Matkailua Havaijilla: Maui

Sen jälkeen, kun olimme viettäneet viikon Kauai-saarella, lensimme Mauille. Havaijin saarilta toiselle siirtyminen on helppoa, sillä monien saarten välillä menee suoria lentoja, jotka ovat kestoltaan hyvin lyhyitä. Kauain ja Mauin välinen lento kesti itse asiassa kohtalaisen pitkään, noin 45 minuuttia. Kauai sijaitsee vähän kauempana muista saarista.

Me yövyimme Mauilla kolmessa paikassa: Kaanapalin resort-alueella hotellissa, yhden yön pienessä Hana-kylässä ja lopuksi hintavan Wailean alueella AirBnb:ssä jossain tennisklubin keskellä. Maui ei saarena ole mielestäni niin suuri, että siellä pitäisi yöpyä eri alueilla (paitsi ehkä Hanassa; lue lisää alempaa), mutta me halusimme kokeilla eri paikkoja ja tykkäsin systeemistämme.

Maui on Havaijin saarista varmaan suosituin turistikohde. Halusin ehdottomasti sinne, mutta suhtauduin siihen myös pienellä varauksella, sillä turistien massat eivät houkuttaneet. Tykkäsin Mauista kuitenkin kovasti, ja omaakin rauhaa saarelta onneksi löytyi, varsinkin noin syyskuun alussa pahimman sesongin ulkopuolella. Eikä Mauin turistikaaos ollut mitään verrattuna Oahu-saaren ja Honolulun Waikiki Beachin turistiryysikseen.

Merenrantahotellien keskittymät Kaanapali ja Wailea

Kaanapali ja Wailea (tai Kihei-Wailean alue) ovat suosittuja turistien yöpymispaikkoja. Me yövyimme ensin Kaanapalissa. Kun sinne saapui Kauain rauhan jälkeen, tuli kyllä pieni turistirysä olo. Kaanapalin ranta-alue on täynnä suuria hotelleja ja keskellä kaikkea on jokin kamala ulkoilmaostoskeskus. Olin jo etukäteen matkaa suunnitellessa ja hotelleja etsiessä luonut paikasta selvän käsityksen: kuin Las Vegasin ja Kanariansaarten risteytys. Jos Las Vegas ja Kanariansaaret pariutuisivat, niiden jälkeläiset olisivat varmasti resortteja Kaanapalissa. Meidän hotelli Hyatt oli oiva esimerkki: se sijaitsee rantalomakohdemaisesti merenrannalla, mutta hotellissa on lasvegasmainen kauppakuja, kaikkea ihan randomia kuten joutsenlampi ja pingviinejä (?) ja useampi uima-allasalue.

Hyatt-hotellin maisemissa ei ollut valittamista. 

Tästä ei-niin-mairittelevasta vertauskuvasta huolimatta Kaanapalin Hyatt oli kyllä todella kiva paikka yöpyä ja voisin suositella sitä muillekin. (Pitkä miinus tosin niistä pingviineistä.) Kaanapalin rannalla oli kiva kävellä auringonlaskussa, mutta parin kilometrin verran rannan vieressä on vain hotelleja ja ravintoloita ja järkyttävä määrä turisteja. Ei kovin rauhallista siis.

Kaunis auringonlasku Kaanapalissa. Näyttää romanttiselta ja rauhalliselta, mutta rantaa vierustaa hotellit, turistiravintolat ja kasat turisteja. Kiva paikka kävellä kyllä ja katsoa auringonlaskun lisäksi ihmisiä.

Wailean alue oli samantapainen, mutta siellä oli enemmän hintavampia resortteja ja ehkä ihan hiukan rauhallisempaa. Me olimme yötä AirBnb:ssa omassa rauhassa, mutta kävimme illallisella muutamassa suuressa "luksus"resortissa ja olivathan ne aika hulppean oloisia. Tykkäsin Wailean alueesta, sillä lähellä oli paljon kivoja rantoja. Me jopa vietimme Mauilla yhden puolikkaan rantapäivän. Enempää aikaa emme halunneet tuhlailla ranna lötköttelyyn, koska Havaijilla on vain niin paljon kaikkea kivaa tutkittavaa.

