lauantai 6. joulukuuta 2014

Hyvää itsenäisyyspäivää! Suomi on ihana!

Vaikka täällä asuessa olemme yrittäneet tutustua amerikkalaisten juhliin, totta kai suomalaisia itselle tärkeitä juhlapäiviä juhlitaan myös. Siispä toivotan hyvää itsenäisyyspäiväää kaikille!

Aikaeron takia me luonnollisesti nukumme lähes koko oikean itsenäisyyspäivän. Kello löikin juuri keskiyön merkiksi, joten pitäisi harkita nukkumaanmenoa tässä jossain vaiheessa. Linnan juhlat alkavat täkäläistä aikaa lauantaina aamulla yhdeksältä. Olen oikeastaan joka vuosi katsonut noita bileitä, vaikka ne ovatkin tajuttoman tylsät. Voi kuitenkin olla, että tänä vuonna jää katsomatta, koska aamuysi viikonloppuna on vain liian aikaisin, haha. Mutta ehkä viritän Yle Areenan päälle sitten, kun herään. Elleivät bileet ole jo ohi. ;)

Me aiomme juhlistaa itsenäisyyspäivää lauantaina illalla, vaikka silloin ei tietenkään enää Suomen ajan mukaan edes ole itsenäisyyspäivä. Eräs suomalainen kaverini järjestää pienimuotoiset itsenäisyyspäivä- ja pikkujoulukekkerit pienelle Suomi-kaveriporukallemme. Onneksi on hyvä syy kokoontua yhteen.

Olen viimeisen parin päivän aikana kokenut kummallisia Suomi-tunteita. Törmäsin esimerkiksi BuzzFeedin postaukseen, jossa luetellaan 56 syytä sille, miksi kannattaa muuttaa Suomeen. Tuijottelin kuvia autuaana ja ajattelin vain, että voi luojan tähden, kun kotimaani onkin kaunis ja ihana. Vaikka suurin osa kuvista on pohjoisesta, jossa olen käynyt ehkä kaksi kertaa elämässäni. Tai Helsingistä, jolla ei ole koskaan ollut minulle mitään merkitystä. (Lista sisältää vain pari kuvaa Turusta, eivätkä nekään ole niistä paikoista, joita itse pidän Turussa parhaimpina. Ja siellä Turun saaristossa en koskaan käynyt lukuunottamatta viimeistä paria vuotta.) Ja vaikka huomasin heti, että tuohan on vain turhanpäiväinen mainoslista, johon on kerätty Suomesta parhaimmat asiat ja kauneimmat paikat parhaimpaan vuodenaikaan. Missä ovat kuvat räntäsateesta ja monta kuukautta kestävästä pimeydestä? Onhan se kiva kun pohjoisessa on lunta ja kaunista talvella, mutta mitäs sitten, kun asuukin ihan etelässä, jossa on ihan toisenlaista siihen aikaan vuodesta... Mutta ei, edes nämä rationaaliset ajatukset eivät saaneet minussa valtaa. Suomihan on ihan paras! Äitiyspakkaus ja kaikkea!

Sitten olen katsonut muutamankin kerran myös tällaisen opastusvideon, joka on vitsimielessä suunnattu Suomeen matkustaville turisteille. Ja sen sijaan, että kohauttaisin olkiani ja toteaisin, ettei Suomessa oikeasti ole tuollaista, tai sen sijaan, että alkaisi vähän hävettää, koska Suomessa on oikeasti juuri tuollaista, minä vain alan ikävöidä kotiin Suomeen ja Turkuun, koska juuri tuollaista siellä olisi!
Ah, suomalainen paikallisbussi! Pääsisipä sinne! Tai kun pääsisi edes julkiseen liikenteeseen...  Kuva Depressing Finland -tumblrista, joka vissiin vasta vähän aikaa sitten huomattiin suomalaisessa mediassa, mutta jota minä olen seurannut jo iät ajat, koska se on ihan paras! Suosittelen!
Näissä epärealistisissa ajatuksissa päättelin, etten kärsi koti-ikävästä. Koska kotini olisi Turussa, eikä siellä olisi ollenkaan tuollaista, mitä BuzzFeed hehkuttaa, eikä välttämättä tuollaistakaan, mitä tuossa videossa on. Kärsinkin vissiin vain jonkinlaisesta fantasia-Suomen kaipuusta.

Suomifiilikset jatkuivat, kun aloitin eilen joululaulujen kuuntelemisen. Suomalaisten joululaulujen tietenkin. Minulla on vain yksi kysymys: miksi, oi miksi suomalaiset joululaulut ovat niin kamalan masentavia? Sellaisia, että kun niitä kuuntelee pari minuuttia, niin johan tulee kyynelkanaviin liikettä (vaikka esittäjänä olisi Antti Tuisku, jonka tulkintoja jouluisista lauluista minulta löytyy iTunesin kätköistä :D). Missä ovat iloiset kulkusenkilkatukset ja hauskat sanomat ja sellainen sairaalloisen pirteä fiilis, joka esimerkiksi amerikkalaisissa kaupoissa soivissa joululauluissa kalkattaa koko ajan? (Ja kyllä, tiedän, että samat kulkussävelmät soivat myös siellä Prismassa ja Citymarketissa.) Ei kai se ole kumma, jos pimeään aikaan masentaa, kun joulunakin laitetaan soimaan Varpunen jouluaamuna...

Meininkini meni vielä joululauluistakin hullummaksi, kun kuuntelin ihan onnessani uutta tulkintaa Nälkämaan laulusta. En ole koskaan syttynyt suomalaisesta musiikista, koska se on usein vain niin synkkää ja melankolista. Mutta tuo maakuntalaulu meni nyt repeatilla muutamankin kerran. Onhan minussa kainuulaista verta, mutta kyllä tämä nyt on jo niin kummallista, etten tiedä, mitä tapahtuu.


Joo, olen ehkä ollut vähän omituisissa fiiliksissä... Ei kannata ottaa ihan tosissaan.

4 kommenttia:

  1. Niin kauan kuin olen ulkomailla asunut niin silloin on just tämä joulun aika vaikuttanut kavalasti mielenrauhaan! Ja juu kannattaa jättää Sylvian joululaulut ja Tonttu kuuntelematta jos ei halua tulenpalavasti palata Suomeen just sillä hetkellä;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä se joulu on sellanen kavala tapaus. ;) Ja varmaan myös lähentyvä reissu vaikuttaa...

      Poista
  2. Taitaa suomalaiset laulut suurelta osin olla mollivoittoisia. "Pakotin" joskus asiakkaani kuuntelemaan Topi Sorsakoskea autossa ja asiakkaan mielesta jo laulut voisivat olla syy muuttaa pois.... :)

    VastaaPoista