Vankilasaari Alcatraz San Franciscossa

Meillä on tällä hetkellä vieraita Suomesta: appivanhempani. Vieraiden kanssa saa aina leikkiä turistia, ja tuossa tiistaina seikkailimmekin tosissamme San Franciscoon vierailemaan Alcatrazin vankilassa. Olemme käyneet mieheni kanssa Alcatrazissa kerran aiemmin: vuosi ennen muuttoamme, kun olimme Kaliforniassa lomamatkalla Suomesta (ja autuaan tietämättömiä siitä, että muuttaisimme tänne alle vuoden kuluttua lomamatkasta). Jännä juttu, ettei kenenkään aiemman vieraan kanssa ole tarvinnut lähteä katsomaan tätä kuuluisaa vankilaa. Mieheni veli perheineen kävi siellä omatoimisesti, muut vieraat eivät ole osoittaneet kiinnostusta.

Näkymä Alcatrazin vankilasaarelta San Franciscoon.

Alcatrazin vankila sijaitsee saarella San Franciscon lahdessa. Vankilasaari on virallinen historiallinen maamerkki ja osa San Franciscon Golden Gate National Recreation Area -luontoaluetta, jota ylläpitää USA:n kansallispuistoista vastaava National Park Service. Jos vankilaan haluaa, liput kannattaa hankkia hyvissä ajoin. Pahimpaan turistisesonkiaikaan liput saattavat olla myyty loppuun viikkoja etukäteen. Näin lokakuussa arkipäivälle lippuja sai vielä viikon varoitusajalla.

Satamalaiturilta voi käydä tarkistamassa, koska vapaita kierroksia on seuraavaksi saatavilla. Tällä viikolla tilanne oli hyvä, sillä tiistaina seuraava vapaa kierros oli jo sunnuntaina. Alcatrazissa käy vuosittain yli miljoona turistia.

Vankilasaari on vajaan 2 kilometrin päässä San Franciscon rannasta. Lauttamatka sinne kestää noin 10 minuuttia. Saari on siis aika lähellä kaupunkia, mutta aallokko on kova, virtaukset pahoja ja vesi lahdessa äärimmäisen kylmää. Alcatrazia pidettiin vankilana, josta on mahdotonta paeta. Kolme vankia on onnistunut pääsemään ulos selleistään ja vankilarakennuksesta mereen saakka. Heitä ei ole koskaan löydetty. Kun olen tuota merta katsellut, en epäile hetkeäkään sitä, miten heille on mahtanut pakoyrityksessä käydä.

Alcatrazin vankila San Franciscon Pier 39 -laiturialueelta kuvattuna.

Vuonna 1962 muutama vanki onnistui pakenemaan selleistään. He olivat ilmeisesti kaivaneet ruokalasta varastetuilla lusikoilla (tästä on eriäviä näkemyksiä) aukot selliensä seinään ja he pakenivat seinien sisäpuolelta ulos vankilasta ja pääsivät aina mereen saakka. Heidän poissaolonsa huomattiin vasta aamulla, sillä he olivat askarrelleet tekopäät sänkyihinsä. Aikamoista. Tässä lavastettu tekopää, mutta tuo aukko lienee aito ja alkuperäinen. En ole muuten koskaan nähnyt Pako Alcatrazista -elokuvaa.

Alcatraz on maineeltaan yksi Yhdysvaltojen pahimmista vankiloista. Eikä ihme. Saari on pieni ja vankilarakennus on kolea, ankea ja ahdistavan oloinen. Alcatraz toimi vankilana mielestäni hämmentävän lyhyen aikaa, vuosina 1934-1963. Ennen vankilaa saarella on ollut linnoitus, joka rakennettiin 1850-luvulla suojelemaan kaupunkia Kalifornian kultaryntäyksen aikaan. Saari toimi kuitenkin jo tuolloin ikään kuin vankilana: sinne sijoitettiin niskuroivia sotilaita. Alkuperäiset linnoitusrakennukset on purettu, kun paikalle päätettiin tehdä liittovaltion vankila vuonna 1934.

Tämän Alcatrazin rakennuksen näkee ensimmäisenä, kun astuu saarelle. Heti käy ilmi, ettei alue ole historiallinen vain vanhan vankilan vuoksi: vankilan sulkemisen jälkeen saaren valloitti Yhdysvaltojen alkuperäisväestöön kuuluvat aktivistit, jotka toivottivat kaikki intiaanit tervetulleiksi tekstillään.

