torstai 18. helmikuuta 2016

Terveiset Espanjasta

Meidän Alicanten loma tuli päätökseen eilen keskiviikkona. Hyvästelimme mieheni perheen ja lähdimme mieheni kanssa kahdestaan junalla Madridiin, josta lennämme lauantaina takaisin Yhdysvaltoihin.
Näkymät Alicanten hotellimme katolta: Alicanten vanhaa kaupunkia ja Santa Barbara -linna vuoren päällä. Yhtenä aamuna olimme lankoni vaimon kanssa vetämässä tabata-treeniä kattoterassilla ennen auringonnousua. Näkymä oli tämä, joten siinä ei ollut valittamista, mutta näin jälkikäteen voin sanoa, ettei kivilattia ollut ehkä paras paikka vetää rajua hyppytreeniä - meidän molempien pohkeet kipeytyivät mielenkiintoisesti.
Kipusimme Santa Barbara -linnoitukseen (hissikin olisi mennyt, mutta kukaan seurueestamme ei käyttänyt sitä, ei se alle 3-vuotias, eivät hänen vanhempansa eikä seurueemme 60-vuotiaskaan!), ja sieltä oli hienot näkymät joka suuntaan.
Kävimme mieheni kanssa ihastelemassa maisemia myös toiselta korkealta paikalta.
Loma oli oikein mukava ja onnistunut. Oli ihanaa olla pitkästä aikaa uusissa maisemissa! Alicanten mestat oli kyllä nopeasti nähty, joten tuollainen vajaa viikko oli ihan sopiva aika olla siellä. En nyt sanoisi, että siellä ihan hirveästi oli mitään tekemistä, mutta hyvin se aika kului. Ravintoloita on oikein mukavasti, joten sopii hyvin niille, jotka tykkäävät syödä ja juoda. Shoppailumahdollisuuksiakin ilmeisesti on, mutta minä en voinut shoppailla, koska matkalaukkumme ei kestä yhtäkään lisägrammaa. Myös Les Mills -jumppatunteja löytyy, ja yksi espanjalainen bodyattack-tunti tulikin testattua yhden cycle- ja pilates-tunnin lisäksi (piti testata bodypumppikin, mutta en ehtinyt).
Alicanten keskustaa rannalla.
Tämä katu oli selkeästi turistikaaoskatu (krääsämyyjistä ja turistiravintoloista päätellen), mutta onneksi näin helmikuussa oli aika hiljaista.
Kesällä Alicante varmasti olisi vielä kivempi paikka, jos tykkää rantalomailla. Nyt ei voinut viettää rantalomaa, ja itse asiassa välillä oli ihan rehellisesti jopa vähän kylmä. Ekoina päivinä oli ihana 20 astetta ja merenrannassa kävi juuri se mukava lämmin tuuli, jota Välimereltä odotinkin. Sanoin miehelleni, että onpa ihanaa seistä rannalla ilman, että paleltaa ihan julmetusti. (Se Tyyni valtameri kun tuppaa olemaan ihan jäinen rannaltaan, oli vuodenaika mikä tahansa.) Mutta sitten ilma viileni ja oli vain noin 15 astetta. Kun kotona San Josen lämpö näytti monena päivänä 25-27 astetta, oli termi "aurinkoloma Espanjassa" aika kaukana. Olin ostanut matkaa varten hiukan uusia kesävaatteita, mutta niille ei todellakaan tullut mitään käyttöä tämän reissun aikana, joten toivoa saa, että kevät on tullut Piilaaksoon jäädäkseen...
Täytyy myöntää, että kun asuu Kaliforniassa, hiekkarannat ja palmut eivät tunnu enää erikoisilta. Mutta tässä paikassa oli jopa kylmänä helmikuun päivänä lämpimämpää kuin kotona Bay Arean rannikolla on koskaan ollut, kesällä tai talvella.
Koska Alicantessa olevat mestat oli nopeasti nähty, ehdimme lähteä tutkimaan pidemmällekin. Kävimme Benidorm-nimisessä kaupungissa, joka oli tunnin junamatkan päässä. Siellä oli eläkeläiskaaos, eikä yhtään mitään muuta tähän aikaan vuodesta. Junamatka sinne oli muuten kiintoisa: juna meni rannikkoa pitkin, ja koko ranikko vaikutti täysin hylätyltä. Se oli täynnä hotelleja ja varmaan jotain lomahuoneistoja, jotka olivat kaikki täysin tyhjiä tähän aikaan. Oli vähän surullisen näköistä.
Benidorm-kaupunki, jossa on ilmeisesti maailmassa eniten korkeita rakennuksia asukaslukuun nähden (mutta se asukasluku on pieni totta kai). 
Osa matkaporukastamme lähti jopa päiväksi Madridiin, mutta minä ja mieheni lähdimme mieheni vanhempien kanssa Guadalestin laaksoon, jonne oli noin tunnin ajomatka. Guadalest on pieni kylä keskellä vuoristoa ja siihen kuuluu kukkulan huipulla oleva linnoitus. Koska en ole mikään matkaopas, en nyt jaksa muistaa, miksi tämä on rakennettu ja milloin, mutta minua ja mieheäni huvitti hirveästi se, että linnoitukseen johtava tunneli on monessa lähteessä nimetty Portal de San Joseksi, portti San Josehen. Paikalla olevassa kyltissä luki kyllä Sant Josep, mutta samapa tuo. Tunnelin päästä ei löytynyt meidän San Joseta, mutta oli siellä Castillo de San Jose eli se linna.
Ajomatkan maisemat muistuttivat välillä hiukan Kaliforniaa.
Guadalestin linnoitus kukkulan päällä.
Linnoituskaupunkiin pääsi vain tätä San Josen porttia pitkin kulkemalla.
Näkymät linnoituksesta Guadalestin pientäkin pienempään kylään, joka elää pitkälti vain turismin varassa.
Vuoristomaisemat olivat hienot, mutta kun on nähnyt Yosemiten vuoriston, tämä tuntui vähän laimealta. Mutta upea paikka toki silti!
Nyt olemme siis mieheni kanssa Madridissa. Täällä vasta viileä onkin. Onneksi olemme tämän reissun aikana käyneet Suomessa, niin mukana on talvikamppeita (tosin liian ohuita sellaisia, koska paksut olivat Suomessa säilössä ja sinne jäivät). Vielä yksi päivä on edessä ja sitten on aika palata kotiin.

