lauantai 27. kesäkuuta 2015

Viime viikot

Siis apua, kesäkuu on melkein ohitse! Ennustinkin keväällä, että kesä tulee varmasti menemään ohi hujauksessa, kun olen kiireinen näiden liikuntakuvioiden kanssa, mutta en ihan tätä odottanut.
Apartment-kompleksimme järjesti tänään karnevaalitapahtuman. Minä olin harjoittelemassa attackia kuntosalilla, mutta kävin tutkailemassa karnevaalimeininkiä salin parvekkeelta.
Viime ja tällä viikolla liikuntaa on tullut harrastettua päivittäin noin 4 tuntia. Pumppiohjelma on opeteltu ja treenattu. Minun on tarkoitus vetää kokonainen harjoitustunti huomenna. Apua. Attackin kanssa pääsi harjoittelemaan ohjausta mentorointiryhmässä ja mentorini omilla tunneilla, mutta nyt en ole harjoitellut missään, paitsi salilla omalle peilikuvalleni. Tunnin osallistujat eivät onneksi ole oikeita asiakkaita, vaan mentorini kutsumia ihmisiä, lähinnä muita pumppiohjaajia. Jos kukaan nyt siis tulee, ei aikaisemminkaan ole oikein tullut... Mentorini kuvaa tämän tunnin. Kyseessä on siis ensimmäinen harjoitteluvideoni.
Olen käynyt 24 Hour Fitnessin kuntosalilla harjoittelemassa pumppia aamuisin ennen kello 10:n tuntia. Sali on kaikkien vapaasti käytettävissä tuolloin, ja siellä onkin välillä kaikenlaista porukkaa. Tähän kuvaan tallentui tanssiva mies. Otin eilen videokuvaa itsestäni, kun harjoittelin, ja videoni taustalla tanssii ensin puolen tunnin ajan aasialainen mamma, sitten tämä tässä valokuvassa oleva mies ja lopulta vielä joku meksikolainen tuli tekemään jotain jumppaliikkeitä. Kaikki keskittyvät omaan tuohuunsa, eikä ketään kiinnosta, mitä muut tekevät. Paitsi minua näköjään, ehkä koska olen suomalainen? ;)
Myös uusi attackin 89-ohjelma on koreografian osalta aikalailla iskostettu päähän, mutta vielä pitäisi opetella ohjaamaan oikein ja sujuvasti. 89-ohjelma tulee täällä tunneille heinäkuun puolessa välissä. Eihän minulla mitään tuntia ole, mutta ei sitä koskaan tiedä, mitä tapahtuu. Pitää olla aina valmiina, vähän niin kuin partiolaiset, haha.
Attack-treeneissä kotini kuntosalilla eli lattialla istumassa. Mieheni osti minulle hienon bluetooth-kaiuttimen, jotta saan musiikin kuulumaan kännykän sijaan kaiuttimesta, eikä minun tarvitse enää roudata tietokonetta mukana sen jälkeen, kun en tarvitse enää sitä Les Millsin videota harjoitteluni tueksi. 
Vaikka en itsekseni harjoittele ja treenaa täysillä, olen silti aika loppu. Energiaa ei tunnu riittävän. Sen takia postaustahtinikin on vähän hiljentynyt. Illat ovat menneet Netflixiä katsellen. Orange is the New Blackin uusin tuotantokausi meni puolessatoista viikossa. Telkkaria katsoessa olen myös syönyt varmaan kokonaisen vuoden edestä herkkuja parin viime viikon aikana. Uusi lempparini ovat Oreo-keksit, jotka ovat sata kertaa parempia kuin jotkut kuivat Dominot. Ja sata kertaa makeampia. Minuun selvästi puree tämä amerikkalaisten herkkujen sokerisuus. Vedän Oreoita helposti melkein paketillisen kerrallaan, ja voin sanoa, että ne paketit eivät ole mitään ihan pieniä. Mutta toisaalta jos on liikkunut 4 tuntia, on ehkä vähän kalorivajettakin... Ei mitään parasta palautusruokaa tietenkään, mutta ainakin kulutan ne kaikki kalorit ihan helposti.
Peanut butter Oreoita - parasta ikinä! Onneksi peanut butterissa on sentään proteiinia. :D
Yksi kaverini sanoi, että minun pitäisi alkaa pitää sellaista helposti lähestyttävän "tavallisen ihmisen" treeniblogia. Ei siis sellaista, missä kirjoitetaan treeneistä ja siitä, kuinka syödään kanaa, parsakaalia ja maitorahkaa, vaan sellaista, jossa kerrotaan siitä, kuinka harjoitellaan, treenataan, tullaan kotiin ja syödään loppuilta (tai minun tapauksessani myös loppupäivä, koskan olen kotirouva) herkkuja. Valitettavasti tällä hetkellä minulla ei ole energiaa kirjoittaa edes tähän blogiin, vaikka kirjoitettavaa olisi, joten toisen blogin perustaminen kyllä jää jo ihan siitäkin syystä.

Eilen ja tänään otin vähän iisimmin. Kävin jopa uima-altaalla. Olin siellä viimeksi joskus huhti-toukokuun vaihteessa, silloin kun tein attack-videotani. Isäni kysyi tällä viikolla Skypessä, miksen ole lainkaan ruskettunut, vaikka täällä paistaa aurinko koko ajan. Eipä tässä ole oltu ulkona, ei sitä rusketusta siellä kuntosalilla saa. En oikeastikaan muista, koska olisin viimeksi ollut arkisin ulkona, ellei lasketa jotain satunnaisia pikkuvisiittejä.
Allasalueemme tänään aamupäivällä kuntosalin parvekkaalta katsottuna. Oli vähän pilvistä. Iltapäivällä oli vielä enemmän pilvistä, mutta lämpöä oli melkein 30 astetta ja allasalue ihan täynnä ihmisiä. 
Olin unohtanut, millainen tappaja tuo aurinko on täällä näin kesäaikaan. Eilen oli 28 astetta ja uv-indeksi jotain luokkaa 7. Suojakertoimeni oli 50, mutta ihoni paloi silti vähän (olin todennäköisesti levittänyt rasvan huonosti ja sitä paitsi rasva on vanhaa), vaikka ihoni on ollut ruskettunut koko ajan ja siten sen luulisi olevan vähän tottunut. Tein alkuvuodesta päätöksen, etten tänä vuonna ota enää aurinkoa sillä tavalla kuin viime vuonna, sillä huomasin sen, miten Kalifornian aurinko oli vaikuttanut ihooni jo vain 10 kuukauden täällä asumisen aikana. Eli ehkä ihan hyvä siis, ettei olisikaan aikaa hengailla ulkona.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti