinkin koska lisään kahviini maitoa ja se maitohan täällä vasta mystistä tavaraa onkin. Mutta ei se ollut kahvi, sillä en juo kahvia joka aamu, ja kohtaus voi tulla, vaikken olisi juonut kahvia. Nykyään käytän vain mantelimaitoa kahvini kanssa, joten se maitokaan ei selittänyt asiaa. Yhdessä vaiheessa epäilin, että kahvi ainakin pahentaa tilannetta ja tekee kohtauksen tulosta todennäköisemmän, mutta ei sekään ihan pidä paikkaansa: kohtaus voi tulla vahvana myös silloin, kun en ole juonut kahvia.

Hassuinta on se, että välillä tällaista kohtausta ei tule pitkään aikaan, mutta sitten se taas yhtäkkiä yllättää. En käsitä, en ollenkaan. Luulisi, että tässä ajan kuluessa olisi tottunut täkälaiseen erilaiseen ruokaan ja ainesosiin, mutta ilmeisesti sitten ei. Maitotuotteita en oikeastaan arkiruokavaliossa käytä, ellei lasketa paria kolmea juustoviipaletta per viikko ja jätskiä aina joskus (viime aikoina tosin usein), joten mikään maitoallergiakaan tätä ei selitä.

Kohtauksia ei koskaan tule muulloin kuin aamuisin, heti aamupalan jälkeen. En tiedä, mitä uutta voisin kokeilla aamupalaksi, joten olen pysytellyt noissa, mitä luettelin tuolla. Suomessa en koskaan kärsinyt vastaavasta. Närästyksestä en ole koskaan kärsinyt säännöllisesti, enkä tiedä, ovatko nämä kohtaukseni närästystä vai mitä ne ovat. Täällä asuessa kyllä kaikenlaista oiretta on näköjään tullut - en vieläkään ole unohtanut sitä järkyttävää ja mystistä mahakipua, josta kärsin toukokuussa ja jolle ei koskaan löytynyt selitystä...

Smoothie, joka sisältää omenaa, avokadoa, selleriä, parsakaalia, chia-siemeniä, lehtikaalia, minttua, jääkuutioita ja vettä. Luulisi tämän olevan ihan kohtalaisen hyvä aamupala, mutta kroppani on välillä eri mieltä. 

Kärsin myös edelleen niistä iho-ongelmista. Osa selittyy varmasti syömilläni herkuilla: keksit, karkit ja jätski eivät varmastikaan edesauta sitä, että iho pysyisi hyvänä ja puhtaana. Mutta silti epäilen, että ongelma on jossain muussakin kuin vain liiassa sokerissa ja rasvassa. Vaikka vähennän herkkujen syömistä, ihoni oireilee silti.

En ole osannut löytää syytä siihen, miksi ihoni reagoi, mutta todennäköisesti se, mitä pistän suustani alas, liittyy ongelmiin jotenkin. Suomalainen hydrokortison auttaa ongelmiini jonkin verran, mikä puhuisi sen puolesta, että kyseessä on jonkinlainen ihottumareaktio. Mahdollisia syitä reaktioille on kuitenkin monia. Ehkä olen allerginen jollekin, jota syön koko ajan? Tai sitten ongelma on laajempi. Kun miettii kaikkia niitä myrkkyjä, antibiootteja ja hormoneja, joita täkäläinen ruoka on täynnä, alkaa tuntua siltä, ettei ole ihmekään, jos iho reagoi. Ostamme orgaanisia tuotteita, mutta epäilen vahvasti, etteivät ne mitään myrkyttömiä täällä ole. Ja tietenkin ulkona syödessä tms. voi saada vaikka sitä hormoneilla kyllästettyä lihaa. Täällä on myös sokeria kaikessa varmaan triplasti enemmän kuin vastaavissa tuotteissa Suomessa. Herkkujen kokokin on isompi, joten niitä tulee syötyä kerralla enemmän. Ja sitten ovat ne kaikki myrkyt ja lisäaineet, joita ei suomalaisissa tuotteissa ollut, mutta joita täällä on. En edes tiedä, mitä kaikkea.