Sen lisäksi, että Alcatraz toimi vankilana vain vähän aikaa, se oli myös kohtalaisen pieni: tilaa oli reilulle 300 vangille, mutta vankila ei ollut koskaan täynnä. Suurin määrä vankeja taisi olla noin 250 vankia. Alcatraziiin sijoitettiin monia pahamaineisia vankeja, joista kuuluisin lienee Al Capone. Monet vanginvartijat muuten asuivat saarella ja joillakin oli perheensäkin siellä. Mieleeni on jäänyt hauska fakta siitä, etteivät vartijat perheineen lukinneet kotiensa ovia.

Alcatrazin selliosastolla.

Ankeaa on.

Vankilan näkymissä ei sentään ole mitään moitittavaa. Selleistä ei kyllä auennut näitä näkymiä vangeille. Vain muutama selli sai auringonvaloa, loput olivat ikäviä pimeitä koppeja. 

Vankila suljettiin vuonna 1963, koska siitä aiheutui saasteita San Franciscon lahteen, koska sen ylläpito oli kallista ja koska vankilan oloja arvosteltiin.

Alcatrazin tuloselli, jonne uudet vangit saapuivat ensimmäisenä.

Eristysselli.

Vankien ulkoilupiha. Olen nyt ollut kaksi kertaa Alcatrazissa, enkä kummallakaan kerralla ole astunut tuonne ulos, sillä ovella vastaan on iskenyt niin tajuton tuuli, että hiukset meinaavat lähteä päästä. Tuo saari on todella tuulinen, oli kesä tai talvi!

Sulkemisen jälkeen vankila pysyi autiona muutamia vuosia. Vuonna 1969 saarelle saapui Yhdysvaltojen alkuperäisväestöön kuuluvia poliittisia aktivisteja. He vaativat hallitusta kohtelemaan alkuperäisväestöä paremmin. Miehitysvaihe kesti 19 kuukautta. Vuonna 1972 saari julistettiin suojelluksi ja annettiin National Park Servicen alaisuuteen.

Alcatrazin vesitorni, johon on kirjailtu viesti alkuperäisväestön miehityksen aikaan: "Peace and Freedom. Welcome. Home of the Free Indian Land". Tämä graffiti ei tosin ole enää alkuperäinen, sillä torni maalattiin miehityksen jälkeen. Sen jälkeen virhe tajuttiin, ja vanha graffiti maalattiin torniin uudelleen.

Nykyään Alcatrazin saarella käy päivittäin ilmeisesti muutamakin tuhat turistia. Vankilakierros tehdään omaan tahtiin audio-kierroksen turvin. Jokainen saa kuulokkeet ja laitteen, josta kuunnella tarinoita, joita kertovat vanginvartijat sekä muutama vanha vanki. Kierros on mielestäni erittäin mielenkiintoinen. Tosin ei niin mielenkiintoinen, että olisin muistanut siitä paljon ensimmäiseltä kerralta.

Lähes ainoa asia, joka oli jäänyt mieleeni ensimmäiseltä Alcatrazin vierailulta: Vankilan keittiön veitsiä säilytettiin kaapissa, johon oli selkeästi maalattu oma kohta jokaiselle veitselle. Näin ollen oli helppo nähdä, jos veitsiä katoaisi.

Vankilakierroksen lisäksi pienellä saarella pääsee kiertelemään itsekseen. Sieltä löytyy mm. pieni kävelyreitti ja museo. En ole kävellyt saaren ympäri enkä tehnyt mitään kävelykierrosta ulkona, koska saarella on molemmilla kerroilla ollut niin kylmä. Tuuli on kova ja jäätävä. Oli nyt lokakuussa ja oli myös 5 vuotta sitten keskellä heinäkuuta. Mitkään vaatekerrat eivät tunnu suojaavan siltä viimalta. Jos joskus siis päädyt Alcatraziin, ota kunnolla vaatekerrastoa mukaan!

Vierailulla Facebookin pääkonttorilla

Pääsin tällä viikolla vierailemaan Facebookin headquartersilla eli pääkonttorilla Menlo Park -kaupungissa. Vaikka olen aiemmin käynyt fiilistelemässä pääkonttorin edustalla, en ole aiemmin päässyt kampusalueelle sisälle, sillä sinne ei turisteilla ole asiaa. Kaverini aviomies on pari kuukautta sitten mennyt töihin Whatsappille (jonka FB omistaa) ja työskentelee nykyään Facebookin pääkonttorilla. Työntekijät saavat tuoda vieraita kampusalueelle, joten meidät kutsuttiin. Olen pitkään halunnut käydä FB:n porttien sisäpuolella ihan vain mielenkiinnosta, sillä olen kuullut sisäpihan olevan kuin pieni oma kylänsä.

Joku mystinen kulma Facebookin toimistolla. Mielenkiintoista mietittävää iskulauseissa.

