tiistai 9. helmikuuta 2016

Irtisanouduin sitten töistäni

"Muutetaan kahdeksi vuodeksi Kaliforniaan ja sitten tullaan takaisin Suomeen." Tältä kuulosti minun ja mieheni suunnitelma pari vuotta sitten, kun aloimme pohtia muuttoa Piilaaksoon mieheni työn takia. Mieheni siirtyi saman työnantajan palvelukseen Turusta Piilaaksoon, ja minä jäin virkavapaalle sosiaalialan virastani. Virkavapaani myönnettiin ensin vuodeksi ja sitten vielä toiseksikin. Tuo meidän suunnitelmaan kuulunut kaksi vuotta on tulossa täyteen nyt maaliskuussa.

En ole kauheasti avannut täällä blogin puolella tilannettamme tulevaisuuden suhteen. Tässä postauksessa olen kertonut lyhyesti taustan sille, miten päädyimme muuttamaan Piilaaksoon. Siellä mainitsen, että mieheni on sitoutunut työskentelemään Piilaaksossa kaksi vuotta. Tämä kaksi vuotta oli ajanjakso, johon me lupauduimme sitoutumaan. Se ei perustunut mihinkään muuhun. Mieheni työsopimus on koko ajan ollut toistaiseksi voimassaoleva.
Kun saavuimme Turkuun viime viikolla, oli vähän lunta ja kaunis helmikuinen talvipäivä (joskin nollassa, ei siis kylmä).
Mieheni oli jo vähän alun alkaen sitä mieltä, että voisimme asua Kaliforniassa pidempäänkin kuin vain kaksi vuotta. "Onhan täällä nyt aika siistiä", hän totesi varmaan jo ensimmäisen asuinviikon aikana, eikä hänen näkemyksensä ole muuttunut, vaikka ulkomaille muuttoon liittyvä kuherruskuukausiaika on jo ajat sitten jäänyt taakse. Minä en ollut niin vakuuttunut. Olen nauttinut olostani koko ajan, mutta tiesin, etten halua kotirouvailla montaa vuotta. Tiesin, että loppujen lopuksi kyllästyisin ja alkaisin kaivata jotain muuta.

Ja niinhän siinä kävikin. Vuosi sitten, kun ensimmäinen asuinvuosi alkoi olla pulkassa, rupesin kaipaamaan jotain ja tulevaisuus kotirouvana hiukan ahdistutti. Tässä vaiheessa oli jo aivan selvää, että mieheni puolesta tosiaankin voisimme jäädä asumaan Piilaaksoon. Jatko oli siis totta kai minusta kiinni. "En mä nyt välttämättä halua takaisin Suomeen, mutta mä en voi jäädä tänne vuosiksi, jos mulla ei ole mitään tekemistä", sanoin miehelleni monta kertaa. Me emme ole poikkeus tässä suhteessa. Sekä meidän muilta ulkosuomalaisilta kuulemamme kokemukset että oikeat tutkimukset osoittavat, että sen ulkomailla työssäkäyvän puolison (joka yleensä alkuun on tullut ulkomaille kotirouvaksi tai kotiäidiksi) sopeutuminen on olennainen tekijä siinä, miten ulkomaankomennus onnistuu.*
Tämä kuva on Förin (Aurajoen yli menevän kävelijöitä ja pyöräilijöitä kuljettavan pikkulossin) kyydistä. Eipä tullut Förillä pahemmin ajeltua silloin, kun asuin Turussa, mutta äitini on muuttanut kulmalle, jossa tätä Turun ihanuutta jopa tarvitsee.
Elämäni kuitenkin muuttui niin kuin on jo tullut selväksi. Minä löysin uuden ammatin, töitä ja vielä kaiken lisäksi sellaisia töitä, joita tykkään tehdä. Suhtauduin kuitenkin edelleen varovasti tulevaisuuteen. Halusin nähdä, miten jumppaohjaukseni lähtevät käyntiin ennen kuin teemme mitään päätöksiä sen suhteen, missä vietämme jatkomme.