Ruoan lisäksi on vielä se mahdollisuus, mistä kosmetologini joskus puhui: vesi on täällä erilaista kuin Suomessa, joten ihoni saattaa reagoida sen takia. Tosin luuulisi, että ihoni olisi tässä jo tottunut toisenlaiseen veteen... Toisaalta voisi luulla, että ihoni olisi tottunut jo erilaiseen ruokaankin. Ellei sitten kyseessä ole joku allergia tai herkistymä.

Helppoahan on tietenkin syyttää Kaliforniaa. Luonnollisesti. Jos kerta Suomessa ei ollut jotain ongelmaa ja täällä on, niin selvähän se silloin on, missä se syy piilee. :D No ei... Oikeasti sanottuna en tiedä, mikä on syy ja mikä seuraus. Ovathan elintapani muutoinkin täällä aikalailla erilaisia kuin Suomessa.

Lyhyitä fiiliksiä

Päivän paras hetki tänään: Kun ajelin aamulla kello seitsemän kotiin 5:45AM bodyattack-tunniltani ja kun sain nauttia aivan uskomattoman siististä auringonnoususta. Aurinko nousi hehkuvan oranssina mollukkana kukkuloiden takaa. Todella hieno. Olen jo muutaman kerran ajellut tuolta tunnilta kotiin, mutta aurinko on aina ollut noustessaan tylsän tavallinen. Täällä on ollut tällä viikolla järkyttävä helleaalto (noin 35 astetta joka päivä!), ehkä se jotenkin vaikuttaa tähän auringonnousuun

Kyllä, tämä kuva on nyt kerrankin otettu autoa ajaessa. Aiai. Olisinpa ollut jossain paremmassa paikassa ja kunnon kameran kanssa, niin olisi saanut upeita kuvia. Oli ihana päristellä motaria pitkin (varsinkin, kun ruuhka oli toiseen suuntaan) ja nauttia nousevasta auringosta.

Maanantaina täällä oli Labor Day, joka virallisesti aloittaa syksyn. Ja kun syksy kerta on alkanut, niin minä päätin ostaa toppaliivin, oli helleaalto tai ei. :D En ole käyttänyt toppaliivejä sitten ala-asteen, mutta nyt odotan kovasti sitä, että pääsen vetämään sellaisen päälle. Toppalivii ja flipflopit - asu Kalifornian syksyyn (ja varmaan talveenkin).

Uniqlo, japanilainen ketjuvaatekauppa, palvelee hyvin toppa-asuasioissa: löytyy kevyttoppatakkia ja -liiviä joka lähtöön jokaisessa värissä. Näihinhän ne aasialaiset täällä pukeutuvat, osa vetää sellaisen päälle varmaan ihan näillä näppäimillä, vaikka ulkona on vähintään 25 astetta. Näköjään minä kuulun nyt samaan porukkaan. Tosin en ehkä ihan vielä ota omaa liiviäni käyttöön... Paitsi ehkä torstaiaamuisin ennen sitä 5:45am-tuntia. 

Päivän toiseksi paras hetki: tuoreilla viikunoilla herkuttelu. Tutullani kasvaa kotipihallaan kaikenmaailman hedelmiä, ja tällä hetkellä viikunapuu sylkee kypsiä viikunoita kuulemma kovaan tahtiin. Olen saanut jo kasapäin tuoreita viikunoita sekä myös tuttuni itse tekemää viikunahilloa, joka piristää aamupuuroa mukavasti. Parasta! Kiitos paljon, Tiina!

Tuoreita viikunoita, suoraan pihamaan puusta. Ei tosin oman pihamaan.

En tiedä, olenko Suomessa oikein koskaan syönyt viikunoita missään muodossa, mutta en ainakaan tuoreena. Täällä olen löytänyt viikunapatukat (fig bar), ja nyt olen saanut tilaisuuden herkutella myös täysin tuoreilla viikunoilla, suoraan toisen kotipihalta. Olen muuten vähän kateellinen, kun ihmisillä kasvaa täällä kotipihalla kaikenmaailman sitruunoita, limejä, viikunoita, mandariineja, appelsiineja, avokadoja ja ties-mitä. Joillakin on myös parvekkeella esimerkiksi pieni sitruunoiden tai limejen tuottaja. Meillä ei ole mitään, koska meidän parvekkeelle ei kauheasti osu muuta kuin aamuaurinko. Mutta toisaalta kuulemma on aika homma siinä, kun nämä puut puskevat näitä hedelmiä koko ajan kilotolkulla ja niistä hedelmistä pitää jotenkin hankkiutua eroon. Eli en sitten tiedä, onko syytä olla kateellinen. Etenkään kun en todellakaan ole mikään viherpeukalo (ja siksi en ole edes vaivautunut yrittämään parvekekasvatusta).