Niinä kahtena kertana, kun olen ollut Facebookin pihalla vieraidemme kanssa katsomassa, jostain kulman takaa on ilmestynyt vartija heti kyselemään, millä asioilla liikutaan. Molempina kertoina vartija on ilmoittanut, ettei Facebookilla ole turisteille mitään muuta katsottavaa kuin kadun varressa oleva iso peukkukyltti. Facebook on tässä suhteessa aika tyly ja sisäänpäinkääntynyt. Esimerkiksi Google on paljon avoimempi: sen pääkampusalueen pihat ovat kaikille avoinna, niissä on valokuvausmahdollisuuksia mm. Android-hahmojen kanssa ja pääpihalla on jopa kesäaikaan työntekijä vastailemassa turistien kysymyksiin. Facebookin pihalla on kuitenkin keskitytty näköjään vain olennaiseen; onhan kyseessä kuitenkin työpaikka, ei mikään turistinähtävyys. Vaikka itse asiassa sanoisin kyllä, että tuo pääkonttori peukkukyltteineen on kyllä turistinähtävyys, sillä joka kerta siellä on pyörinyt turisteja ja niin nytkin - muitakin kuin siis minä ja mieheni, hah.

Olen kirjoittanut Facebookin pihalla käymisestä aiemmin täällä.

Facebookin pääkonttori sijaitsee osoitteessa Hacker Way 1, Menlo Parkissa. Tämä peukkukyltti on suosittu paikka turisteille ottaa valokuvia. Ja tämä onkin ainoa julkinen paikka, jonka Facebook tarjoaa niille, joita ei ole kutsuttu sisälle kampusalueelle.

Emme olleet mieheni kanssa seisoneet toimiston edessä kovinkaan kauaa ennen kuin sellainen vartija taas ilmestyi jostain kyselemään asiaamme. Hänen kanssaan piti hetkikin jauhaa siitä, ketä olemme tulossa tapaamaan ja missä rakennuksessa henkilö on töissä ja missä me aiomme odottaa. Vähän tylyä ehkä.

Sisään kampusalueelle päästäkseen kutsun antaneen työntekijän on tultava vastaan sisääntuloaulaan. Aulassa vieraan pitää kirjautua ja näyttää henkilöllisyystodistus. Kaulaansa saa vierailukortin, joka on oltava esillä koko ajan. Vieras ei saa hortoilla yksinään konttorilla, vaan työntekijän on oltava paikalla koko ajan. Vaikka satunnaisille turisteille vastaanotto pihalla on tyly, työntekijöiden kutsumille vieraille sisääntuloaulassa oltiin kovinkin ystävällisiä. "Enjoy your stay!" sanottiin tullessa ja lähtiessä kysyttiin: "Did you have a nice time?"

Vierailuluvan takapuolella oli ohjeet vierailuun. Etuopuolella oli vierailijan nimi sekä hostin eli kutsun antaneen työntekijän nimi. 

Piilaakson isot it-firmat panostavat työntekijöidensä viihtyvyyteen, ja Facebook vaikuttaa satsaavan todella paljon. Sisäpihalla toimistotalojen keskellä avautui pitkä kävelykatu, jonka varrella oli ravintoloita, jälkkärikiska, pankki, aika ajoin sisällöltään vaihtuva pop up -kauppa, Facebookin oma krääsäkauppa, erilaisia oleskelualueita ja pelihalli. Ainakin näin muun muassa. Kaikkea mahdollista siis siihen, että työntekijät viettäisivät mahdollisimman paljon aikaa työpaikallaan. Ravintoloiden annit ovat paria poikkeusta lukuun ottamatta maksuttomia, niin työntekijöille kuin heidän vieraillensakin. 

Sisäpihan katu. Taustalla jäätelöbaari.

Sisäpihalla oli tilaa.

Kampusalueella on erilaisia ravintoloita. Tämä näytti ihan siltä kuin voisi olla mikä tahansa ravintola jossain kävelykadun varrella terasseineen. 

Hampurilaisravintola, joka ei tosin ollut illalla enää auki.

Syömiseen ja oleskeluun on varattu hyvin tilaa. Bongasin myös koivuja.

Facebookin kirjasto. Tässä oli tarjolla lähinnä fiktiota ajan kuluksi. Alan kirjallisuutta on kuulemma tarjolla sisätiloissa. 

