torstai 29. maaliskuuta 2018

Les Mills BODYFLOW®/BODYBALANCE® -ohjaajakoulutus

Osallistuin viime viikonloppuna Les Millsin BODYFLOW®-formaatin ohjaajakoulutukseen. Suomessa ja muualla kuin Yhdysvalloissa asuvat tuntevat tämän lajin nimellä BODYBALANCE®. Kyseessä on täysin sama laji, mutta USA:ssa lajin nimi on bodyflow, sillä täältä löytyy pilatesfirma nimeltä Balanced Body, ja tuon firman nimen takia nimeä bodybalance ei saa käyttää.

Bodyflow tai bodybalance on yhdistelmä taijita, joogaa ja pilatesta. Tunnit sisältävät myös noin 10 minuutin loppurentoutuksen ja meditaation. Kuten kaikki muutkin Les Millsin formaatit, bodyflow on koreografioitu musiikkiin. Oikeanlaisella hengityksellä on lajissa suuri merkitys, aivan kuten perinteisessä joogassa ja pilateksessakin on. Bodyflow kehittää mm. kehon joustavuutta, voimakkuutta ja tasapainoa, rauhoittaa mieltä ja vähentää stressiä.
Valmiina koulutukseen! Ostin jokin aika sitten joogamaton, joka maksoi melkein $70. Aiemmin olen kärvistellyt parinkympin tavaratalomatolla, mutta ranteeni kipeytyivät, kun käteni luisuivat matolla ja jouduin käyttämään kamalasti energiaa luisumisen estämiseen. Vanha mattoni oli myös aivan liian ohut, ja polviini sattui usein. Uusi matto on paksu ja painaakin yli kaksi kiloa. Hinta hirvitti, mutta onneksi sain sentään ryhmäliikunnan ohjaajana tuntuvan alennuksen.
Suomessa asuessani en ollut kuullutkaan mistään bodybalancesta, vaikka kävin useamman vuoden ajan Les Mills -tunneilla. Löysin bodyflown (BF) Piilaaksoon muuton jälkeen, mutta vasta sillon, kun olin jo itse alkanut ohjata tunteja. Minulla oli jumppaohjaajan urani alussa aika hullu ohjausaikataulu, ja muutaman kerran jäin torstaisin aamutuntieni jälkeen osallistujaksi BF-tunnille. Olin aina jo tuossa vaiheessa viikkoa aivan kuollut, mutta bodyflown jälkeen oloni oli kuin uudestisyntynyt. Ihastuin lajiin todella, mutten käynyt tunneilla kuin muutaman kerran, sillä olin aivan liian väsynyt osallistumaan mihinkään ylimääräiseen omien tuntieni jälkeen. Jotenkin päätin kuitenkin haluavani kouluttautua ohjaamaan lajia, jos mahdollisuus joskus tulee, sillä jokin tunnin fiiliksessä veti minua puoleensa hyvin vahvasti. Minun oli hyvin helppo päästä bodyflowssa flow-tilaan. Kun minulla vuosi sitten oli alaselkäkipuja, aloin tehdä bodyflowta kotona omatoimisesti, hyvin epäsäännöllisesti mutta kuitenkin. Huomasin sen hyödyt, ja ihastukseni lajia kohtaan vain kasvoi. Lisäksi mentorini ja yksi tuttu joogaohjaaja ovat puhuneet minulle jo kauan siitä, että olemukseni ja ääneni on kuin luotu BF:n ohjaamiseen.

Bodyflow ei ole kovin suosittu Les Millsin formaatti täällä päin, joten koulutuksia Piilaaksossa tai lähialueilla ei ole ollut. Yli vuoden odottamisen jälkeen koulutus viimein putkahti ja vieläpä ihan San Josehen vartin ajomatkan päähän meiltä. Koulutus myytiin loppuun parissa viikossa; maksimimäärä osallistujia oli 16.
Koulutuksen luennot pidettiin pienessä kokoushuoneessa. Istuimme pitkän pöydän ääressä kuin jossakin komiteaistunnossa. Yleensä Les Millsin ohjaajakoulutuksissa istutaan jumppasalien lattioilla, ja kun lattialla pyörii 20 tuntia, niin siinä on kyllä joka paikka jumissa sen jälkeen. Pöytä ja tuolit olivat siis aivan ennenkuulumatotonta autuutta. 
Koulutus kesti koko viikonlopun, 10 tuntia lauantaina ja 10 tuntia sunnuntaina. Oli siis hyvin työntäyteinen viikonloppu. Ohjelma, jolla sertifioidun, on bodyflow / bodybalance 80. Koulutusviikonloppu sisälsi hyvin paljon luentoja, joista osan sisältö oli minulle tuttua asiaa - onhan kyseessä jo viides Les Mills -formaattini - mutta myös paljon uutta. Bodyflown ohjaaminen eroaa muiden formaattieni ohjaamisesta aikalailla. Esimerkiksi hengityksellä on suuri osuus lajissa, mutta myös coachingin eli sanallisen ohjauksen layerit eroavat muista lajeistani. Hiljaisuudella on bodyflowssa vielä olennaisempi osa kuin muilla LM:n tunneilla. Äänihuuleni tulevat rakastamaan tämän lajin ohjausta. ;)
Kuka kuvittelee jumpan ohjaamisen olevan yksinkertaista ja helppoa? Tässä vain pieni osa sitä, miten vaikkapa bodyflowta ohjataan.
Koulutusviikonloppu oli fyysisesti todella paljon helpompi kuin esimerkiksi bodypumpin tai bodyattackin koulutus (joka on tunnetusti ehkä GRIT-formaatin ohella hulluin LM:n koulutus). Olin silti äärimmäisen loppu viikonlopun jälkeen. Voisi kuvitella kropan olevan todella venynyt bodyflown täyteisen 20 tunnin jäljiltä, mutta lihakseni olivat kyllä kohtalaisen jäykät sunnuntaina illalla. Bodyflow saattaa jonkun korvaan kuulostaa kevyeltä venyttelyltä, mutta se ei todellakaan ole sitä. Tunnilla tulee helposti hiki, ja jos liikkeet suorittaa suurella ja oikeanlaisella tekniikalla, jotkut lihasryhmät saavat kivaa kyytiä. Bodyflow antaa myös kunnon haasteita, esimerkiksi tasapaino-kappaleissa, vaikka monimutkaisimpia joogan asentoja ei tunneilla nähdäkään; tosin minun koulutusohjelmassani numero 80 on kyllä sekä Bird Pose että Bird in a Basket and Flight (en tiedä asentojen "oikeita" jooganimiä, sillä sellaisia ei BF:ssa käytetä).