Snorklaajan unelma: älyttömän kirkasta vettä Molokini-kraatterilla ja paljon merikilpikonnia 

Mauilla on loistavia snorklausmahdollisuuksia. Me kävimme omatoimisesti snorklaamassa Kaanapalissa suositun Black Rock -niemekkeen luona Sheraton-hotellin edustalla. Rannalta sai vuokrattua snorklausvehkeet hämmentävän halvalla. Ensin piti totta kai amerikkalaiseen tapaan allekirjoittaa paria sivua liability-lomakkeita.

Black Rock -niemen kivikasaa ja ranta.

Snorklauskokemus Black Rockilla oli todella ihana. Olin positiivisesti yllättynyt siitä, miten mukavaa snorklaaminen oli, vaikka ranta oli hyvin turistinen. Suurin osa ihmisistä snorklaili lähellä rantaa, mutta me uskaltauduimme niemekkeen toiselle puolelle, jossa snorklasi vain muutama muu. Merenkäynti siellä oli hiukan voimakkaampaa tietenkin, mutta siellä oli paljon enemmän nähtävää kuin lähempänä rantaa.

Black Rockilla snorklasimme myös viiden merikilpikonnan kanssa. Yksi niistä oli niin jättimäinen, että neljä muuta näyttivät pieniltä siihen verrattuna. Muut olivat kuitenkin isoja, joten en usko kyseessä olleen mikään emo ja pennut. Kilpparit pyörivät samassa paikassa niin kauan, että niiden katsomiseen alkoi kyllästyä jonkun vartin jälkeen. Mieheni kuvasi niistä ihanan videon, jota aion tästä lähtien katsoa aina, kun minun on paha mieli...

Honu, havaijilainen merikilpikonna. Kuvakaappaus mieheni videosta. Valitettavasti en jaksa ladata tänne videota, jossa uiskentelee neljä kilpparia yhtä aikaa, koska se on ihan liian suuri video.

Teimme myös snorklausreissun Molokini-kraatterille. Molokini on volkaaninen kraatteri meressä lähellä Mauin rannikkoa. Merenpinnan yläpuolella se on U-kirjaimen mallinen saareke. Molokini on erittäin suosittu snorklauspaikka, ja sinne menee päivittäin useita veneitä, jotka voivat kantaa jopa yli 100 turistia. Meidän venereissumme oli perillä jo aamulla aikaisin ennen kuin suurin snorklauskaaos alkoi, joten saimme snorklailla omassa hiukan yli 20 hengen seurueessamme. Todellakin aivan liian aikaisen aamuherätyksen arvoista.

Molikini-kraatteri ennen aamukahdeksaa. Päädystä puuttuu ihan pieni pala, joka ei mahtunut kuvaan.

Vesi Molokinilla on älyttömän kirkasta! Veneestä näkyi useampi metri suoraan pohjaan saakka. Snorklasimme myös kraatterin takapuolella, jonne voivat viedä vain pienet veneet. Minusta snorklaus Molokinin takapuolella oli jännempää kuin edustalla, sillä siellä näkyi kraatterin veden alle menevä osuus paremmin ja sitten vieressä aukeava täydellinen sinisyys, sillä merihän siellä on todella syvä. Julkaisukelpoisia kuvia ei valitettavasti ole. Muisto kulkekoon siis vain mielessäni.

Vesi Molokinilla oli muuten kohtalaisen vilpoista, sillä olimme parin mailin päässä rannikolta ja toisaalta oli myös aikainen aamu. Snorklausfirma antoikin kaikille märkäpuvut, ja ne olivat todella tarpeellisia, vaikka ihmettelinkin etukäteen, miksi ihmeessä Havaijilla pitäisi pukeutua märkäpukuun.

Lisää honuja.