Viikon hauska hetki: Kun vihdoin ja viimein uskaltauduin vetämään bodyattackin ohjaustunnilleni jalkaani Les Millsin sortsit (jotka ovat hävyttömän lyhyet eivätkä siis kovin imartelevat, mutta onneksi täällä kaikki kukat saavat kukkia haluamallaan tavalla, eivätkä nämä pukeutumisjutut ole niin justiinsa) ja kun salin käytäviä pitkin kävellessäni vastaantuleva asiakas kommentoi iloisesti: "Like a soccer player!" Jalkapallo ei todellakaan kuulu lempilajeihini, ja itsehän kuvittelin näyttäväni todella bodyattackmaiselta, mutta kieltämättä tämä asu muistuttaa vähän jalkapallosta, varsinkin kun tuo paita oli minulla silloin toisinpäin (se on kääntöpaita) ja toinen puoli on valkoinen:

Tämä asu on kenkiä lukuunottamatta täysin samanlainen kuin on päällä niillä, jotka vetävät attackin 90-ohjelman Les Millsin videolla. Reebokin nettikaupasta sai ostettua tämän asun, mutta ei valitettavasti videon vetäjien kuntoa, kroppia, tekniikkaa tai energisyyttä. Minä muuten usein pilkkaan vähän vitsillä miestäni, jolla on suurin piirtein joka päivä päällään t-paita, jossa on hänen työpaikkansa logo sekä edessä että takana. Olen sanonut, etten käsitä, miksi työpaikan logoa pitää kanniskella joka päivä, ja sitä paitsi mielestäni hänellä olisi hienompiakin paitoja. Nooh, hän on tässä viime aikoina tutkaillut näitä lukuisia Les Mills -vaatteita, joita olen vetänyt ylleni, ja totesi tässä asuni nähtyään, että "Sulla ei oo kyllä varaa sanoa mitään mun vaatteista noiden logojen kanssa. Sä oot ihan kävelevä Les Millsin mainos." Osui ja upposi, haha. :D

Tällä viikolla on tullut taas liikuttua melkein jopa liikaa, kun omien ohjaustuntieni lisäksi olen harjoitellut uutta bodyattack 90-ohjelmaa kotimme salilla. Tämän päivän ei-niin-paras hetki liittyykin liikuntaan: Kun reiteen sattuu niin pahasti, että pumppitunnilla jo alkulämmittelyssä tuntuu pahalta ja kun edessä on vielä koko tunti kovien kyykky- ja askelkyykkybiisien kanssa ja kun pitäisi edustaa täydellistä roolimallitekniikkaa... Ja kun edessä on vielä toinenkin tunti illalla. Ei hyvä.

Muutamasta Les Millsin vaatteesta löytyy sisäpuolelta hauskoja tekstejä. Olen kyllä aika varma, että kipu reidessä ei ole tekosyy, vaan oikeasti merkki siitä, ettei pitäisi pumppailla niin paljoa.

Huomenna on onneksi lepopäivä. Tai ei ohjaustunteja ainakaan. Ehkä pitää pysytellä pois myös kotisalilta, vaikka toisaalta attackin 90-ohjelmaa pitäisi treenailla - ja sitä paitsi se on aivan paras ohjelma!! :D (En tiedä, onko se tullut käyttöön saleille jo Suomessa. Täällä otetaan käyttöön lokakuun alussa niissä paikoissa, joissa vedän tuntejani.)

Kävin tiistaina illalla kavereiden kanssa dinnerillä. Söimme Capital Clubilla, joka on yksityisklubi (johon kaverini kuuluu) ja jolla on terassi 17. kerroksessa. Hienot näkymät ilta-auringossa San Josen ylle.