Toki koulutuksessa myös asetettiin kroppa tarkoituksella koville. Jokainen Les Millsin ohjaajakoulutus sisältää kyseisen formaatin oman Challengen, haasteen. Olin mietiskellyt paljon etukäteen, millainen haaste bodyflown kaltaisessa kohtalaisen rauhallisessa formaatissa voisi olla. Loppujen lopuksi haaste tarkoitti sitä, että teimme samoja liikkeitä monta kertaa putkeen ja pidimme asentoja staattisissa pidoissa. Voin sanoa, että kun hengailee Warrior 1 tai 2 -asennoissa pari minuuttia tai kun pitelee Crocodile Posea (joogan termein Chaturanga?) eli lähes kuin ojentajapunnerrusta alhaalla yli minuutin (varpailla tietenkin!; ohjaajat eivät saa olla koulutuksessa polvet maassa, haha), niin kyllähän se alkaa tuntua. Koulutuksessa tehtiin myös aurinkotervehdyksiä vääränlaisella hengitystahdilla, jotta käytännössä havainnollistettiin hengityksen rooli, ja sekin oli kyllä aika kamalaa. Ikävintä oli ehkä kuitenkin se, kun aurinkotervehdyksiä piti tehdä täysin hiljaisessa huoneessa ja samalla ajatella elämänsä surullisinta hetkeä. Monella oli kyyneleet silmissä.
Bodyflown perusasennon, Mountain Posen eli vuoriasennon, A B C. 
Koska bodyflow lajina ei ole minulle läpikotaisen tuttu, koulutus toi mukanaan joitakin yllätyksiä. En ollut täysin käsittänyt etukäteen sitä, miten äärimmäisen tekninen laji bodyflow on. Les Millsin kaikki formaatit korostavat oikeaa tekniikkaa (siksi rakastan Les Millsin tunteja - en voi sietää sitä, ettei tekniikkaan kiinnitetä tarpeeksi huomiota ryhmäliikunnassa tai missä tahansa liikunnassa) ja sisältävät todella paljon pieniä mutta tärkeitä yksityiskohtia, joten sinänsä teknisyyden ei olisi pitänyt tulla minulle yhtään yllätyksenä. Lisäksi ohjaan CXWORX®-formaattia, joka on ehkä kaiken teknisyyden ja pikkusälän multihuipentuma, mutta bodyflow saattaa jättää cxworxin varjoonsa. Tai ehkä BF:n teknisyys yllätti minut vain siksi, ettei laji ole minulle niin tuttu ja siksi, ettei minulla ole jooga- tai pilatestaustaa.
Tekniikan pintaraapaisua. Nämä asiat sentään tiesin.
Vaikken ole mikään kokenut bodyflowaaja ennalta, koulutus meni osaltani erittäin hyvin. Ohjasin 80-ohjelman Balance-kappaleen 4a viikonlopun aikana kolme kertaa ja varjostin pilatekseen perustuvan selkä-/core-kappaleen 7. Tekniikassani näiden kappaleiden osalta ei ollut mitään korjattavaa. Kouluttaja ei myöskään korjannut minua tekniikan work shopissa viikonlopun aikana muuta kuin kerran, joten olen ilmeisesti oikeilla jäljillä puuttuvasta taustastani huolimatta. Myös sanallinen ohjaukseni eli coaching meni nappiin oman kappaleeni osalta. Koin bodyflown ohjaajan roolin rauhallisuuden ja harmonisuuden (joihin kuitenkin yhdistyy voimakkuus) itselleni vähän vieraana, sillä muut ohjaamani lajit ovat niin täysin erilaisia. Kuulemma kuitenkin istuin täydellisesti in the essence of bodyflow. Ehkä mentorini on siis ollut aina oikeassa sanoessaan minun sopivan tämän(kin) lajin pariin.