Snorklausretkeen sisältyi myös kaksi muuta snorklauskohdetta, joista toinen oli aika mitäänsanomaton (olisiko ollut La Perouse Bay) ja toinen oli Turtle Town eli merikilpikonnien suosima alue. Näimmekin siellä taas monta jättikilpparia. Minulla oli snorklauksessa mukana vedenkestävä kertakäyttökamera, jollaista en nähnyt kellään muulla (noloa vai retroa? :D). Sain niin hienoja kilpparikuvia, että kuvankehittämökin kehui niitä, kun mieheni kävi hakemassa valmiit kuvat tuossa eilen. (San Josesta löytyi tyyliin yksi paikka, joka kehittää edelleen tuollaisia filmikuvia.)

Kuinka paljon kilpparia mahtaa harmittaa selkään tarrautuvat kalat?

Turtle Townissa riitti turtleja.

Marssimaista tunnelmaa Haleakala-tulivuoren huipulla

Meidän mielestämme yksi Mauin parhaista anneista oli käynti Haleakala National Parkissa eli ajomatka Haleakala-tulivuoren huipulle. Huippu kohoaa 3055 metriin ja tie huipulle merenpinnalta on noin 60 kilometriä (37 mailia) pitkä. Auringonnousu on suosituin ajankohta ajaa Haleakalan huipulle (ja vaatii etukäteisvarauksen), mutta me emme jaksaneet nousta aamuyöllä kahdelta ajamaan kolmen kilometrin korkeuteen, joten tyydyimme päiväreissuun. Ajomatka oli kiva, sillä kukapa ei haluaisi avoautoilla pilvien yläpuolella?

Matkalla Haleakala-tulivuoren huipulle.

Huipulla.

3055 metrin korkeudessa.

Minulle tuli vähän hassu olo noissa korkeuksissa. 

Huipulla sijaitsee Haleakalan kraatteri, joka on niin suuri, että sen sisälle mahtuisi kuulemma Manhattan kokonaisuudessaan. Näin kilometrivertaukset, mutten muista enää, oliko kyseessä ihan fakta vai vähän-sinne-päin-pyöristys. Iso se kraatteri kuitenkin on ja uskomattoman mielenkiintoisen näköinen. Olin lukenut sen näyttävän siltä kuin se olisi Marsista, mitä pidin kauheana kliseenä, kunnes sitten näin kraatterin itse. Onhan siinä marssimaista fiilistä joo. 

Haleakalan kraatteri näköalapaikalta.

Ja toiselta näköalapaikalta. 

Meidän oli tarkoitus tehdä pieni kävely kohti kraatterin pohjaa, mutta ajomatkaan oli mennyt aikaa ja meillä alkoi olla nälkä. Lisäksi minä tunsin oloni hiukan heikoksi noissa korkeuksissa, joten haikit jäivät haikkaamatta. Maisemien ihastelu oli kuitenkin ihan tarpeeksi. Kyllä tuo Havaijin luonto osaa vain yllättää kerta toisensa jälkeen. 

Jotkut jaksoivat kävellä. 

Haleakalan huipulta näkyi muuten Big Islandilla olevan Mauna Kea -tulivuoren huippu. Meidän ajoituksemme Haleakalan huipulle menemiseen ei olisi voinut olla hauskempi: tasan neljä vuotta sitten samalla päivämäärällä olimme nimittäin Big Islandilla Mauna Kean huipulla ihastelemassa auringonlaskua. Enpä olisi silloin uskonut tasan neljän vuoden päästä seisovani toisen tulivuoren huipulla viereisellä saarella.

Siellä se Big Islandin Mauna Keran huippu juuri ja juuri näkyy.

