perjantai 6. toukokuuta 2016

Edessä ensimmäinen Les Millsin Super Quarterly

Olen jälleen istuskellut pari päivää kotona sanomatta mitään. Muut ovat hoitaneet tuntini. Tai no keskiviikkona aamulla ohjasin yhden tunnin, mutta minimipuhumisella, täysin tasaisella äänellä ja kovalla mikin volumella. Tässä jatkuvassa sijaisten etsimisessä on muuten käynyt ilmi, että minulle on jopa kertynyt palkallista sairausloma-aikaa ainakin kahdelle eri työnantajalle. Tässä maassa sairausloma siis monesti (vai aina? en minä tiedä) kerrytetään, samalla tavalla kuin vuosilomakin. En tosin tiedä, miten sairausloma toimii tai mikä ajalta maksettava palkka on. Enkä nyt edes halua käyttää sairauslomaani tähän - enkä itse asiassa millään saikulla edes ole, sillä lääkärin mukaan saan ohjata, mutta en huutaa. Toki äänen pitää kuulemma antaa levätä niin paljon kuin mahdollista, joten siksi päätin hankkia sijaisia niille tunneille, joille sen voin saada. Tulevaisuuden varalta on kuitenkin hyvä tietää, että palkallista sairauslomaa löytyy.

Onneksi saan kuitenkin osallistua tunneille osallistujana. Huomenna lauantaina on nimittäin Les Millsin Super Quarterly -tapahtuma, jonne ostin lipun aikoja sitten, enkä tosiaan olisi halunnut perua lähtemistä (eikä rahojakaan olisi saanut takaisin). Tapahtuma on Etelä-Kaliforniassa Laguna Niguelissa eli Los Angelesista vielä vähän alaspäin. Viime vuonna vastaava tapahtuma oli täällä Bay Arealla, mutta en päässyt sinne, joten valitettavasti nyt joudun matkustamaan päästäkseni kokemaan tällaisen ison LM:n tapahtuman. Ajan Laguna Nigueliin tänään erään tuttuni kanssa; lähdemme heti, kun aamuruuhka hellittää. Ajomatka ilman ruuhkaa on hiukan yli 6 tuntia, mutta totta kai perjantai-iltapäivä vetää tavallista arkipäivääkin isommat ruuhkat ja ajoreittimme kulkee valitettavasti Los Angelesin suuralueen lävitse.
Kuvan lähde Les Mills. 
Mutta ei tämä menomatka mitään. Edessä on yksi hotelliyö ja aamulla aikaisin tapahtumaan. Päivän aikana saa osallistua eri Les Millsin tunneille, ja tapahtuma kestää myöhäiseen iltapäivään saakka. Sitten koittaa paluumatka heti perään. Me päätimme tuttuni kanssa ajaa samana päivänä takaisin, vaikka mieheni mielestä moinen kuulostaa ihan hullulta. En kyllä tajua miksi, sillä olemmehan me mieheni kanssa ajaneet 12 tuntia putkeen yhdellä pysähdyksellä jopa kaksi kertaa eikä meillä ollut mitään ongelmia vähän puutunutta takapuolta lukuunottamatta. Meillä on nyt tämän tuttuni kanssa matkaa vain reilut yli 6 tuntia (tai no, ruuhkasta riippuen varmasti enemmänkin). Ei muuta kuin pikainen suihku kaikkien jumppatuntien jälkeen, ruokaa ja auton rattiin. Meitä on kaksi ajajaakin. Ei tunnu missään. Tai sitten tuntuu. Kerron myöhemmin, miten kävi.
Tilaisuuteen sopivat vaatteet on totta kai otettu esille ja pakattu laukkuun. Olen ilmoittautunut osallistuvani päivän aikana bodypumppiin, bodysteppiin, cxworxiin, bodyattackiin, bodycombattiin ja bodyflowhun (eli eurooppalaisittain bodybalanceen), joten vaihtovaatteille tulee olemaan tarvetta. Saa nähdä, menenkö oikeasti noille kaikille tunneille...
Mutta mitenköhän pärjään autossa yli 6 tuntia amerikkalaisen, todennäköisesti pienen small talkaajan kanssa? Varsinkin tällä äänelläni. Tosin lääkärin mukaan tavallista puhumista ei tarvitse välttää.

Niin ja kaiken lisäksi minulla on taas allergista ihottumaa antibiooteista. Ei ihan yhtä paha kuin viime vuonna, mutta sinne päin. Nyt en ole ollut edes auringossa, joten pakko kai hyväksyä, etteivät antibiootit ole minua varten. Onneksi tiedän, että suomalainen hydrokortisonvoide auttaa muutamassa päivässä niin kuin viime vuonnakin, joten ei tarvitse lähteä lääkäriin - tämä kun on täysin samanlainen reaktio kuin viime vuonnakin ja lähinnä vain kosmeettinen haitta. Tosin hyvin ikävä sellainen.

Ei siis mene ihan parhaimmalla mahdollisella tavalla, mutta en anna minkään pilata LM-huumaani. Hyvää viikonloppua muillekin! :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti