torstai 20. maaliskuuta 2014

Is this how Americans live or is it just me?

En ole koskaan käynyt amerikkalaisessa asunnossa tai kodissa. Olen vain lomaillut Amerikassa kaksi kertaa, mutta eivät hotellihuoneet kerro kuin ehkä tavanomaisista vessatiloista. Käsitykseni amerikkalaisista asunnoista perustuvat siis ainoastaan lukuisiin tv-sarjoihin ja elokuviin, mikä on totta kai aina loistava lähtökohta elämälle. :D En ole myöskään koskaan asunut missään muussa maassa kuin Suomessa (ellei lasketa noin viikkoa host-perheen luona Isossa-Britanniassa).

Joku voisi sanoa, että on riskiä vuokrata asunto ilman, että sitä käy katsomassa etukäteen. Meitä ei kuitenkaan kauheasti jännittänyt - lähinnä varmaan sen takia, että asunto on uusi. Emmekä pettyneet! Olen tällä hetkellä tyytyväinen uuteen kotiini. Mutta kyllä täältä kummallisia yksityiskohtia löytyy.

En ole koskaan oikein ymmärtänyt kokolattiamattoja. Lattioiden peseminen on meillä aina kuulunut säännölliseen siivousrutiiniin. Ajatus laajasta matosta, joka kerää pölyä ja ties mitä muuta ja jota ei noin vain voi pestä, on aika ällöttävä. Nyt joudun tottumaan siihen, että kotini lattiaa peittää kauttaaltaan matto keittiötä ja vessoja lukuunottamatta. Tottumiskysymyshän kokolattiamatto totta kai vain on. Eikä tämä kokolattiamatto tullut minään yllätyksenä! Tiesin, että täällä niitä on lähes poikkeuksetta. Hyvä puoli toisaalta on se, ettei ole niin paljon niitä lattioita pestävänä siivouspäivänä. ;) Ja kyllähän kokolattiamattojakin voi pestä pesurin kanssa.

Näimme asunnostamme etukäteen pohjapiirroksen. Siitä sai sen käsityksen, että kaappitilaa on runsaasti. Ja onhan niitä kaappeja. Niiden koko on kuitenkin jotain hyvin kummallista. Keittiöalueelta löytyy esimerkiksi 8-ovinen kaapisto, joissa hyllyjen syvyys on noin 19 cm. Hiukan ihmettelimme tätä.
Kaapisto keittiössä.
En tiedä, olemmeko jotenkin sivistymättömiä tai muuten omituisia, koska tungin tähän kaappiin kaikenmaailman sälää johdoista lääkkeisiin, kunnes vilkaisin uudelleen pohjapiirrosta, jossa selkeästi luki "pantry". Valitettavasti kielitaitoni ei riittänyt ihan tulkitsemiseen, joten otin avuksi sanakirjan ja johan aukesi. Kyseessä on ruokakomero! Aikamoinen ahaa-elämys! Googlekin tarjosi heti miljoona kuvaa siitä, mikä kaapin tarkoitus on. Olemme kuitenkin mieheni kanssa sitä mieltä, että ruokakomeroksi tämä kaappi on outo epäkäytännöllinen ratkaisu. Ihan jo vain senkin takia, että hella ja keittiötaso ovat toisella puolella huonetta. (Onkohan stereotyyppinen amerikkalaisten haluttomuus kävellä jo tarttunut meihin viikon aikana? :D)

Asunnosta löytyy myös toinen kaappi, jonka hyllyjen syvyys ei huimaa päätä: noin 27 cm. Pohjapiirroksen mukaan tämä kaappi on liinavaatekaappi. Tällä hetkellä sinnekin on tungettu kaikkea ihan muuta.

Muiden kaappien syvyyden puute on ehkä kompensoitu keittiön kaapeissa, koska muutama niistä on tosi syvä. Kaapit myös ulottuvat niin korkealle, että vaikka seison tuolilla, en kunnolla ylety. Yritä siinä sitten saada jotain ylimmän hyllyn taaimmaisesta reunasta 160 cm pitkän vartalon kanssa.

Keittiöstä löytyy myös jännä (ja pelottava) laite nimeltä Waste King. Tämä dramaattisen nimen omaava laite on sellainen tiskialtaassa viemärissä oleva hervotonta mekkalaa pitävä silppuri. Sen läpi voi tunkea... jotain jätettä. Perunankuoria ehkäpä? Tämä Waste King ei nyt ihan ehkä aukea tälle suomalaiselle.

Saatan ehkä hetken ihmetellä myös vessan laatikostoa.
Kaipaisi sisältöä. Mutta mitä tänne menee?
Itselläni ei ainakaan ole oikein mitään, joka menisi 10 cm leveään laatikkoon. Mitä itse tunkisit tänne? Hiuslakkapullon makuulleen? Toisessa, pienemmässä vessassa laatikot ovat hieman isompia, mutta asunnon pohjaratkaisun vuoksi emme aio sitä vessaa pääasiallisesti käyttää. Älyttömän mielenkiintoinen ratkaisu on muuten se, että toinen asunnon vaatehuoneista sijaitsee tässä toisessa vessassa. Siis oikeasti, vessasta menee ovi vaatehuoneeseen!? Voisin kuvitella, että kosteus hiukan siirtyy sinne suihkua käytettäessä, mutta en kai minä mikään rakennusasiantuntija ole. Onpahan kaksi vaatehuonetta.

Vessasta löytyy totta kai hana, jossa kuuma- ja kylmävesihana ovat erikseen. Tuttua hotellihuoneista. Ajattelin tämän hanasysteemin vaativan totuttelua, koska en ole pitänyt näitä erityisen kätevinä lomamatkoilla, mutta itse asiassa en ole tätä yksityiskohtaa tullut ajatelleeksi sen enempää. Pikkujuttuhan tämä on. Enemmän sopeutumista vaatii se, ettei suihkussa ole mitään käteen otettavaa suihkua ja se, ettei vessassa pöntön vieressä ole käsisuihkua. Aikamoisia ensimmäisen maailman ongelmia siis.

Keittiöstä ei tietenkään löydy tiskinkuivauskaappia - eihän niitä taideta harrastaa juuri missään. Jännittävää, miten on tottunut johonkin (meille) itsestäänselvään, joka on täysin ennenkuulumatonta muualla. Noh, Ikea pelastaa onneksi tässä(kin) murheessa myymällä pöydälle laitettavia kuivaustelineitä. Tuli heti käytännöllisempi olo. Onneksi asuntomme tarjoaa valmiina tiskikoneen. Myös mikro, pesukone ja kuivausrumpu löytyvät valmiina. Nämä amerikkalaisten kodinkoneet ansaitsevat kyllä ihan erillisen postauksen; ovat sen verran jänniä härveleitä.

Uunipeltejä täällä ei vakiovarusteena ole, vaan sellainen (tai jokin sen tapainen?) pitää erikseen ostaa. Myöskään roskispönttöjä ei ole valmiina. Mutta roskista puheen ollen - onneksi asuintaloni käytävältä löytyy tämä monista tv-sarjoista tuttu huone!
Trash room.
Tätä odotinkin etukäteen! Oi Amerikkaa! Tosin toivon, ettei täällä usein törmää tähän näkyyn:
Älä toimi näin.
Aikamoinen fail. Joku ei ihan ole tajunnut, miten tätä roskakuilua on tarkoitus käyttää.

Ja kyllä - amerikkalaiset lajittelevat! Jopa kahteen eri astiaan! Toiseen tulevat kaikki kierrätettävät. Siis KAIKKI muovista ja pahvista tölkkeihin, lasiin ja tekstiileihin. Toiseen tulevat sitten roskat, kuten ruoan tähteet, puutarhajätteet ja moottoriöljy. Tai näin ainakin olemme nyt kuvista käsittäneet.

Kaiken kaikkiaan asunnon suhteen elämä jatkuu pitkälti samalla tavalla kuin Suomessakin. Asiat asunnossa ovat hiukan erilaisia kuin edellisessä, suomalaisessa asunnossani, mutta erot ovat oikeasti todella pieniä ja jopa turhanpäiväisiä. Silti kuitenkin, kun on asunut vuosikausia tietyllä tavalla ja tottunut tietynlaisiin asioihin, pienikin muutos tuntuu, ainakin hetken. Mutta sama se kai lopulta on, joutuuko lämmintä vettä varten kääntämään auki toisenkin hanan tai saako suihkua käteen. ;) Mutta kuten alussa jo totesin, en ole koskaan käynyt amerikkalaisessa kodissa. En siis tiedä, minkälaisia asunnot ja kodit täällä yleensä ovat. Tämähän saattaa olla joku ulkomaalaisia varten rakennettu apartment-kompleksi, joka ei sisällä periamerikkalaisia asioita.

Olisi mukava kuulla kokemuksia ja mielipiteitä muilta sellaisilta, jotka ovat joskus asuneet tai asuvat ulkomailla. Miten elämä rullasi eteenpäin ilman tiskinkuivauskaappia? :)


4 kommenttia:

  1. Joo sitä tiskinkuivauskaappia osaa kyllä arvostaa ulkomailla elämisen jälkeen! Mä en vaan voi ymmärtää miksi sellaista ei voi olla ulkomaillakin kaikissa kodeissa, elämä on vaan niin paljon helpompaa sen kanssa :)

    VastaaPoista
  2. En mäkään ymmärrä - se on äärimmäisen kätevä keksintö! Mut ehkä me ei olla tässä asiassa ihan objektiivisia, koska se on meille niin itsestäänselvä tapa toimia... :D

    VastaaPoista
  3. Ja minä täällä taas hei! On niin paljon samanlaisia juttuja, mitä silloin itse funtsin, että ihan naurattaa. :) Säilytysratkaisuista tuli mieleen hyllyjen puute! Meillä oli edellisessä asunnossa muualla kuin keittiössä (apartment) YKSI kaappi, missä oli hyllyt, wuhuu. Hommasin sitten niitä sellaisia vaatetankoon ripustettavia kangashyllyjä, kun ei nyt ihan jokaista vaatetta viitsinyt laittaa henkariin. :D Nykyisessä asunnossa (house) meillä on vaatehuoneessa pari vähän tee-se-itse-tyyliin tehtyä hyllykköä, mutta ihan olen iloinen niistä.

    Ja meillä elämä jumitti keittiössä niin kauan kunnes sain Ikeasta hommattua astiankuivaustelineen. Sitten elämä helpotti. :) Vaikka vähän se välillä ärsyttää katsella sitä härpäkettä tuossa keittiön tasolla.

    Onko teillä muuten eteistä/ tuulikaappia? Se on yksi asia, mitä olen huomannut ikävöiväni. Jos siis eteistä voi ikävöidä... :D Varsinkin tuon Koiruuden kanssa saa välillä hieman varioida sisääntuloa, kun tullaan kuraisina tai märkinä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kuulla, että on samanlaisia kokemuksia! Tiedänpähän, etten ainakaan ole ihan outo, jos muutkin ovat kiinnittäneet näihin asioihin huomiota. ;) Meidän vaatehuoneessa onneksi on hyllyt, ja onhan tuota kaappitilaa täällä muutoinkin.

      Eteistä ei tosiaan ole! Ovesta vain tupsahdetaan keittiöön. Sellainen kaappitila siinä onneksi on, niin saa kengät ja takit piiloon. On silti aika ärsyttävää, koska kengistä tulee hiekkaa... En halua edes ajatella, millaista koiran kanssa olisi! Tosin täällä nyt ei sada kuin sadekautena kunnolla, joten märkää ja kuraa ei ainakaan olisi koko aikaa...:)

      Haha, ne pöydällä olevat astiankuivaustelineet ovat kyllä aika kammottavan näköisiä. Mutta minkäs teet! Targetista sai muuten paremman kuin Ikean oli...

      Poista