Vaikka en ole asiasta täällä blogin puolella maininnut, me olemme mieheni kanssa tämän toisen asuinvuoden aikana punninneet vaihtoehtojamme. Minä sain paljon jumppaohjauksia syksyn aikana, mutta toki minulla olisi työni myös Suomessa. Virkavapaani on päättymässä huhtikuussa, eikä jatkoa enää myönnetä. Mieheni voisi palata Turkuun samaan työhön. Me voisimme siis täysin palata takaisin siihen, mistä lähdimme kaksi vuotta sitten - mitä nyt monta kokemusta rikkaampana.

Minun on täysin mahdotonta kirjoittaa auki pohdintojamme tai käydä läpi niitä mietintöjä ja syitä, jotka johtivat lopulliseen päätökseen. Lyhyesti sanottuna tarinan voisi tiivistää seuraavaan: Joka kerta, kun olemme miettineet tilannetta eri näkökulmista, olemme tulleet aikalailla samaan tulokseen. Jos perhettä ja läheisiä ei oteta lukuun, ainoa syymme palata Suomeen olisi minun työpaikkani.
Talvi on kaunis. Tosin tämä sää oli ja meni ja niin meni se kauneuskin.
En tehnyt päätöstä nopeasti, mutta lopulta päätös oli kuitenkin aika yksinkertainen. En ole kaivannut Suomen työtäni erityisen paljon, joten en näe, miksi sinne pitäisi nyt palata. Olen aika vakuuttunut, että jos nyt heittäisin hukkaan kaiken tämän uuden, mitä olen elämässäni Piilaaksoon saanut ja palaisin vanhaan työhöni, minua jäisi harmittamaan hyvin paljon. Juurihan tämä uusi urani on vasta alkanut! Pitäähän sitä nyt katsoa, mihin se vielä johtaa. Kyllä niitä muita töitä ehtii Suomessa sitten tehdä, kun tai jos sinne joskus palaa.

Toki välillä mietin sitä, että palaisimme Suomeen ja minä hankkisin itselleni jonkun liikunta-alan koulutuksen ja alkaisin tehdä liikuntahommia Suomessa. Mutta kyllä tuo jumppaohjaus Kaliforniassa kuulostaa nyt vain paljon paremmalta tällä hetkellä kuin mikään Suomessa. Kaksi vuotta menee oikeasti todella nopeasti. Tuntuisi siltä, että asuminen Kaliforniassa jäisi aika kesken, jos nyt palaisi Suomeen.

Niinpä minä sitten kävin viime viikolla Turun työpaikassani ja irtisanoin itseni. Ei elämältä voi odottaa mitään uutta, jos ei ole valmis luopumaan vanhasta. Olen aina ollut kohtalaisen kaavoihin kangistunut tyyppi, mutta viime aikoina on käynyt ilmi, että kyllä niitä riskejäkin kannattaa välillä vähän ottaa.
Kun elinikäisestä virasta oli irtisanouduttu, menimme (ex-työ)kavereiden kanssa vähän skumpalle.
Mutta eihän Yhdysvaltoihin tietenkään ihan noin vain jäädä. Byrokratia tästä taas alkaa, mutta siitä lisää joskus myöhemmin.


* Toisenkäden lähde: Annika Oksanen: Siirtonaisena Singaporessa. Ulkomaantyökomennuksille mukaan muuttaneet naiset kertovat kokemuksistaan. Väitöskirja. Yhteiskuntapolitiikan laitoksen tutkimuksia 2/2006. Helsinki 2006. Ks. s. 26. (Linkki väitöskirjaan.)

