keskiviikko 25. kesäkuuta 2014

Meillä on postihuone!

Kun muutimme tänne, tämä asuintalomme oli vasta avattu. Osa talon asioista oli siis aika keskeneräisiä. Olemme vasta vähän aikaa sitten saaneet oman postilaatikon. Ja laatikko on sellainen tv:stä tuttu eli ei suinkaan oman asunnon ovessa, vaan alakerrassa erillisessä postihuoneessa oleva laatikko. Kaikkien tässä rakennuksessa tällä puolella asuvien laatikot ovat siellä. Ihanan amerikkalaista! Monissa tv-sarjoissa hahmot tapaavat tällaisilla laatikoilla mielenkiintoisia kanssaihmisiä... Hmm, miksiköhän en ole törmännyt postia hakiessani kehenkään? :D
Mail room.
Postia voi myös lähettää tuon huoneen kautta. Tuolla on ulos lähtevälle postille omat lokerikot, jotka postinjakaja tyhjentää samalla, kun tuo postin. Kätevää!

Ennen kuin postihuoneemme avautui, postimme meni asuinkompleksimme vuokraustoimistoon. Sieltä sitten ilmoitettiin, kun postia oli. Edelleen osa paketeista menee sinne, ja työntekijät kuittaavat ne vastaanotetuiksi. Täytyy kyllä sanoa, etten ikävöi tippaakaan sitä, että paketteja pitäisi lähteä hakemaan jostain postitoimistosta, jossa yleensä saa jonottaa ainakin 15 minuuttia (nimimerkillä kotipostini oli Turussa se Kupittaan puiston vieressä oleva kaaostoimisto - niin kuin ilmeisesti puolella muistakin Turun asukkaista).

Kaikki paketit eivät kuitenkaan mene vuokraustoimistoon. Postihuoneessa on jokaisen oman laatikon lisäksi muutama sellainen vähän isompi lokero, joissa on ovissa avaimet. Lokeroon voi postinjakaja laittaa paketin ja sitten tunkea avaimen sen ihmisen omaan lokerikkoon, kenelle paketti on. Jotkin asiat täällä Amerikassa hoidetaan kyllä tehokkaasti!

Sitten on vielä se kolmas tapa, jolla oman paketin voi löytää. Se on tämä:
Mukava näky, kun saavut kotiovelle. (Huom. Kuva on lavastettu, tosin perustuu tositapahtumaan.)
Tuo oven eteen jättäminen on täällä kohtalaisen yleistä. Meidän yksi paketti Amazonista oli jätetty noin, mutta kaikki muut ovat olleet vuokraustoimistossa. Ehkä jos lähetti on todella laiska, hän jättää paketin oven eteen? Naapureillamme erinäisiä paketteja (ei Amazonista) näkyy ovien edessä usein. Luottamus naapureihin saa olla täällä suuri.

Ja ei, tämä systeemi ei aina toimi. Asuinkompleksillamme on netissä oma portaali, johon saa kirjoittaa viestejä. Tämän kolmen kuukauden aikana muistaakseni ainakin kolme eri ihmistä on kysellyt kadonneiden pakettiensa perään. Ilmeisesti ne oli toimitettu väärälle ovelle - tai sitten joku naapuri-iloa jakava laakamato oli pöllinyt kamat.

Vastaavaa tapaa harrastetaan myös omakoti- ja rivitaloissa. Rivitalossa aiemmin asunut miehen työkaveri kertoi, että paketteja oli joskus vain heitelty pihaan aidan yli. Kerran seurantakoodin mukaan paketti oli toimitettu, mutta sitä ei löytynyt mistään. Kun paketin perään kyseltiin, toimittaja ilmoitti paketin jo toimitetuksi. No, paketti löytyi sitten parin päivän päästä pienen varastorakennuksen takaa ojasta. Tarina ei kerro, oliko jakaja tunkenut paketin sinne, vai joku naapuri huvikseen piilottanut toisen postin.

Perusposti tulee täällä muuten myös lauantaisin. Lisäksi erilaiset lähettifirmat ovat täällä todella suosittuja. Fedexin tai vastaavien autoja näkee joka kerta, kun lähtee itse ajamaan jonnekin, ja usein moniakin. Fedex yleensä tukkii myös meidän kotitietä. :D

Emme muuten tiedä, minne sanomalehti tulee, koska me emme ole (vielä) tilanneet sellaista...

4 kommenttia:

  1. Tuosta ojatarinasta tuli mieleen tämä: https://www.youtube.com/watch?v=iIsfBBx0GOs

    Mustakin on erittäin häiritsevää tuo oven eteen pakettien jättäminen. Vielä ei ole käynyt mitään pahaa, vaikka aika paljon ollaan paketteja tilattu, mutta kun välillä paketissa on esim lahjakortteja, niin katoaminen olisi vähän ikävää (ja toisaalta aika houkuttelevaa pitkäkyntiselle).

    Meillä tuli edellisessä talossa sanomalehti kotiovelle samoin kuin paketitkin, mutta nyt se pitäisi ilmeisesti noutaa alakerrasta. Ei olla tämän takia jaksettu tilata.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ahahaha, that looks about right :D

      Me ollaan tilattu lähinnä Amazonista, ja ne paketit tosiaan ovat kaikki sitä yhtä lukuunottamatta löytäneet tiensä leasing officeen. Parempi niin.

      Meidän olisi tarkoitus tilata lehti, mut aika ikävää on, jos sitä ei saa aamuksi eteensä... Kun siis eihän kukaan aamulla jaksa ulos kävellä. :D

      Poista
  2. Meille sanomalehti heitetaan pihalle jakajan auton ikkunasta ! Riippuu jakajan kaden tarkkuudesta, kuinka hyvin osuu 'driveway'lle vai meneeko nurmikon puolelle ! :) Mistako taman tiedan, no sanomalehden jakaja soittaa poppia aika lujaa, niin lehden tulon tietaa jo musiikista. Muuten sanomalehtien (siis paperisten) tilaaminen kotiin taitaa olla taalla jo kovin harvinaista - mutta itse tarvitsen viela sen lehden aamukahvin kanssa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Me jotenkin epäillään, et lehdet heitellään täällä kadulle leasing officen eteen, mutta ei olla varmoja. Ehdottomasti lehden pitäisi kyllä olla paperinen meidänkin taloudessa. :)

      Poista