perjantai 8. tammikuuta 2016

Bodypumppia Piilaakson tyyliin

Ohjasin tänään vihdoin ja viimein ensimmäisen bodypump-tuntini siellä it-firmassa, josta jo aiemmin täällä mainitsin. Kyseessä on ihan oma tuntini! Koordinaattori tarjoili minulle muutamaa vaihtoehtoa, joista yksikään ei sopinut minulle muiden tuntieni takia, mutta sitten hän päätti perustaa täysin uuden tunnin perjantai-iltapäivään ja antoi sen minulle. Jei! Niin kuin moni varmasti edellisestä aihetta koskevasta postauksestani osasi jo päätellä, kyseessä on tämä firma:
Google ei ole työnantajani, enkä missään nimessä saa väittää työskenteleväni Googlella. Työnantajani on eräs liikuntapalveluja tarjoava firma. Yksi tunnilleni osallistuva luuli ensin, että olen googlelainen - moni Googlella ohjaava saattaa itse olla Googlen työntekijä. Kun hän kuuli, etten ole, hän totesi: "Oh no, you're missing the best part!" Tällä hän tarkoitti Googlen työntekijöilleen tarjoamaa ilmaista ruokaa. Mutta itse asiassa minä kyllä olen oikeutettu kampuksen ravintoloiden ja kahviloiden ilmaisiin antimiin, mutta vain silloin, kun on ohjauspäivä. Tuskin tämä kyllä mitenkään minua hyödyttää, sillä perjantaina iltapäivällä kampusalue on kovin hiljainen ja lähipaikat kiinni. Enkä nyt muutenkaan tiedä, mitä ihmettä tekisin yksinäni jossain googlelaisten keskellä.
Googlella on useampia kuntosaleja työntekijöilleen, sillä rakennukset ja toimistot ovat luonnollisesti levittäytyneet suurelle alueelle.  
Oli kiva nyt viimein päästä ohjaamaan tuolla, mutta täytyy kyllä sanoa, ettei uusien pumppituntien ottaminen muutoin yhtään lämmitä mieltä. Tämä olisi ollut 10. viikottainen pumppituntini, mutta luovuin tällä viikolla yhdestä tunnista, joten jatkan nyt siis edelleen 9 tuntia viikossa meiningillä. Tuohon vielä attackit ja cx päälle.
Ilma on kylmä (joku 10 astetta), mutta jotkut olivat silti päättäneet työviikon päätteeksi alkaa vähän pelailla lentopalloa työpaikallaan. Yksi oli ilman paitaa. Hrr.
Mieltä ei lämmitä myöskään se, että Googlelta kotiin ajaminen perjantaina ruuhka-aikaan ei ole mikään helppo juttu. Aikamoista motarilla seisoskelua se on. Onneksi olen tottunut siihen, että joudun istumaan ruuhkissa päästäkseni ohjaamaan. Ja onneksi tästä tunnista saamani tuntipalkka sitten kyllä lämmittää hiukan sitä mieltäkin.
Googlen kuntosalin pukkarin vessassa oli lämmitetyt wc-istuinrenkaat. Ihan parasta! Tarvittaisiin niin kotiin tuollainen, sillä vessamme on aamuisin niin kylmä, että istuminen muovirenkaalle tekee aika pahaa. Pöntöstä löytyi myös alapääsuihkuominaisuus, joka sekin on ihan käytännöllinen tässä maassa, jossa ei tunneta käsisuihkuja.
Tämä viikonloppu sujuu totaalisissa Les Mills -meiningeissä. YMCA:lla lanseerataan uudet ohjelmat, ja olen sekä lauantaina että sunnuntaina ohjaamassa. Lanseeraus on iso juttu YMCA:lla, ja kaikki salin tarjoamat Les Millsin formaatit ohjataan kerran päivän aikana. Tunnit vedetään team teaching -henkeen, eli yksi ohjaaja ohjaa aina yhden tai kaksi biisiä. Minä ohjaan yhden kaikista kolmesta ohjaamastani formaatista.