Road to Hana - tie Hanaan yli 600 mutkan ja 59 sillan kautta

Yksi erittäin suosittu turiskohde Mauilla on Road to Hana aka Hana Highway. Hana on pieni kylä Haleakala-tulivuoren juurella Mauin itärannikolla. Sinne päästäkseen on ajettava Haleakalan vierustaa. Hana Highway on tie, joka on kaikkea muuta kuin highway: se on kyllä asfaltoitu, mutta tie sisältää noin 620 mutkaa ja 56-59 siltaa (lähteestä riippuen; itse en laskenut), jotka kaikki ovat 1-kaistaisia. Matkan pituus on noin 100 kilometriä (64 mailia), jos matka lasketaan lähimmästä isosta kaupungista Kahuluista. Kuulemma matkan voi taittaa noin 2-3 tunnissa, jos ei kauheasti pysähtele, mutta sellainen ajotapa lienee todella tylsä tuolla hienolla ajotiellä. Niihin 1-kaistaisiin siltoihin menee aikaa, kun pitää antaa tietä aiemmin paikalla olleelle autolle.

1-kaistainen silta. Vastaantulijaa väistetään, luonnollisesti.

Road to Hana.

Jossain keskellä ajomatkaa. Siellä ne autot menevät melkein viidakkoon uponneina.

Road to Hana kulkee läpi sellaisen viidakon vihreyden ja vehreyden, ettei tämä Kaliforniassa asuva suomalainen muista moista koskaan nähneensä. (Paitsi ehkä Big Islandin Hilossa.) Matkan varrella on paljon nähtävää, mm. niin monta vesiputousta, ettei perille Hanaan päästyään muista, kuinka monta putousta tuli nähtyä. Useassa putouksessa voi uida. Matkan varrelta saa myös niin hyvää banaanileipää (banana bread), että itken edelleen sen perään.

Vesiputouksia.

Vain yksi vesiputous.

Yksi vai monta vesiputousta?

Ja vielä yksi vesiputous.

Välillä sai kiipeillä viidakossa jonkin vesiputouksen nähdäkseen.

Me emme uineet isoissa vesiputouksissa, joissa monet uivat. Sen sijaan saimme täysin omaan rauhaamme tällaisen pienen lammen, jonka vesi oli ihanan virkistävää kaiken autoilun lomassa. Olin lukenut tämän olevan hyvä uintipaikka, muutoin en olisi uskaltanut.

Suurin osa turisteista ajaa Hanaan aamulla ja samana päivänä takaisin. Me olimme varanneet Hanasta yhden hotelliyön, mikä oli täysin oikeanlainen suunnitelma. Meillä ajomatka Hanaan kesti koko päivän, 6 tuntia. Me pysähdyimme katsomaan kaikenlaista, jopa liiaksikin. Aikaa meni hieman jopa hukkaan, kun päädyimme häröilemään paikkoihin, joita meidän ei pitänyt mennä katsomaan. Toimiva etukäteissuunnitelu ehkä kannattaisi.

Maisemia voi helposti jäädä ihastelemaan.

Välillä näkyi rannikkokin.

Matkan varrelta löytyi esimerkiksi paikkoja, joissa oli järkyttävän voimakkaat ja korkeat aallot. Havaiji ei todellakaan ole mikään rauhallisen meren kotikontu.

Sekä Mauilla että Kauailla näkyi hämmentävän paljon hylättyjä autoja. Tämä oli jossain Road to Hanan sivupoluilla, jonne eksyimme ihan vain mielenkiinnosta.

Hana vaikutti todella sympaattiselta paikalta. Meidän majatalomme oli mahtava merenrantapaikka: aaltojen kohina vain kantautui sisälle huoneeseen. Hanassa olisi voinut olla useamman päivän ja nähtävää olisi ollut paljon. Me emme ehtineet nähdä oikein mitään, vaikka olimmekin yötä, sillä olimme perillä myöhään illalla ja seuraavalle päivälle oli suunniteltu haikki ja paluuajomatka. Ihan melkein harmittaa, ettemme olleet varanneet pidempää aikaa Hanaan, tosin sittenhän se olisi ollut pois jostain muusta. 

Hanan majatalostamme avautui hulppea näkymä. Ei ollut tarvetta rentoutusnauhalle, kun aaltojen kohina ja pauhu tulvi sisälle hotellihuoneeseen. 

