lauantai 10. toukokuuta 2014

San Jose downtown

Pahoittelut pienestä postaustauosta! Vieraista toipuminen vei oletettua enemmän aikaa, koska tulin kipeäksi. Sitten olin myös Euroviisuhuumassa. Nyt on kuitenkin jälleen aikaa kirjoittaa. Ajattelin tällä kertaa laittaa muutamia kuvia nykyisestä kotikaupungistani.
Palmu ja katedraali San Josen downtownissa.
Vein vieraamme tutustumaan lyhyesti San Josen downtowniin, jossa en itsekään aikaisemmin ollut päivällä käynyt. Downtown tarkoittaa Amerikassa jossain määrin kaupungin keskustaa, jossa sijaitsee yleensä erilaisia toimistoja ja muuta sellaista virallista. Downtowneista saattaa löytyä myös esimerkiksi museoita, teattereita ja ravintoloita sekä iltaelämää, jos tuuri käy. San Josen kohdalla ei ole käynyt erityinen tuuri. Tai näin olen kuullut. Minulle on kerrottu, että San Josen downtown on lähinnä business downtown eli toisin sanoen ihmiset käyvät siellä päivisin töissä, eikä illalla tapahdu mitään.

Toki jonkinlaista iltaelämää aina on. Olen kerran käynyt täällä downtownissa tutustumassa iltaelämään, ja kyllä siellä minun mielestäni ihmisiä oli ihan tarpeeksi. Ilmeisesti kuitenkin todelliset partyt löytyvät jostain ihan muualta. Paitsi jos on San Jose Sharksien peli. Silloin on kuulemma downtownissakin paljon ihmisiä liikkeellä illalla. Yleinen näkymä downtownissa onkin tämä kyltti:
Näitä merkkejä näkyy mm. ravintoloiden ikkunoissa. Vastaan ei ilmeisesti ole sanomista.

Mutta siis, takaisin downtownin päivään. Mitä siellä sitten lopulta oli?

Olen aina kaikkien aukioiden ja puistojen perään, joten ensimmäisenä piti tsekata lähin aukio, Plaza de Cesar Chavez.
Cesar Chavezin aukio.
Täällä Kaliforniassa on 31. maaliskuuta state holiday eli vapaapäivä Cesar Chavezin takia. Kyseessä on Chavezin syntymäpäivä. Samaa pyhää juhlitaan Kalifornian lisäksi Teksasissa ja Coloradossa. Täytyy myöntää, etten tiedä, kuka tämä Chavez oli. Joku ihmisoikeustaistelija.
Sama aukio.
Cesar Chavezin aukio oli ihan kiva. Siellä oli ihmisiä (muitakin kuin kodittomia) syömässä lounasta tai istuskelemassa. Löytyi suihkulähdettä ja kukkapenkkiä. Aukion vieressä sijaitsee The Tech Museum of Innovation. Museo on rakennuksena aika mielenkiintoinen:
The Tech -museo.
The Techissä oli alkuvuodesta Star Wars -näyttely, joka kiinnosti minua, mutta se ehti valitettavasti loppua juuri ennen kuin katsoin lipputietoja netistä. En tiedä, mitä museon valikoimaan tavallisesti kuuluu, paitsi oman robotin suunnittelu- ja rakennuspaja.

San Josen downtownista löytyy museoita useitakin. Cesar Chavezin aukion toiselta puolelta löytyy Museum of Art. Museon edessä on Circle of Palms Plaza eli palmuja ympyrässä. Joku historiallinen merkitys tällä(kin) ilmeisesti on, mutta en osaa siitä kertoa.
Circle of Palms Plaza ja takana San Jose Museum of Art.
Downtown on siitä mukava paikka, että siellä voi helposti liikkua kävellen (pätee myös Los Angelesin downtowniin oman kokemukseni mukaan). Pysäköinti on toki maksullista, mutta parkkipaikka oli helppo löytää, koska parkkihalleja on alueella paljon. San Josen downtownin katuja taitaa kulkea myös jonkinlainen pieni bussi, joten pakko ei ole kävellä.