Työntekijät saavat tuoda vieraita rajattomasti. Moni voikin tuoda iltaisin perheensä ja ystävänsä syömään maksuttomaksi. Me olimme toimistolla tiistaina illalla ja silloinkin kampusalueella oli paljon ihmisiä syömässä. Työpaikallaan iltaisin hengaaminen ja syöminen kuulostaa ehkä vähän hassulta, mutta moni haluaa varmasti säästyä pahimmalta työmatkaruuhkalta ja toisaalta säästyypä rahaa, kun ei tarvitse hankkia päivällistä mistään. Kaikki it-firmat Piilaaksossa eivät todellakaan ole näin anteliaita, mutta Facebookin tasoisella yrityksellä on tietenkin varaa tarjota maksutonta ruokaa. Samoin tekee esimerkiksi Google. Kyseessä on tietenkin tietynlaisen imagon luomisesta ja myös työntekijöiden houkuttelusta hyvillä eduilla. Minä en muuten saa viedä Googlelle ketään vieraita, vaikka itse saankin siellä pyöriä ja syödä jumppaohjaajana.

Ulkona oli myös lämmikkeet, jotta voi syödä vilpoisessa Pohjois-Kalifornian illassa ulkona.

Me katsoimme, mitä kävelykadun varrella oli, ja kävimme syömässä. Ruoka oli kuin Googlellakin. Pääsimme myös kiertämään vähän sisätiloissa, sekä Whatsappin että Facebookin puolella, ja katsomaan kaverini miehen työpistettä. Työtiloja ei saanut valokuvata.

Live Instagram seinä. Näyttöihin tulee videoita tietyllä hashtagilla.

Legoista tehty peukku, jota voi ihastella penkiltä kuin mitäkin taideteosta.

Yhteen seinään oli heijastettu maapallo, josta saattoi nähdä maiden Facebook-tilastoja. Teksti ei ehkä erotu, joten tässä faktat: Suomesta on päivittäin 2.3 miljoonaa total visitors (mitä lie tarkoittaakaan) ja kuukausittain 2.8 miljoonaa. Alla kännykällä käyttävien määrät, jotka ovat hiukan alhaisemmat. 

Legoseinä avokonttorissa. Naamakirjalaiset tykkäävät näistä legoista näköjään.

Minusta oli tosi kiva päästä käymään Facebookilla, ja olihan tuo alue aikamoinen. Itse asiassa Facebookin kampusalue on nykyään laajentunut, ja toisella puolella moottoritietä on uudempi kampusalue, jossa on iso kattoterassialue. Ehkä joskus pääsen vielä sinnekin vierailemaan.

Photo Boot Facebookin toimistolla. Kuulemma aasialaiset ovat aivan villiintyneitä tästä. Noh, saattoi joku kuvassa oleva suomalainenkin olla näköjään...

Lempparini oli jätski. Ja kuten kuvasta näkyy, kun tarjolla on ilmaista jätskiä, minä otan ihan reilusti. :D Nämä jäätelöt tehdään Facebookin jätskibaarissa ja nämä olivat todella hyviä!

Fiiliksiä New York Citysta

Vajaan neljän päivän reissu New York Cityyn edellisviikonloppuna on vaatinut nyt jo viikon toipumisen. Tapani mukaan tulin taas kipeäksi. En oikeastikaan voi näköjään enää matkustaa minnekään, sillä kroppani saa flunssan ihan koko ajan menin minne menin.

Tämä oli minulle toinen kertani New Yorkissa. Olen käynyt siellä vuonna 2012 kesälomamatkalla mieheni kanssa. Se oli ensimmäinen kertani Yhdysvalloissa. Vietimme Manhattanilla ja sen lähiympäristössä silloin melkein kaksi viikkoa aikaa, eikä New York City tuolloin vakuuttanut minua. Manhattan on mielestäni liian täyteen ahdettu, ei ollenkaan niin iso ja pilvenpiirtäjien täyttämä kuin elokuvat ja tv-sarjat ovat antaneet ymmärtää (on se oikeasti kyllä iso), hyvin stressaava ja vähän likainen. Hieno matkakohde totta kai ja äärimmäisen monipuolinen, muttei minusta mikään spesiaali niin kuin monet antavat ymmärtää. Odotukseni olivat varmaan liian korkealla juuri sen takia, että monet hehkuttavat New Yorkia niin paljon ja koska kaupunkia on näkynyt telkkarissa ihan liikaa.

Minulla ei siis ole ollut tarvetta päästä New Yorkiin uudestaan, vaikka tiedostan, ettei yksi lomamatka anna minulle minkäänlaista kuvaa oikeasta New Yorkista ja että perusturistihässäkän takana tästä monimuotoisesta kaupungista varmasti paljastuisi ne hienoimmat piirteet. Nyt kuitenkin oli syy lähteä: halusin katsomaan Harry Potter and the Cursed Child (suom. Harry Potter ja kirottu lapsi) -näytelmän Broadwaylle. (Kirjoitan tästä teatteriesityksestä erikseen.) Päätimme samalla viettää pari ylimääräistä päivää New Yorkia tutkien, koska matkahan meiltä tuonne on pitkä (yli 5 tunnin lento) ja aikaeroakin 3 tuntia. Valitettavasti säät eivät ihan osuneet kohdalleen tutkimispäivinä, joten loppujen lopuksi emme kauheasti päässee tutkimaan.