Kuvittelin muuten jossain vaiheessa, etten ole tarpeeksi venyvä bodyflown ohjaamiseen, mutta koulutuksessa selvisi, ettei ohjaajan tarvitse olla mikään supernotkea. Sillä se tekniikka on kaiken alku ja juuri, eikä notkeus välttämättä auta tekniikassa. Ihmiset ovat erilaisia ja näyttävät erilaisilta - toiset taipuvat enemmän, toiset vähemmän, mutta kun liike lähtee liikkeelle (haha) oikeanlaisesti ja kun hengityksen avulla etsitään ja löydetään omat rajat, ollaan oikealla tiellä. Totta kai ohjaajan täytyy kuitenkin olla sen verran venyvä, että pystyy toteuttamaan liikkeet oikeanlaisella tekniikalla. Viikonlopun aikana muuten selvisi, että aika moni LM-ohjaaja kärsii samoista ongelmista kuin minäkin: kireyttä takareisissä, tiukkuutta lonkankoukistajissa, jäykkyyttä selässä... Sillä on hintansa, kun ohjailee bodypumpin, bodyattackin, bodystepin tai bodycombatin (en ohjaa sitä itse) kaltaisia lajeja lukuisia tunteja joka viikko. Kehonhuoltoa ei missään nimessä saisi laiminlyödä hetkeksikään.
Tree Pose. Menetin tasapainoni kolmen ohjauskerran aikana vain kerran enkä silloinkaan ihan kokonaan. Onneksi it's about the journey, not the destination, kuten bodyflown parissa sanotaan.
Läpäisin koulutuksen kevyesti. Les Mills on muuttanut ohjaajakoulutuksien läpäisykriteerejä sitten sen jälkeen, kun minä viimeksi osallistuin koulutukseen (melkein kaksi vuotta sitten). Kriteerit ovat nyt tietyllä tavalla tiukemmat, mikä on mielestäni erittäin hyvä asia. Koulutuksen läpäiseminen ei kuitenkaan vielä tarkoita sitä, että saa lisenssin ohjata bodyflowta. Seuraavan 60 päivän aikana pitää kuvata video kokonaisen tunnin ohjaamisesta ja lähettää video Les Millsille arvioitavaksi. Vasta hyväksytyn videon jälkeen saa lopullisen sertifioinnin. Myös videon läpäisyn kriteerit ovat tiukentuneet sitten edellisen sertifiointivideoni. En kuitenkaan epäile yhtään, ettenkö läpäisisi videoni, kunhan vähän harjoittelen. Varsinkin oikeanlaisen hengityksen saaminen liikkeisiin - ja hengityksen ohjaaminen osallistujille - on minulle varmasti haaste, sillä se on niin uutta minulle. Minua jännittää myös ajatus loppumeditaation ohjaamisesta, mutta kaipa kaiken oppii.

Matkani bodyflown osalta on siis vasta aivan alussa. En malta odottaa, mitä tämä formaatti tuo mukanaan elämääni. Huomasin eron jo viikko ennen koulutusta, kun harjoittelin 80-ohjelmaa joka päivä - koko kehoni oli joustavampi ja vähemmän kipeä kuin aikoihin, vaikka foam rollailen ja venyttelen säännöllisesti. Toisaalta myös reiteni olivat kipeät, koska voi jestas kaikkia niitä Warrior-asentoja. :D Kaikkien kovien intensiteetin lajien ohella kroppani kuitenkin varmasti kiittää mahdollisuudesta päästä flown tilaan.

Onko jollakulla lukijalla kokemuksia bodyflowsta / bodybalancesta?

keskiviikko 14. maaliskuuta 2018

Neljä vuotta täynnä Piilaaksossa ja blogissa

Tuossa lauantaina 10. päivä oli meidän Kaliforniaan muuton vuosipäivä. Siitä on nyt neljä vuotta, kun muutimme Piilaaksoon "kahdeksi vuodeksi". Voi miten aika kulkeekin! Neljäs asuinvuosi oli meille tärkeä siitä syystä, että silloin saimme Green Cardit. En tiedä, missä tulevaisuutemme joskus vuosien päästä on, mutta ainakin on vaihtoehtoja.
Uusimme taas vuokrasopimuksemme, ja naureskelin vähän tätä vuokrasopimuksessamme olevaa neuvoa tarkistaa aina auton takapenkki ennen kuin menee sisälle autoon. Asiahan on oikeasti vakava, mutta en tajua, miksi tämäkin on tungettu vuokrasopimukseen. (En muuten koskaan tarkista autoni takapenkkiä, eli selvästi rikon allekirjoittamaani vuokrasopimusta. Sen sijaan kyllä heti ensimmäisenä autoon päästyäni lukitsen ovet, koska autokaappauskauhutarinoita tässä maassa kyllä kuulee.) Olemme muuten mieheni kanssa aika poikkeuksia Piilaaksossa sen suhteen, että olemme asuneet samassa vuokra-asunnossa 4 vuotta. Suurin osa ihmisistä muuttaa nousevien vuokrien takia vuoden tai parin välein. 

Minulta on muuten toivottu postausta siitä, mikä sai meidät jäämään Kaliforniaan ja hakemaan Green Cardeja eikä muuttamaan takaisin Suomeen. Aihetta käsittelevä postaus on jo luonnoksissani ja ehkä joskus palaan aiheen pariin. En kuitenkaan lupaa mitään muuta kuin yrittää. Ja tästä päästäänkin kätevästi seuraavaan aiheeseen...

Tänään 14. päivä blogini täytti 4 vuotta. Hyvää syntymäpäivää blogilleni! Joskus ihmettelen, miten tämäkin tekele on yhä pystyssä ja miten lukijoita riittää.

Iso kiitos siis kaikille, jotka (edelleen) käyvät lukemassa juttujani! 

Postaustahtini on huomattavasti hidastunut siitä, mitä se joskus oli. Minulla on kyllä ajatuksia, edelleen paljon huomioita amerikkalaisesta elämästä ja suuria visioita, mutta suoraan sanottuna välillä pelkkä ajatuskin kirjoittamisesta on liian hankala. Bloggaaminen on harvinaisen aikaavievää työtä. Opin uusia jumppakoreografioitakin nopeammin kuin kirjoitan blogipostauksia.

Perinteeksi muodostuneen tavan tapaan tutkin taas blogini synttäripäivänä hiukan sitä, miten blogiini on löydetty. Viime vuotisen postaukseni aiheesta näkee täältä, ja tuolta löytyy myös linkit 1. ja 2. vuoden tutkailuihin.

Mistä blogiini löydetään? 


Blogiini löydetään lähinnä Facebookin bloggausryhmän tai Googlen kautta. Suurin osa googlettajista tietää mitä etsii, sillä blogin nimi tai käyttäjänimeni ovat yleisimmät googlaukset. Kovana kolmosena tulee kuitenkin pieni yllättäjä: Hooverin pato. Ihmettelen, miksi niin moni googlettaa tuota. Ei kai se kovin suosittu turistinähtävyyskään ole? Noin niin kuin suomalaisten mittakaavassa.

Hirveästi en tämän neljännen blogivuoden aikana ole seuraillut Bloggerin tilastoja erilaisista googletuksista, vaikka ne ovatkin joskus aika hyvää viihdettä. Harmillista on, ettei Blogger talleta satunnaisia googlauksia kovinkaan pitkän aikaa. Muutaman kerran vuoden aikana olen käynyt tilastoja katsomassa, ja nämä alla olevat helmet olen ottanut ylös. Kyseessä ovat siis satunnaiset googlaukset, joilla blogiini on löydetty.

Nettisurffaajien parhaat hakusanat


Chicago kokemuksia

Tämä ei itse asiassa ole mikään satunnainen googlaus, vaan monikin on eksynyt blogiini Chicagoa googlettamalla. Olen kirjoittanut Chicagosta postauksen, mutta silti huvittaa, että joku löytää Kalifornian San Josessa asuvan blogiin niin useasti Chicagoa etsiessään.

amerikan tippikulttuuri

On ilmeisen monimutkainen asia, sillä aiheesta oli juuri juttu jopa Hesarissa. Olen kantanut oman korteni kekoon avaamalla asiaa pitkän postauksen verran jo ajat sitten.

itsenäisyyspäivän ulkokoristeet

Hmm, amerikkalaisilla on joitain, mutta olemattomasti, jos verrataan Halloweeniin tai joulukaaokseen. Olenko vain autuaasti unohtanut vai harrastetaanko Suomessa muka joitain ulkokoristeita itsenäisyyspäivänä?

saksalaisia joulukoristeita

Olen kirjoittanut joulukoristeista ja käynyt Saksassa, mutta pahoin pelkään, ettei etsijä löytänyt etsimäänsä täältä.

työluvan hakeminen USA

On ollut minulle kohtalaisen helppo prosessi, mutta joillekin muille hyvinkin monimutkainen ja pitkä tie. Työluvan hakemista googlettaessa kannattaa muistaa, että USA:ssa on työlupia tsiljoona erilaista.

mulla on kauheat varpaat

Voi ei, otan osaa. Tämän blogin kirjoittajalla on ihan jees varpaat, joten en tiedä, miksi tällä haulla on löydetty blogiini.

amazon

On arkeni pelastaja! Kukaan ei jaksa lähteä Piilaakson ruuhkissa ajelemaan minnekään ostaakseen joitain tavaroita ja miksi pitäisikään, kun kaiken saa tilattua suoraan kotiovelle älyttömän helposti. Ostan Amazonista kosmetiikkani, hiusharjani, lenkkarini, urheiluvaatteeni ja niin edelleen... Jos Amazonin googlaaja on etsinyt tätä verkkokauppaa, niin minun blogiini eksyminen on todella ollut sitä: eksymistä. Mutta entä jos onkin tarkoitettu sitä sademetsää...? Siinä tapauksessa Google on kyllä pettänyt ja pahasti, hah.

sipulipasteija

Öh, pasteija-asioita täältä ei löydy, vaikka mielelläni kyllä syön pasteijoita, jos joku sellaisia tarjoaa.

Suomen mysteeritalo

Siis mikä se sellainen on?? Winchesterin mysteeritalon San Josessa tiedän ja olen siellä käynytkin ja kirjoittanut siitä täällä. San Josen mysteeritalosta tuli juuri elokuva, jota en kyllä ole voinut mennä kiinnostuksesta ja Helen Mirrenista huolimatta katsomaan, koska sain painajaisia jo pelkän trailerin katsomisesta. Vihaan kauhuelokuvia. Kuinkahan kauhua Suomen mysteeritalo on (mikä se sitten onkaan)...?



Tämän enempää en valitettavasti tällä kertaa ole hakuja ottanut ylös, mutta onneksi sain päivän naurut lukemalla edellisvuoteni postaukset ja niistä löytyvät googletukset.




perjantai 9. maaliskuuta 2018

Viikko rantalomakohde Playa del Carmenissa Meksikossa

Kotiuduin tämän viikon alussa Meksikosta. Vietin kaverini kanssa viikon Playa del Carmenissa Quintana Roon osavaltiossa. Tämä oli ensimmäinen kertani Meksikossa. Lukuun ottamatta sitä, että olin pienessä flunssassa ennen reissua, reissun aikana ja nyt vielä reissun jälkeenkin, loma oli todella onnistunut.
Hashtag Play del Carmen.
Playa del Carmen on erittäin suosittu lomakohde. Moni amerikkalainen tuttuni on käynyt siellä. Playa del Carmen sijaitsee Karibianmeren puolella Meksikon itärannikolla eli se ei todellakaan ole alue, joka olisi helposti saavutettavissa Kaliforniasta, vaikka Meksiko onkin rajanaapuri. Me lensimme San Josesta ensin vajaat pari tuntia Utahiin Salt Lake Cityyn, josta lento Cancuniin (iso kaupunki Playa del Carmenin lähistöllä) kesti 5 tuntia. (Suoriakin lentoja olisi ehkä ollut, mutta me valitsimme vähän hinnan perusteella.)
Karibianmeren vedessä kelpasi kahlata ja uida.
Ilmeisesti myös Suomesta tehdään paljon (paketti)lomamatkoja Playa del Carmeniin. Kuulin, että Playa del Carmen olisi eurooppalaisten suosiossa, kun taas sen lähellä sijaitseva isompi kaupunki Cancun olisi enemmän amerikkalaisten turistien kohde. En tiedä, pitääkö paikkaansa, mutta me kuulimme viikon aikana Playa del Carmenissa paljon esimerkiksi ranskaa ja ruotsia. Toki amerikkalaisiakin turisteja oli. Viikon aikana kuulimme vain kerran suomea - onneksi! En tiedä, mihin ne suomalaiset pakettimatkaajat Playa del Carmenissa menevät, enkä halunnutkaan saada tietää.
Yövyimme resortissa, joka koostui pienistä mökeistä. Jokaisessa mökissä oli kaksi huonetta. Todella ihana, rentouttava ja seesteinen paikka! Suurin osa muista alueen hotelleista ja resorteista oli sellaisia tavallisen hotellin näköisiä rakennuksia.
Mökistämme löytyi oma ulkosuihku sisäsuihkun lisäksi.
Resorttimme pihamaalla käyskenteli ainakin pari isoa iguaania, jotka saattoi bongata joka päivä erinäisistä kulmista. Olivat isoja!
Meksikon voisi kuvitella olevan halpa lomakohde, mutta Playa del Carmen ei kyllä ollut mikään edullinen. Resorttien hinnat ovat kovat, eivätkä ravintolatkaan mitään ihan halpoja ole.

Mitä tekemistä Playa del Carmenissa on?


Minun ja kaverini tarkoitus oli pitää kunnollinen rentoutumisloma, jonka aikana ei juosta katsomassa mitään nähtävyyksiä eikä syöksytä uuteen aktiviteettiin joka päivä. Emme kumpikaan ole aikuisiällä olleet puhtaasti rantalomalla. Playa del Carmen oli loistava kohde rentoutumislomaan, sillä paikka on oikeasti lähinnä vain resort-lomakohde. Viikon aikana me mm. hengasimme rannalla, joogasimme omatoimisesti, söimme joka päivä isot aamupalat, täyttävät lounaat ja kattavat illalliset, teimme yhden lyhyen snorklausreissun, kävimme kerran resortissamme yli kahden sadan dollarin arvoisessa spa-hoidossa ja hieronnassa (oli todellakin hinnan arvoista!) ja kerran tavallisessa hieronnassa.
Viikkoon sisältyi paljon tällaista maisemaa. Jos joku jakaa palkintoja siitä, miten suoran meren voi saada vinoon valokuvassa, minut ja minun valokuvani kannattaa pitää mielessä.
Kutsuimme lomaamme retriittilomaksi, ja lainasin kaveriltani mukaan tällaisen agendaan sopivan kirjan. Tavoitteena oli saada niin sanotusti my shit together. En kyllä edennyt tässä kirjassa kuin noin 50 sivua. Shit ei ole siis ihan torgether vieläkään.
Oikeasti Playa del Carmenissa olisi vaikka mitä tekemistä, muun muassa paljon vesiaktiviteetteja snorklauksesta sukeltamiseen ja veneajeluihin lähistön saariin, shoppailua ja teemapuistoja. Jukatanin niemimaalla Playa del Carmenin lähistöllä voi käydä maya-intiaanien vanhojen kaupunkien raunioilla useassa eri kohteessa ja mennä uimaan cenoteihin eli erilaisiin luoliin ja maakuoppiin, jotka ovat täynnä vettä (osassa luolakatto, osassa vesiallas on ihan taivasalla).

Me teimme yhtenä päivänä päiväreissun, johon sisältyi tutustuminen maya-intiaanien kahteen vanhaan kaupunkiin, jotka sijaitsevat 1-2 tunnin päässä Playa del Carmenista Cobássa ja Tulumissa, uiminen yhdessä cenotessa ja pysähdys isolla rannalla. Retki kesti 12 tuntia ja siinä oli meille tarpeeksi aktiviteettia.
Cenoteja eli erilaisia luolia löytyy Playa del Carmenin lähiseuduilta lukuisia. Me kävimme vain yhdessä, sillä se sisältyi varaamaamme päiväreissuun. Saimme uida kaverini kanssa täydessä rauhassa, sillä kukaan muu turistiryhmästämme ei tullut uimaan. Minua hiukan jännitti luolassa uiminen etukäteen, mutta onneksi tämä cenote oli todella iso ja avara, vaikka olikin täysin maan alla ja siis täysin luolamainen. 


Karibianmeri Playa del Carmenissa on kirkas, mutta me osuimme leväkaaokseen


Monet kehuvat Playa del Carmenin merivettä kauniin turkoosiksi ja kirkkaaksi. Olihan se, ainakin vähän kauempana rannasta. Me nimittäin osuimme johonkin aivan omituiseen leväkaaokseen, joka aiheutti sameutta rannan tuntumaan. Jokainen ranta oli täynnä hiekalle huuhtoutunutta levää. Päiväretkemme turistiopas kertoi, että levää on yleensä vain muutamana päivänä koko vuodessa ja yleensä El Niño -sääilmiön (joka toi Kaliforniaan sateita edellistalvena) jälkeen. Hän sanoi, että pari viikkoa sitten levää alkoi huuhtoutua rantaan ja se on pysynyt. Levästä oli vain kosmeettista haittaa, ei muuta. Me kävimme tyytyväisenä uimassa meressä astumalla vain levän yli. Vesi oli ihanan lämmintä, mutta jos joku tästä lähtien kehuu Playa del Carmenin rantoja, muistan kertoa tästä erilaisesta kokemuksesta.
Levävalli.
Paradise Beach -nimellä kulkeva ranta Tulum-kaupungissa oli leväkaaoksessaan jotain muuta kuin täysi paratiisi. Kävimme täällä uimassa päiväretkemme yhteydessä. Levä ei uimista haitannut, sillä levä oli pitkälti rannalla, ei meressä. 
Yksi parhaimmasta viihteestä oli kyllä se, miten turistipaikat yrittivät epätoivoisesti piilottaa tätä rantoja rumentavaa levää. Joka aamu ja aamupäivä useat meksikolaiset työmiehet yrittivät haravoida levää kontrolliin ja jopa haudata sitä hiekkaan kaivettuihin kuoppiin. Touhu oli täysin käsittämätöntä - yritä nyt tapella luontoa vastaan, kun sitä levää tuli aina joka aamu lisää mereltä. Otin tästä toiminnasta aika monta valokuvaa ja sain siitä niin monta naurua, että katosin laskuissa.
Työmiehet vauhdissa tappelemassa luontoäitiä vastaan.
Miehet kaivoivat kuoppia hiekkaan ja yrittivät haudata levää. 


Meksikolainen ruoka Playa del Carmenissa on hyvää, mutta kalifornialaiselle ei mitään ihmeellistä


Rentoutumislomaamme sisältyi totta kai paljon meksikolaisen ruoan syömistä. Quacamolea ja cevichea söimme joka päivä, joinakin päivinä kaksikin kertaa. Olen varmaan syönyt kilotolkulla avokadoa viikon aikana.
Ruokavaliomme peruspilarit: ceviche, quacamole (tässä annoksessa lihapalojen kera) ja sipsit. Tämä oli joku satunnainen välipala, koska kyllähän ison aamupalan ja lounaan jälkeen tarvitsee välipalaa ennen illallista.
Me yövyimme half inclusive -resortissa, jossa saimme aamupalan ja joko lounaan tai illallisen. Järjestely oli kiva, sillä se antoi syyn lähteä syömään resortin ulkopuolellekin. Aivan resorttimme vieressä sijaitsi pitkä turistikatu, joka oli täynnä ravintoloita. Kävimme syömässä kadulla muutaman kerran, mutta pääsääntöisesti söimme resortilla, sillä se sopi "ei tehdä mitään" -aikatauluumme mainiosti ja koska ruoka resortissa oli todella hyvää.
Resortissamme oli kolme eri ravintolaa, ja kyllähän näissä maisemissa kelpasi istuskella ja syödä. 
Kaliforniassa asuvalle ruokailu Playa del Carmenissa ei kuitenkaan ollut mitään erityistä tai ihmeellistä. Piilaakso on täynnä autenttisia meksikolaisia ravintoloita, jotka ovat meksikolaisten perustamia ja pitämiä ja joissa asiakkaina on meksikolaisia. Emme edes kokeneet Playa del Carmenissa mitään niin autenttista ruokailukokemusta kuin olemme kokeneet ihan kotona San Josessa. Mitä nyt olimme oikeasti Meksikon rajojen sisäpuolella, haha. Sanoisinkin ehkä, että kalifornialainen menettää osittain Meksikon-matkallaan tämän ruokapuolen mainion fiiliksen. Mutta olivat ne quacamolet ja cevichet kyllä hyviä! Toki tässä täytyy huomioida, että söimme vain turistipaikoissa, mutta onneksi kotini läheltä 10 minuutin ajomatkan päästä löytyy yksi San Josen aidoimmista meksikolaisista rafloista, joten koen autenttisuuteni siellä vaikka joka päivä.