Seven Sacred Pools ja Pipiwa Trail

Me menimme aamulla Hanassa Pools of 'Ohe'o - aka Seven Sacred Pools -alueelle katsomaan vesiputouksia ja tekemään kävelylenkin. Alue on osa Haleakalan kansallispuistoa. Seven Sacred Pools tuntuu olevan monien Hanaan ajavien turistien pääkohde, mutta mielestäni ne putoukset, jotka näkee ilman parin mailin kävelylenkkiä, olivat kälyisimmät, joita koskaan olen nähnyt. Road to Hanan varrella oli paljon hienompia putouksia.

Pools of 'Ohe'on yksi vesiputous. Kohtalaisen laimea paikka.

Putousten altaissa ei saa enää edes uida, sillä joku on joskus onnistunut loukkaantumaan ja sen jälkeen mennyt hankkimaan itselleen aivan liian hyvän lakimiehen ja pilaamaan muiden uintimahdollisuudet tulevaisuudessa. Joku toinen on kyllä tainnut kuollakin tuolla, joten kaipa kielto on ihan paikallaan.

Alueella oleva kävelyreitti, Pipiwa Trail, oli kyllä todella kiva. Muutaman mailin pituinen reitti kulkee parin pienen vesiputouksen ohi ja mm. bambumetsän lävitse ja johtaa isolle vesiputoukselle, joka oli meistä näkemisen arvoinen. Putouksen luo ei olisi saanut mennä (niiden oikeusjuttujen ja kuolintapausten takia), mutta me kyllä menimme. 

Seven Sacred Pools -alueella trailin varrella olevia putouksia. 

Bambumetsässä.

Tällainen putous parin mailin kävelyn jälkeen aukeni.

Putousta olisi pitänyt ihastella vain kaukaa ja pöpelikön takaa, $100 sakkojen uhalla. Jos kansallispuisto olisi sakottanut kaikkia niitä, jotka olivat menneet tämän kyltin ohi samoihin aikoihin meidän kanssamme, rahaa olisi kertynyt pari tonnia.

Putous oli todella korkea, mikä nyt ei tietenkään erotu tästä kuvasta. Tuolla oli ihanan virkistävää kaiken roiskuavan veden kanssa, sillä kävelyreitti oli kuuma ja kostea. Jonkun päähän on muuten joskus pudonnut tuolla putouksesta tuleva kivi. Se ei päättynyt hyvin. Kieltokyltillä on siis paikkansa.

Jos nyt totta puhutaan, putouksen luona oli niin kuivaa, että sinne uskalsi hyvin mennä. Puro oli ihan kuivunut. 

Kävelylenkin jälkeen kävimme tsekkaamassa Hanassa mustan hiekkarannan, mutta muuta emme sitten ehtineetkään tehdä, sillä oli lähdettävä paluumatkalle. Lähes kaikki turistit ajavat pois Hanasta sitä samaa reittiä, jota ovat tulleet. Me emme tyytyneet moiseen tylsyyteen. Lue lisää alta.

Road to Hana - checked! Tämä turistipaita jäi kyllä kauppaan.

Haleakala-tulivuorta ei kannata lähteä kiertämään ympäri autolla? Fake news!

Netistä erinäisiä keskusteluja lukemalla saa vähän sen käsityksen, ettei Hanasta eteenpäin eli Haleakala tulivuoren "takapuolelta" kannata lähteä ajamaan takaisin Mauin sivistyksen pariin. Tie on kuulemma huonokuntoinen, lähes olematon ja täynnä riskejä. Pyh, sanomme me. Amerikkalaisten hapatusta. Sinne vaan ja kaasua pohjaan! Siellä ne minituristibussitkin menevät päivittäin ja selviytyvät vallan mainiosti.