New York City - kaupunki, jossa voi kävellä: yli 10 kilometriä Brooklynista Financial Districtille, TriBeCaan, Sohoon ja Greenwich Villageen

Me yövyimme Brooklynissa hotellissa, joka oli miehelleni tuttu työmatkoilta. Aiemmalla lomamatkallamme kävimme Brooklynissa vain hiukan pyörähtämässä jokirannan läheisyydessä, joten oli nyt kiva yöpyä siellä. Valitettavasti emme kyllä nähneet Brooklynin meiningistä paljoa, sillä säät eivät ihan suosineet silloin, kun meillä olisi ollut aikaa.

Brooklynin silta.

Silta on 1,8 kilometriä pitkä, ja kävelypuoli täynnä turisteja.

Rakkauslukot ovat kiellettyjä, mutta lohibagel sen sijaan maistuisi.

Ensimmäisenä päivänä kävelimme hotellilta Brooklynin sillalle ja sillan yli Manhattanille. Päädyimme kävelemään Financial Districtin kautta TriBeCa-kaupunginosaan ja sieltä edelleen Sohoon ja Greenwich Villageen. Muistin ensimmäiseltä vierailultamme TriBeCan ja Sohon olevan kivoja alueita, joten oli mukava kävellä niissä vähän enemmän. Kävelyä kertyikin reilusti yli 10 kilometriä päivän aikana. 

Washington Square Parkin tunnettu riemukaari Greenwich Villagessa. 

Oli ihanaa olla pitkästä aikaa amerikkalaisessa kaupungissa, joka on käveltävä! Niin ja jossa on kunnollinen julkinen liikenne, sillä emme olisi jaksaneet kävellä Greenwich Villagesta enää takaisin Brooklyniin, haha. Itärannikon isot kaupungit ovat ihan parhaita tässä käveltävyydessä ja julkisessa liikenteessä. (Toki länsirannikollakin on käveltäviä ja kattavan julkisen liikenteen omistavia kaupunkeja, esimerkiksi San Francisco.)

One World Trade Center Observatory

Halusin ehdottomasti käydä Financial Districtilla uuden World Trade Centerin näköalapaikalla eli One World Trade Center Observatoryssa. Tätä pilvenpiirtäjää on myös Freedom Toweriksi kutsuttu. Vuonna 2012, kun kävimme NYC:ssa, uudet WTC-tornit olivat vasta rakenteilla. Hengailimme silloin 9/11-muistomerkillä rakennustyömaan keskellä. Nyt oli hauska nähdä, millaiseksi alue on muodostunut. Mieheni on jo kerran työmatkallaan käynyt tuolla WTC:n näköalapaikalla, eikä pitänyt sitä ihmeellisenä, mutta tuli uudelleen. Onneksi meidän ei tarvinnut jonottaa kuin joku 20 minuuttia.

One World Trade Center on Pohjois-Amerikan korkein rakennus: katto on 471 metrin korkeudessa, antennin pää vielä korkeammalla. Näköalakerros sijaitsee 102. kerroksessa. Tai no, itse asiassa hissi vie sinne, mutta itse observatorio laskeutuu kuitenkin hiukan alaspäin eli on varmaan enemmänkin 101. kerroksessa. (Harhaanjohtavaa mainontaa hei!) Hissimatka kestää 47 sekuntia ja aiheutti minulle lievän äklön olon hetkeksi.

One World Trade Center. Näköalakerros on kerroksessa 102.

Päivä oli hiukan pilvinen ja sumuinen, joten kovin kauas eivät näkymät auenneet. Ihan kiva paikka silti. Jos haluaa tutkia Manhattania ja lähimaastoa yläilmoista, mielestäni tämä One World Trade Center tai Rockefeller Center ovat parhaimmat. Itse en tykännyt Empire State Buildingista aikoinaan. Makuasia totta kai. 

Manhattan Financial Districtista päin pohjoiseen eli kohti Central Parkia, joka ei edes näy tuossa sumussa. Täyteen ahdettu pieni saari tuo Manhattan, etten sanoisi.

Financial Districtia ja Brooklynin siltakin siellä.

Minua ihmetytti se, ettei One World Trade Center Observatoryssa mainittu sanallakaan paikan historiasta. Toki WTC-alueen pihalla on Memorial eli muistomerkki ja museo, mutta olin silti hämmentynyt. Amerikkalaiset kun jokaisessa kohdassa muistavat muistuttaa, etteivät koskaan unohda ("We will never forget"), ja sitten kuitenkin täällä pilvenpiirtäjän näköalapaikalla historia on sivuutettu tyystin. Mieheni mielestä se on vain hyvä asia. Minäkin ymmärrän päätöksen, mutten silti odottanut tällaista patrioottisilta yhdysvaltalaisilta. 

Bongaa kuvasta Vapaudenpatsas.

Times Square ja Broadway

Valitettavasti se toinen päivä, kun meillä oli aikaa hengailla kaupungissa, oli kylmä ja sateinen. Ei paljon tehnyt mieli kävellä. Menimmekin aamupäivästä Times Squarelle jonottamaan TKTS-kioskille musikaalilippuja iltapäiväesitykseen. Times Squaren ytimessä oleva TKTS-kioski (toimipisteitä on muuallakin) myy alennushintaisia lippuja saman päivän Broadwayn ja Off Broadwayn musikaaleihin ja teatteriesityksiin. Suosituimpien musikaalien ja esitysten lippuja tuolta on turha haeskella; myynnissä on enemmän niitä "vähemmän suosittuja".

Paikalla TKTS-kioskilla kannattaa olla ennen kioskin aukeamista, sillä kaikki muutkin ovat, ja jono on pitkä. Kun kiska avautuu, jono liikkuu kohtalaisen nopeasti. Minulla on nyt kokemusta kahdesta kerrasta ja voin suositella. Toki siinä jonossa vierähtää tovi jos toinenkin, varsinkin ennen kiskan aukeamista. Toinen vaihtoehto olisi varmaan mennä jonottamaan vähän myöhemmin päivällä.

Times Square. Maanpäällinen helvetti, heti Las Vegasin jälkeen. Tai ehkä ennen. En osaa päättää, sillä molemmat ovat mielestäni yhtä kamalia. Mutta Broadwayn teatterit sijaitsevat Times Squaren läheisyydessä, joten on tällä paikalla hyvätkin puolensa. ;) 

Ostimme liput A Bronx Tale -musikaaliin. Mikä tahansa musikaali Broadwaylla on varmasti hieno, ja niin oli tämäkin, joskaan ei mikään erityisen mieleenpainuva. Kylmän ja sateisen iltapäivän sai kuitenkin kulutettua kivasti musikaalia ihastellen. 

Longacre-teatteri, jossa pyörii A Bronx Tale.

Reissumme New Yorkiin oli siis hyvin teatteripainotteinen. Harry Potter -näytelmä vei kokonaisen päivän (siitä lisää seuraavassa postauksessa) ja toinenkin iltapäivä sujahti musikaalia katsellen. Ei kuitenkaan mitään valittamisen aihetta, sillä mikäs olisi parempaa kuin kulttuuri Broadwaylla.

Me emme koko reissumme aikana olleet Times Squarea pohjoisempana Manhattanilla. Manhattanista tuli nähtyä siis vain pieni osa. Ehdin kuitenkin ärsyyntyä ihmispaljoudesta, liikenteestä ja siitä järkyttävästä tööttäilyn määrästä (USA:n etelärannikolla ei tööttäillä, mutta itärannikolla sitäkin enemmän - miksiköhän??), kummastella tupakkaa polttavien ihmisten määrää (ihan kuin Suomessa, huh!) ja ihastella sitä, miten ihmiset olivat pukeutuneet tyylikkäästi eikä juuri kukaan kulkenut jumppahousuissa. Olisin halunnut selvittää, vakuuttaisiko New York minut toisella kerralla, mutta nyt täytyy sanoa, että selvittämättä jäi. Ehkä joskus tulee kolmas kerta. 

Kolme ja puoli viikkoa hengailua äidin kanssa sisälsi uutta ja vanhaa nähtävää sekä kaksi maanjäristystä

Oho, siitä on jo viikko, kun äitini lähti meiltä ja palasi Suomeen. Tammikuukin on jo hurahtanut käyntiin niin pitkälle, että melkein hirvittää. Minun piti kirjoittaa kaikenlaista siitä, mitä puuhasimme äitini kanssa, mutta jostain syystä hyvät ideani eivät nykyään löydä uloskäyntiä pääni ja mieleni sisältä. Niinpä heitän nyt vain muutamia kuvia tänne.

Vuodenvaihteen aika tänä vuonna Piilaaksossa oli kuin suomalaisen syksy. Äitini täällä ollessa ei satanut kertaakaan.