Maya-intiaanien kaupunkien rauniot: Cobá ja Tulum


Yhtenä aamuna nousimme aamukuudelta turistibussin kyytiin ja suunnistimme kohti Cobáa ja Tulumia, joissa sijaitsee maya-intiaanien vanhojen kaupunkien raunioita. Playa del Carmenista ajoi Cobáan noin 1,5 tuntia, Tulum on hiukan lähempänä matkan varrella. Playa del Carmenista tehdään paljon päiväretkiä maya-intiaanien raunioille, sillä rauniokaupunkeja on lähistöllä 1-3 tunnin ajomatkan päässä Jukatanin niemimaalla useita.

Cobán mayakaupunki sijaitsee keskellä viidakkoa. Rauniot ovat levittäytyneet isolle alueelle, emmekä me nähneet alueesta kuin osan. Cobássa voi liikkua kävellen, vuokrapyörällä tai paikallisten miesten ajamilla riksoilla. Meidän 8-henkinen turistiryhmämme liikkui omasta toiveestaan kävellen oppaan johdolla. Missään pikkupoluilla ei tarvinnut tarpoa, vaan alueella on hyvä hiekkainen kävelytie. Olimme paikalla aamulla yhdeksän aikaan, ja ulkona oli jo siinä vaiheessa niin kuuma ja kostea, että pari tuntia raunioilla riitti enemmän kuin hyvin, vaikkei siinä ajassa kaikkea nähnytkään. Vaikka meillä oli mukanamme mayoihin perehtynyt opas, en saanut historiallisesti raunioista paljon irti. Kiva nähtävyys kuitenkin.
Älä pyöräile päin mayojen raunioita.
Mayojen pallopelin kenttä. Minulle ei kyllä ihan auennut, miten tätä kuuluisaa peliä (en kyllä muista kuulleeni tästä ennen, mutta ehkä se kertoo minusta ja muististani jotain) on pelattu.
Tunnetuin kohde Cobán raunioilla lienee Nohuch Mul -päätemppeli, joka on Jukatanin niemimaan toiseksi korkein mayojen temppeli. Pyramidimainen temppeli on noin 42 metriä korkea ja sen päälle pääsee kiipeämään.
Nohuch Mul -temppeli Cobássa. Me olimme liikkeellä aamulla yhdeksän aikaan, joten mitään turistiryysistä ei ollut, sillä maaliskuun alku on muutoinkin hiukan pahimman turistisesongin ulkopuolella.
Temppelin päälle kiipeäminen oli ehdottomasti minulle varmaan koko reissun kohokohta. Emme ehkä olleet tästä aktiviteetista kaverini kanssa täysin samaa mieltä, mutta ylös asti pääsimme molemmat ja myös alas (alaspäin oli haastellisempaa). Ryhmässämme oleva vanha englantilaispariskunta pääsi myös ylös ja alas, joten mitään hyvää kuntoa tai nuoruutta kipuamiseen ei tarvita. En ehkä silti suosittelisi korkeanpaikankammoisille enkä niille, jotka pelkäävät liukastumista tai putoamista hirveän paljon. Kipuamisessa saattaa auttaa paikalle viritetty köysi, jota minä en kyllä käyttänyt, koska se mielestäni monimutkaisti prosessia.
Olihan se hiukan jyrkkä.
Keskellä meksikolaista viidakkoa toimi muuten kännykkäkenttä JA netti! Pystyin lähettämään miehelleni iMessagen valokuvan kanssa keskeltä viidakkoa temppelin juurelta. Moinen ei toimi Piilaaksossa esimerkiksi isossa ruokakaupassa, hississä saati missään kukkuloilla. Meksikon viidakko 1 - Piilaakso 0.
Ylhäältä avautui näkymä viidakkoon, jossa toimi puhelin paremmin kuin kaiken it-alan suunnittelun sydämessä Kalifornian Piilaaksossa.
Cobásta siirryttiin cenote-uinnin ja lounaan kautta rannikkokaupunki Tulumiin, jossa sijaitsevat yhden mayakaupungin rauniot meren rannalla. Tässä kohtaa oli keskipäivä, aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta ja Tulumissa oli niin tukala, että suurin osa energiasta meni elossapysymiseen, ei historian tutkailuun. Varjopaikkoja alueella ei ollut; Cobássa oli sentään suojannut viidakko. Maisemat olivat kyllä hienot.
Tulumin rauniokaupunki on Karibianmeren rannalla.
Alue on kohtalaisen pieni ja helposti käveltävissä, mutta tukaluus teki tutkimisesta aika väsyttävää.
Tämä taisi olla päätemppeli Castillo, mutta olen ottanut siitä kuvan vain takaapäin ja senkin puolivahingossa. 
Meille riitti retket Cobáan ja Tulumiin. Kuuluisin maya-kaupunki Jukatanin niemimaan alueella on maailmanperintökohde Chichén Itzá. Hetken aikaa harkitsimme päiväreissun tekemistä sinne, mutta sinne olisi ajanut Playa del Carmenista ainakin kolme tuntia per suunta. Kuusi tuntia istumista autossa yhden kohteen takia ei houkutellut, vaikka kuulemma Chichén Itzá on todella vaikuttava ja suuri paikka. Ehkä seuraavalla kerralla sitten!
Iguaanikin nautti Tulumin näkymistä.

Turvallisuus Playa del Carmenissa


Pari Suomessa asuvaa kaveriani kysyi, onko Meksikoon ihan turvallista matkustaa. Se riippuu totta kai kohteesta, sillä kyseessä on iso maa. Quintana Roon osavaltio, jossa Playa del Carmen sijaitsee, on kohtalaisen turvallinen. Siellä saa varoa samaa kuin missä tahansa muussakin isossa (ei-länsimaisessa?) turistikohteessa: taskuvarkaita, huijareita ja juomakelvotonta vesijohtovettä (me pesimme hampaammekin pullovedellä, vaikka resorttimme kraanavesi oli kuulemma puhdistettua). Nyt reissumme jälkeen Yhdysvallat on kyllä juuri 7. maaliskuuta sulkenut Playa del Carmenissa sijaitsevan konsulaattitoimistonsa turvallisuusuhan vuoksi ja kieltänyt työntekijöitä matkustamasta Playa del Carmeniin. Sitä, mistä uhasta on kysymys, ei ole kerrottu, mutta jotain pommituksia tuollakin on ollut. (Lähde.)

En tiedä, kertooko turvallisuudesta vai sen puutteesta, mutta Playa del Carmenissa päivystää poliiseja ihan joka paikassa. Turistikadulla partioi näkyvästi Policía Turística eli turistipoliisi, ja rannalla näin monta kertaa poliisit kävelemässä isojen aseiden kanssa. Resortit ovat aidattuja, ja ainakin meidän omassamme päivysti vartijat kellon ympäri. Meidän resorttimme oli rannalla, joka oli osittain myös julkinen ranta, eikä vartijoiden ohi päässyt kyllä kukaan huomaamatta. Vartija pysäytti meidätkin yksi ilta, kun olimme palaamassa rannalta kävelyltä.
Resorttimme oli aivan meren rannalla eikä aluetta rantaan oltu aidattu, mutta rannan tuntumassa päivysti vartijoita. Tässä kuvassa uima-allas, jossa kävimme tasan kerran. Me uimme meressä, kun siihen oli kerta mahdollisuus, vaikka monet (etenkin amerikkalaiset) turistit tuntuivat tykästyneen enemmän altaalla makoiluun.
Resorttimme lähellä oleva julkinen ranta oli sunnuntaina iltapäivällä aivan täynnä paikallisia. Jos jotain voi päätellä tästä yhdestä rannasta ja sen menosta, niin sen, että meksikolaisten rantaeväisiin sisältyvät olut ja tequila. :D
Terveysvakuutukseni tarjosi ennen matkaa puhelinkeskustelun travel nursen kanssa ja tämän hoitajan mukaan suurin riski Playa del Carmenissa tulee, jos matkallaan aikoo harrastaa seksiä tai käyttää huumeita. Sanoisin, että nuo nyt lisäävät riskiä kenen tahansa elämään missä päin tahansa maailmaa. ;) Zika-virusta Quintana Roon osavaltiossa esiintyy ja ilmeisesti ehkä myös dengue-kuumetta, joten jos haluaa pelätä erinäisiä tauteja, niin Playa del Carmen antaa siihen hiukan mahdollisuuksia. Minun kropastani löytyi muuten jo ensimmäisen illan jälkeen neljä eri hyttysenpuremaa, emmekä edes poistuneet resortilta ekana iltana. Hyttysmyrkyille tuli siis käyttöä.

En voi sanoa nähneeni "aitoa" Meksikoa pahemmin reissun aikana, sillä Playa del Carmen on puhdas turistirysä. Cancunin lentokentältä ajaessa ja sinne palatessa sekä päiväreissun aikana bussin ikkunasta nyt tuli nähtyä vähän jotain, mutta siihen se jäi. Sinänsä vähän ikävää, mutta toisaalta en tiedä, olisimmeko kaverini kanssa uskaltaneet lähteä minnekään ei-turistialueille. Ahdistuimme tarpeeksi jo Playa del Carmenin turistikadullakin miesmyyjien tungettelusta.
Päiväretken aikana bussin ikkunasta näkyi paljon esimerkiksi tällaisia hökkeliravintoloita. Tämä oli parhaimmasta päästä.
Tykkäsin Playa del Carmenista, vaikka se olikin aikamoinen turistirysä. Lomasta jäi rentoutunut fiilis, ja olin mielelläni palaamassa takaisin arkeen uuden tarmon kera, mutta pitkittynyt ja itse asiassa kotiinpaluusta pahentunut flunssani sekoitti pakan ja olenkin nyt ollut saikulla.