Hanan jälkeen tie toki muuttuu. Road to Hana kaikkine mutkineen ja 1-kaistaisine siltoineen on sentään asfaltoitu, mutta Hanan jälkeen päällystettä ei enää ole, vaan tie muuttuu nopeasti hiekkatieksi. Sitten se muuttuu kuoppaiseksi ja 1-kaistaiseksi hiekkatieksi, jossa juuri ja juuri mahtuu väistämään reunaan vastaantulevaa. Joku voisi ehkä kutsua tietä kinttupoluksi. Minä kuvailisin sitä sellaiseksi suomalaiseksi, ehkä hiukan huonokuntoiseksi mökkitieksi. Mitä nyt toisella puolella avautuu Tyyni valtameri ja toisella puolella Haleakala-tulivuoren seinämä. Loistomaisemat siis. Ei tosin kannata ajaa autollaan mereen.

Paluumatkan maisema oli esimerkiksi tällaista.

Kyllä mekin hetken arvoimme, viitsimmekö lähteä ajamaan Haleakalan ympäri, mutta lähinnä sen takia, että ajoneuvomme oli matala avoauto. Isomman nelivedon kanssa emme olisi harkinneet yhtään. Tiesimme myös, että jos jotain tapahtuisi, vuokra-autofirma ja vakuutus tuskin tulisi apuun, sillä vuokra-auton kanssa ei ehkä saisi ajella tuolla. (Tästä on eriäviä näkemyksiä, ja jokainen voi tulkita vuokra-autosopimustaan parhaaksi näkemällään tavalla.) Sama reitti takaisin kaikkine 600 mutkineen ei kuitenkaan innostanut, joten päätimme lähteä kokeilemaan. Tai siis mieheni päätti, sillä hän ajajana sai tehdä päätöksen.

Onneksi lähdimme, sillä tiessä ei ollut mitään pelottavan nettikirjoittelun ja varoittelun aihetta. Ei ehkä sovi aralle ajajalle, mutta ei sen aran ajajan kannata kyllä lähteä suorittamaan sitä Road to Hanaakaan niiden 600 mutkan kanssa. Haleakalan takapuolen hiekkatie oli rauhallinen ja maisemat olivat upeita sielläkin (ei viidakkoa tosin). Muutama muukin turisti siellä ajeli ja yksi minituristibussi. Vastaantulijoitakin tuli, joten todistetusti siinä tulivuoren ja meren kapealla välillä mahtuu väistämään. Päällystetty asfalttitiekin palaa kohtalaisen nopeasti. Hauska kokemus!

Nopeasti päällystetty tiekin palasi. Ja voi mitkä maisemat!

Onko Maui kaiken hehkutuksen arvoinen?

Kuten alussa jo totesin, Maui on suosittu ja siksi myös hehkutettu. Minä pidin Mauista kovasti. Se on loistava rantalomakohde ja rannoiltaan varmaan parhain niistä Havaijin-saarista, jotka olen nähnyt (Big Island, Oahu, Kauai). Mauilta löytyy kuitenkin myös paljon aktiviteettia ja tutkailtavaa, joten rannalle on turha jäädä makoilemaan. Me emme edes viikon aikana ehtineet käydä ajelemassa saaren pohjoisosan ympäri. Selvästi on siis syytä palata Mauille. ;) 

Kaiken aktiviteetin ja luonnon lisäksi jään kaipaamaan Havaijilta hedelmiä ja etenkin papaijoita! Aamupalaravintoloissa oli usein jogurtilla ja myslillä täytettyjä papaijoita. Ai että. Ananas ja papaijat ovat niin hyviä Havaijilla, ettei sitä tajuakaan, miten pahoja ne ovat muualla ennen kuin on syönyt niitä Havaijilla.

Pidin Mauista kuitenkin vähemmän kuin Big Islandista ja Kauaista. Se oli paikoitellen niin turistisen oloinen. Toisaalta tiedostan kuitenkin sen, että jos olisin nähnyt Mauin ennen Kauaita tai ehkä jopa ennen Big Islandia, varmaan ajattelisin toisin. Upeitahan kaikki nuo Havaijin saaret ovat. Turha niitä on kai lempijärjestykseen edes yrittää laittaa. 

Mahalo Maui eli kiitos Maui!