Mutta pakko nyt todeta, että mitä se sellainen on, että nämä espanjalaiset tuntuvat vain istuvan terasseilla ja ravintoloissa juomassa alkoholia ja tupakoimassa päivät pitkät? :D Ja miksi kaikki tupakoivat ja joka puolella? Olin ihan järkyttynyt siitä, että terasseilla saa tupakoida. "Espanjalaiset", totesin, kunnes sitten kuulin, että Suomessakin tupakoidaan vielä terassilla. :D Hahaha, vissiin olen vähän ehtinyt unohtaa, että jossain päin maailmaa tupakointi on vielä ihan normaalia, kun tuolla Kaliforniassa kukaan ei näytä koskaan polttavan, eikä sitä missään saa tehdäkään...

4 kommenttia:

  1. Toi on niin totta, että kun asuu etelässä, niin palmut ja hiekkarannat (ja jopa lämpö) ei tunnu enää kovin ihmeelliseltä. Sääli sinänsä, että niinkin kivoista asioista tulee ihan arkisia. Toisaalta sitä taas on oppinut arvostamaan uusia asioita. Kuten vaikka sitä, että pystyy kävellä paikasta toiseen :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niinpä - nämä eurooppalaiset kaupungit on kyllä aivan ihania, kun on julkinen liikenne ja mahdollisuus kävellä! Niin sitä vain alkaa katsoa asioita eri näkökulmasta. Ja onhan se nyt fiksumpaa arvostaa kävelymahdollisuuksia kuin jotain palmuja ja rantoja. ;)

      Poista
  2. Tuo yksi tiekuva (ja tietty myös nuo rantsukuvat) on kyllä aivan kun Kaliforniasta! Kauniin näköisiä paikkoja. San Diegossa on ainakin edelleenkin ihan kesä. Se viikko kun olin Suomessa oli ennätyslämmin, sitten vähän viileni ja nyt mennään taas hellelukemissa. Tuntuu aika kivalta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No joo me heti todettiin mun miehen kanssa, että vähän kuin kotipuolessa ajelisi - mitä nyt tie oli vähän pienempi :D Mä oon seurannut Piilaakson säätä ja sinnekin on tainnut rantautua jo meidän näkökulmasta lähes kesäsää ja tosiaan ennätyksiä rikottiin. Teillä on varmaan vielä lämpimämpää. Saa nähdä, tuleeko niitä El Niñon sateita vielä :)

      Poista