20 kommenttia:

  1. Rohkea päätös! Ei ainakaa tarvitse katua Suomessa loskan keskellä, että miksei tullut jäätyä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jostain syystä tämän sään kommentointi tässä kohtaa on aika yleinen reaktio. Mistähän johtuu, tähän aikaan vuodesta... ;)

      Poista
  2. Ymmärrän hyvin. Me lähdimme aikanaan vuodeksi, jäimme viideksi vuodeksi. Molemmilta jäi koulut kesken enkä mä edes koskaan valmistunut, mutta ei ole vielä tähän päivään mennessä haitannut. Tulimme sitten viiden vuoden jälkeen takaisin Suomeen ja 9 kuukauden päästä totesimme eiköhän lähdetä taas :D Onnea jatkolle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin ne suunnitelmat ja päätökset muuttuvat... Yhdestä päätöksestä voi alkaa aikamoinen matka - niin kuin teilläkin selvästi! :)

      Poista
  3. Nimenomaan, jostain pitää luopua jos haluaa elämään jotain uutta. Ja riskejä kannattaa välillä ottaa:) Onnea ja toivottavasti töitä Kaliforniassa riittää. Ja eiköhän niitä riitä :)!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En oo koskaan ollut mikään riskien ottaja, mutta näköjään kannattaa joskus sellainenkin. Eiköhän me Kaliforniassa pärjätä sen aikaa kun halutaan! Sunkin kokemus on ollut niin hyvä esimerkki siitä, miten elämällä on taipumus järjestyä ja muokkaantua sellaiseksi kuin haluaa, kunhan vain tekee töitä asian eteen eikä jää paikoilleen! :)

      Poista
  4. Onnea! Mekin lähdimme vuodeksi Hollantiin. Nyt on viisi vuotta takana ja vielä ainakin viisi vuotta edessä :) Elämä yllättää! Rohkeutta on tarttua hyviin tilaisuuksiin

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näitä tällaisia "tulimme vuodeksi, jäimme viideksi/kymmeneksi/koko loppuelämäksi" -tarinoita kyllä ihmisillä näköjään riittääkin! Niitä on ihana kuulla!

      Poista
  5. Lykkyä tykö! Sama juttu täälläkin, "kaksi vuotta" oli alunperin ajatus ja siitä on nyt kolme. Minulla ei edes olisi työtä Suomessa odottamassa, vaan virka löytyy Luxemburgista, ja sieltä voi olla vielä monta vuotta virkavapaalla. Katsellaan sitten joskus, minne päin Eurooppaa palataan. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No oho, siinäpäs on pitkä virkavapaamahdollisuus. Onpa kiva :) Mä koen, että mun virkavapaa mahdollisti sen, että ajattelin asiaa järkevästi ja kaikilta kannoilta ja ehkä jopa uskalsin lähteä ottamaan riskin. Tosin oltaisiin me silti muutettu, vaikken olisi vapaata koskaan saanut... Jotenkin on kyllä ihanan vapauttava tunne, kun ei oikein tiedä, mihin sitä elämässään vielä päätyy - ei työn eikä edes maan tai mantereen puolesta!

      Poista
  6. Minä jätin jo lähtiessä työpaikan ja yritykseni, nyt vaan uutta yrittämään. Opinnot edessä.
    Tsemppiä tulevaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se vaatii rohkeutta jo ihan eri tavalla, että heti uskaltaa "lähteä tyhjän päälle" kokeilemaan uutta. Vau! Tsemppiä opintoihin!

      Poista
  7. Hieno juttu! Mä jo pelästyin et se puhuu Kalifornian töistä ja oottekin Suomessa ollessanne päättäneet palata sinne 😄

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha no se olisikin ollut aikamoinen yllättävä käänne :D

      Poista
  8. Olen lukenut sun blogia nyt vähän aikaa ja halusin nyt jättää sulle tsemppimerkinnän! Onnea päätöksestä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia paljon tsemppimerkinnästä ja kommentista! :)

      Poista
  9. Onnea päätöksestä!! Ihana kuulla hyviä uutisia :)

    VastaaPoista
  10. Kaikkea hyvaa ja onnea paatöksesta!

    VastaaPoista