Äitini oli meillä käymässä kolmatta kertaa. Keskeisimmät meitä kiinnostavat turistijutut olemme katsastaneet jo aiemmin, joten tällä kertaa pitkälti vain hengailimme rauhallisina, ellei oteta lukuun reissua Yosemiten kansallispuistoon ja ajopäivää rannikkoalueelle Big Suriin. Edes San Franciscossa emme tällä kertaa käyneet, vaikka siellä nyt olisi ihmeteltävää, katsottavaa ja tutkittavaa koko loppuelämäksi.

Uusien kohteiden sijasta äidilläni on San Josessa jo lemppareita, joihin piti päästä uudestaan. Esimerkiksi San Josen taidemuseo. Onneksi sentään museoiden näyttelyt vaihtuvat, haha.

San Josen taidemuseo downtownissa.

Luistelua taidemuseon vieressä palmujen alla emme saaneet edelleenkään aikaiseksi; olen miettinyt sitä jokainen joulu täällä asuessa. Liikkuvan aktiviteetin sijaan nautimme ruokaa paljon ja useimmiten ulkona ravintoloissa.

Aivan loistavaa sushia ennen joulua. Samaisessa ravintolassa kävimme äitini kanssa myös viimeksi, kun hän oli täällä.

Äitini etsi meille netistä yhtenä päivänä lounasravintolan, ja päädyimme syömään somalialaista. Oli todella hyvää!

Joulun ja vuodenvaihteen välissä kävimme ihastelemassa Saratoga-kaupunkia, jonne ajaa meiltä vajaan puoli tuntia. Äitini oli bongannut Satori Tea Companyn teehuoneen, jonne hän halusi mennä. Kyseisellä puljulla on ennen ollut teehuone San Josessa, mutta nyt lähin löytyi enää vain Saratogasta. Väliviikon kunniaksi teehuone tarjoili ainoastaan Holiday High Tea -menun. Hinta oli kova, mutta puitteet vallan ihanat. Tämä teehuoneessa käyminen ja syöminen oli ehdottomasti yksi lemppareistani.

Saratogassa.

Satori Tea Companyn suolaiset ja makeat herkut, jotka tarjoiltiin teen kanssa.

Teehuone siinä vaiheessa, kun lounasajan jälkeen porukka hälveni. Ei parane valittaa puitteista.

Kävimme Saratogassa myös japanilaisessa puutarhassa, jossa olen aiemmin käynyt mieheni kanssa ja kirjoittanut siitä ja Saratogasta muutoinkin täällä. En ollut aivan innoissani uudesta käynnistä puutarhaan. Äitini on lukenut vanhan postaukseni ja totesi, etten ehkä ihan ole ymmärtänyt japanilaisen puutarhan ideaa. No en olekaan. Enkä ymmärrä vieläkään. Minulta ei löydy tarpeeksi mielenrauhaa tällaisten paikkojen arvostamiseen.

Hakone Gardens, japanilainen puutarha Saratogassa. Kesällä tuolla oli aivan liian tukala, näin talvella juuri ennen auringonlaskua aika viileä.

Ihastelimme myös Monterey-rannikkokaupungin tunnelmaa sinä päivänä, kun kävimme Carmelissa Clint Eastwoodin ravintolassa, josta kirjoitin edellisessä postauksessa. Montereyn satamassa oli kaikenlaista elukkaa meduusoista hylkeisiin ja turisteihin.

Monterey Marina.

Montereyn satama-alue oli täynnä jellyfisheja eli meduusoja. Tai ainakin uskon noiden olevan jellyfisheja. En kyllä ole varma.

Toverit lähikuvassa.

Oletteko muuten katsoneet Big Little Lies -tv-sarjan? Tai lukeneet sen kirjan, suomeksi ilmeisesti Mustat valkeat valheet? Minä katsoin loppusyksystä sen tv-sarjan yhden päivän aikana (kyllä, siihen meni kokonainen sunnuntai). Todella hyvä! Sarja sijoittuu Montereyhin ja siinä näkyy paljon upeita, minulle tuttuja maisemia. En kuitenkaan tiennyt, että sarjassa esiintyvä kahvila on "oikeasti olemassa" ja vielä kaiken lisäksi Montereyn pahimman turistiryysiksen, Fisherman's Wharfin, ytimessä.

Fisherman's Wharf, Montereyn turistikaaos.

Fisherman's Wharfilla sijaitseva ravintola, joka esiintyy kahvilana Big Little Lies -tv-sarjassa. Kuvassa on myös hyvin maastoutunut hylje, joka on jäänyt mielenkiintoiseen paikkaan (pulaan?) veden laskiessa.

Hyljetoveri lähikuvassa. Minua vähän säälitti, kun en tiennyt, olisiko hylje halutessaan päässyt pois tuosta kiveltä, kun veden pinta oli aika alhaalla. Ei se kyllä kovin hädissään olevalta vaikuttanut, vaan pikemminkin näytti nauttivan olostaan kivellä lötkötellessään.

Montereyn vanhassa kaupungissa Fisherman's Wharfin vieressä.

Koska äitini on ollut täällä jo kolme kertaa, hänellä ei riittänyt enää ihmeteltävää kalifornialaisesta elämästä niin paljon kuin ennen. Viime kerrallahan keräsin kunnon pitkän listan kaikesta siitä, mitä suomalainen saattaa täällä käydessä ihmetellä. Postaus löytyy täältä.

Äitini jaksoi kyllä edelleen ihmetellä keskellä San Josen downtownia laskeutuvia ja nousevia lentokoneita. San Josen kv-lentokenttä sijaitsee tosiaan aivan keskustan liepeillä. Minä olen jo tottunut siihen, että koneita tulee ja menee nenän edestä niin moottoritiellä ajaessa kuin keskustassa hengaillessakin. Kuuluvathan koneet meille kotiinkin joskus. Äitini yritti monta kertaa napsaista valokuvaa tästä ihmeestä nimeltä laskeutuva lentokone ja lopulta onnistuikin.

Perusnäky San Josessa.

Äitini täällä ollessa koimme myös kaksi kunnon maanjäristystä. Tai no, äitini ei kyllä hoksannut kumpaakaan, vaikka kyseessä eivät olleet mitkään aivan pienet järistykset (jälkimmäinen oli jopa 4.5). Minähän tunnetusti missaan aina kaikki maanjäristykset, mutta nämä tunsin ja olenkin nyt kokenut maanjäristyksiä ihan tarpeeksi.

Huvittavaa on se, että ensimmäinen näistä kahdesta järistyksestä tapahtui samana päivänä (tapaninpäivänä), kun olimme äitini kanssa käyneet San Josen Tech-museossa, jossa oli maanjäristyssimulaattori. Simulaattorissa koimme Seattlea vuonna 2003 koetelleen järistyksen (olisiko se ollut jotain asteikolla 6?), ja sitten illalla myöhään kotona ihan oikean. Äitini luki tyytyväisenä kirjaa sängyssään, eikä huomannut mitään, mutta minä istuin keittiönpöydän ääressä, tunsin järistyksen ja näin seinänkin liikahtavan. Mieheni oli vessassa, ja siellä kuulemma järistys vasta tuntuikin.

Pari päivää ensimmäisen järistyksen jälkeen heräsin keskellä yötä siihen, että sänky keinuu. Ehdin herätä kunnolla, tajuta kyseessä olevan maanjäristyksen, tuntea maan liikehdinnän ja ehdin jopa kuulla (?!) pelottavaa jyminää. Mieheni ei kyllä kuullut mitään, vaikka hänkin heräsi, joten kuulen varmaan vain ääniä pääni sisällä. Äitini ei herännyt tähän järitykseen, joka herätti suurin piirtein koko Bay Arean väestön. Suuruus oli 4.5.

San Josen Tech-museossa oli kaikenlaista plakaattia esillä maanjäristyksistä sen simulaattorin lisäksi.

Meillä oli äitini kanssa oikein mukavat kolme ja puoli viikkoa. Joitakin asioita, joita meidän on pitänyt tehdä jo aiempinakin kertoina, jäivät edelleen tekemättä, joten toivottavasti äiti tulee neljännenkin kerran vierailemaan. :)

Minä olen tässä nyt sitten äitini lähdön jälkeen yrittänyt palata takaisin perusarkeeni, hyvin väsähtäneillä fiiliksillä kylläkin (joulun ja uudenvuoden jälkeinen töihinpaluumasennus iskee myös osa-aikatyöntekijään, joka rakastaa työtään). Olen ollut kiireinen uusien Les Mills -ohjelmien kanssa: uudet ohjelmat tulevat ohjaajille kolmen kuukauden välein, ja täällä päin vuoden ensimmäinen launch eli uusien ohjelmien julkistaminen kuntosaleilla on yleensä aina tammikuun alussa, ja niin tänäkin vuonna.

En ole vuoteen osallistunut yhden kuntosalin isoon tapahtumaan, jossa usea ohjaaja ohjaa yhdessä uudet ohjelmat. Nyt osallistuin siihen pitkästä aikaa viime lauantaina. Joka kerta tarjolla ei ole tällaisia herkkuja, mutta tällä kertaa oli.

Eiköhän se arki tästä taas lähde käyntiin. Tosin seuraava tauko on tiedossa jo helmikuun lopussa, kun otan kaverini kanssa irtioton arjesta ja lähdemme ihan ulkomaille asti. Sitä odotellessa...