Olen ollut niin kiireinen uusien ohjelmien opettelun ja työtuntieni kanssa, että olin ihan unohtanut, että meillä on lauantaina liput broadway-musiikaaliin Pippiniin. Onneksi mieheni muisti. Ja onneksi kalenterinikin olisi muistanut notifikaatiolla. Ihan kiva viikonloppu siis varmasti tulossa, mutta lepoa ei kyllä ole tiedossa. :)

8 kommenttia:

  1. Ahh Japanista nuo on kai lähtenyt noi pöntöt ja oli kyllä todella mukavaa kun joka paikassa oli tuollaiset pöntöt :D musiikkia sai päälle kakkaamisen ajaksi julkisissa vessoissa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaikki loistava maailmassa on siis lähes aina lähtöisin Japanista :D

      Poista
  2. Cool, Google! Sä oot niin sisäpiirissä :)
    Me tultiin kotiin reissusta toissapäivänä. Käytiin katsomassa Googlen, Mikkisoftan, Linkedinin, Facebookin ja Applen pääkonttorit ja siippa halus itsestään kuvan jokaisen edessä! Se oli onneks sunnuntaipäivä heti joulun jälkeen niin ei ollut yhtään liikennettä ja päästiin liikkumaan ketterästi. Ei saatu koko matkalla oikein kunnolla kokea niitä kuuluisia ruuhkia. Ja silti Suomen tiet tuntuu aavemaisen autioilta sen jälkeen ;)

    Joskus aiemmin olet pohtinut, oletko jo Kalifornikoitunut niin pahasti, ettet enää tarkene normaalissa 10 asteen kelissä. Voin kertoa, että 10 astetta Kaliforniassa on ihan hullun paljon kylmempi kuin 10 astetta Suomessa. Täällä 10 astetta on nahkatakki-keli, mutta siellä se on jo toppatakki-keli. Oli ihan uskomatonta ja vähän noloa, miten paljon me siellä paleltiin. Johtuu varmaan kylmästä tuulesta ja siitä, ettei sisälläkään ole kunnolla lämmintä eli ei pääse missään keräämään lämpöä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. NO NIINPÄ! Tätä lämpötila-asiaa olen yrittänyt tolkuttaa ihmisille Suomessa! Sama lämpötila täällä on ihan eri asia kuin Suomessa - oli kysymys 10 asteesta tai 20 asteesta. Kukaan ei usko ennen kuin kokee sen itse. Onhan tämän mestan maantieteellinen sijaintikin nyt ihan erilainen.... Ja sitten jos puhutaan San Franciscosta, ollaankin jo ihan omissa sfääreissä. :D

      Toivottavasti oli kiva reissu!

      Poista
  3. Hieno juttu tuo Googlella tunnin ohjaaminen - on ollut kiva lukea sinun tarinaasi ja työelämästä. Ehkä se saa tuntemaan itseni vähän paikalleen jääneeksi, mutta ihan vilpittömästi - tosi hieno juttu !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä oon aina itse ollut aika paikalleni jämähtänyt. :D Sen takia on vielä kummallisempaa, et mun elämä on saanut tällaisen käänteen.

      Ja hei, ei se paikallaan oleminen ole mikään huono juttu. ei välttämättä. Kunhan on itse tyytyväinen. :)

      Poista
  4. No voi kun olisin tiennyt, että olet käynyt siellä tunteja pitämässä niin olisin tullut tunneillesi. Olen vähän eri puolella campusta eli ja meillä on tunteja lähempänä ihan viereisessä rakennuksessa, niin olen käynyt niissä.

    Ja tuo vessakuva on ihan legendaarinen :) Otin itse samanlaisen työhaastattelussa käydessäni. Ha ha !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä mä siellä edelleen olen eli tervetuloa vaan :) B40 perjantaisin ja GWC5 maanantaisin.

      Noi vessasysteemit on kyllä käteviä! Talvi kun tulee, niin varmasti levähtää lämmitys päälle. :)

      Poista