Harhauduimme downtownissa pienelle kadunpätkälle, joka oli yhtäkkisesti täynnä kahviloita ja niissä hengaavia nuoria aikuisia. Ihmettelin tätä, kunnes löysimme nurkan takaa San Josen yliopiston. Kävimme vähän kurkkaamassa kampusalueella ja yliopiston vieressä olevassa Dr. Martin Luther King Jr. -kirjastossa.
Tower Hall San Josen yliopiston kampusalueella.
Olen käynyt downtownissa vain yhdessä ravintolassa. Kävelyretkemme aikana näkyi kuitenkin enemmän rafloja kuin oletin kuulopuheiden perusteella. Tosin tokihan bisnesalue tarvitsee lounaspaikkansa. Osa ravintoloista on ilmeisesti auki lounasaikaan ja illalla; päivällä lounasajan jälkeen ne sulkeutuvat joiksikin tunneiksi. Hauskin ravintola, jonka näin, oli tämä vanhassa omakotitalossa oleva meksikolainen mesta:
Paikallista ravintolamaailmaa.
Tuon vieressä taisi olla toinenkin samankaltainen talo, jossa oli ravintola.

Downtownista löytyy myös puistoja. Me kävimme St. James Parkin reunassa. Vain reunassa siksi, että puistossa oli pelkästään kodittomia. Ja olihan tuo puisto aika pieni ja kälyinen.
St. James Park eli kodittomien hengausalue.
Kiinnitin heti huomiota puiston reunassa olevaan kylttiin, joka ilmoitti puiston olevan "drug free zone". Mielestäni tämä kyltti oli jotenkin huvittava. Voisihan kuvitella, että koko kaupunki olisi drug free zone, koska huumeet ovat laittomia. Tuosta kyltistä saa sen käsityksen kuin jossakin kadulla saisi ihan luvan kanssa piikitellä. Noh, parempi kuitenkin kohdata tosiasiat ja yrittää pitää laittomuudesta huolimatta tapahtuva käyttö poissa puistoista.

Kodittomia downtownista löytyi muualtakin kuin St. James Parkista. Suurin osa kodittomista työntää ostoskärryä, jossa on koko omaisuus. Kontrastit ovat täällä välillä valtavia...

Mikä tuomioni downtownille sitten lopulta oli tämän yhden retken perusteella? Sanoisin ehkä, että jos et ole kiinnostunut museoista, tuskin downtownissa päivällä mitään erityistä on. Kuitenkin jos tykkää kävellä ja katsella tavallista tavallisten ihmisten arkipäivää, downtown on siihen mielestäni sopiva paikka. Itse pidän kävelystä ja pelkästä ihmettelystä yleensä paljon. Aina voi löytää jotain söpöäkin. Kuten esimerkiksi tämän aitaan tehdyn seinämaalauksen

Downtownissa on totta kai kasapäin juttuja, joita emme katsoneet. Ainakin virallisten nettisivujen mukaan löytyisi mm. eläintarha ja vesipuisto. Tosin nämä eivät ole kävelymatkan päässä, ja downtownin käsitekin taitaa tässä kohtaa vähän venyä. Mutta ehkä sitä tekemistä sitten lopulta onkin. :D

ps. Kuvat saa suuremmaksi klikkaamalla.

6 kommenttia:

  1. STAR WARS -NÄYTTELY!!!! Miksei koskaan Suomessa ??

    Sori, oli pakko päästää tämä tunne sisältäni pois, kun luin tuon lauseen tuolta tekstistä :DD Todella kivan näköisiä nuo puistot ja tuo yliopiston tornirakennus näyttää upealta! Mitä ne oikein säilyttää siellä - opiskelijoita jotka ei koskaan valmistu? :DD

    -Elina

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mua kans pikkasen harmitti, kun en ehtinyt näkemään näyttelyä. Sun täytyy alkaa lobata jotain suomalaista museota, että ottavat ko. näyttelyn! :D

      Toi Tower Hall toimii kai edelleen jonain luentosalina ja sitten siellä on kai myös hallintoa. Tai näin sanoi yliopiston nettisivut. :)

      Poista
    2. Jos se vesipuisto on Ranging Waters, niin se ei kyllä ole ihan downtownissa, mutta on kyllä kiva vesipuisto. Kannattaa käydä.

      Poista
    3. Mä vähän ihmettelinkin sitä, että se tuntuu olevan aika kaukana, mutta jostain syystä viralliset downtownin nettisivut haluavat mainita sen silti. :D Täytyy kyllä käydä jossain vaiheessa, jos se kerta on hyvä paikka! Oletko asunut joskus San Josessa tai Bay Areassa vai vain käynyt?

      Poista
    4. Oon ollut Kaliforniassa vaan lomalla, mutta meidän oli syksyllä tarkoitus muuttaa sinne. Mies otti jo työtarjouksen vastaan , mutta H1B viisumihakemus ei tullut valituksi arvonnassa. Eli ei nyt syksyllä sitten muuteta sinne, mutta ehkä joskus myöhemmin.

      Poista
    5. Voi höh! Nuo viisumikuviot osaavat kyllä olla hankalia. Toivottavasti joskus tärppää, jos vielä yritätte!

      Poista