tiistai 26. joulukuuta 2017

Jouluisia ja ei-niin-jouluisia kuvia joulusta

Meidän joulu sujui rennosti ja mukavasti: syömistä, ulkoilua, herkkuilua ja jouluelokuvia. Niin ja sitä minun perinteistä jouluflunssaani sairastaen.
Joulurauhan julistus pitää aina katsoa Yle Areenasta jälkikäteen, vaikka tuntuukin hiukan tyhmältä katsoa se ei-livenä ja ihan väärään aikaan. Tuo se kuitenkin vähän sitä jouluaaton tuntua. Turku jouluaattona oli yhtä harmaan näköinen kuin muistoissanikin.
Kävimme jouluaattona äitini kanssa vähän kävelemässä. Tässä kotimme lähellä olevassa puistossa saa kävellä eukalyptuspuiden alla. Hyvä tuoksu.
Joulusanoma?
Amerikkalaisille jouluaatto on sellainen päivä, jona mennään ja kuljetaan ihan kuin muulloinkin, mitä nyt ehkä enemmän stressaantuneena. Tänä vuonna aattona pelattiin meidän lähellä yksi jenkkifutiksen peli ja moni tuttuni suunnisti sinne somekuvien perusteella. Kuvassa taustalla näkyy Levi's Stadion, San Francisco 49ersien kotikenttä, joka sijaitsee aika lähellä meidän kotia. Kävelimme äitini kanssa stadionin viereen ja kävimme kuikuilemassa peliin meneviä.
Itsetehdyt porkkana-, lanttu- ja bataattilaatikot olivat maukkaita, kuten viime vuonnakin. Se saksalaisesta lihakaupasta hankittu ja äitini pitkälti paistama Swedish Ham oli myös hyvää, joskin mielestäni selvästi mauttomampi kuin suomalainen harmaasuolattu kinkku. Tosin en ole kyllä syönyt suomalaista joulukinkkua vuoden 2014 joulun jälkeen, joten olen varmaan vain unohtanut. Äitini Suomesta tuoma sinappi onneksi toi kinkun kanssa makua.
Äitini hoiti pitkälti joulukinkun paistamisen, mutta mieheni toimi lihamestarina ja leikkasi kinkun.
Tämä kuva on itse asiassa joulupäivältä, koska tästä tuli hienompi kuin jouluaattona otetusta kuvasta.
Me pidämme kiinni suomalaisesta tavasta juhlia joulua: rauhoitumme jouluaattona jo aamusta ja nautimme pitkistä joulunpyhistä. Tosin tänä vuonna jätimme juhlinnan vain kahteen päivään: jouluaattoon ja joulupäivään. USA:ssa tosiaan ainoastaan Christmas Day on ns. ainoa joulun pyhäpäivä. Tapaninpäivää ei edes tunneta.
Joulumekkoni. Meillä oli mieheni kanssa myös amerikkalaiseen tapaan jouluperhepyjamat eli samanlaiset pyjamat, jotka päällä oli hyvä hengata pitkin päivää. Ja nimenomaan niitä pidettiin päivällä. 
Meidän joulupäivään kuuluivat muuten olennaisesti lehmät, sillä kävimme ulkoilemassa Piilaakson kukkuloilla. Menimme samaan paikkaan, jossa mieheni kanssa koimme kesällä suuren seikkailun, kun pakenimme lehmiä ja syyllistyimme rikokseen (klik). Nyt kohtasimme lehmät uudelleen, emmekä tällä kertaa jääneet arpomaan, vaan menimme rohkeasti lävitse.
Joulupäivän ulkoilun maisemia.
Piilaakson kukkuloilla laiduntavat lehmät. Kukkulat ovat pitkälti keltaisia, sillä sadetta ei ole näkynyt eikä kuulunut. Tämä on äitini ottama kuva.
Piilaakso on todella niin maaseutua, että ulkoilureitit kulkevat lehmälaumojen lävitse. Tästä me kuljimme noiden keskeltä. Äitini, jonka mielestä lehmä on maailman leppoisin eläin (on se varmaan joo), käveli näiden vierestä tyynen rauhallisena. Oikea asenne ratkaisee, haha. 
Lehmä ihastelemassa Piilaaksoa usvan lävitse. Äitini ottama tämäkin kuva.
Teimme kahden tunnin reippaan ulkoilun. 
Tänään "tapaninpäivänä" mieheni meni jo töihin, ihan omasta tahdostaan, ja me lähdimme äitini kanssa Tech Museum of Innovation -museoon San Josen downtowniin. En ole koskaan aiemmin käynyt ko. museossa, koska se on enemmän lapsille kuin aikuisille, mutta menimme sinne nyt katsomaan Bodies Decoded -näyttelyä.
San Josen Tech-museo.
Bodies-näyttelyssä on oikeita lihaksia ja luurankoja. Olen nähnyt vastaavan näyttelyn NYC:ssa joitakin vuosia sitten ja tykkään kovasti. Aika vaikuttava ja mielenkiintoinen.
San Josen downtownia museon parvekkeelta katsottuna.
Tämä joulu oli kolmas joulumme pois Suomesta. Täytyy sanoa, että hyvin se joulu onnistuu täälläkin ja nyt siihen on jo niin tottunutkin, ettei edes osaa ikävöidä joulua Suomessa. Asiaa tietysti hiukan auttaa se, että saimme ainakin yhden perheenjäsenen vierailemaan luonamme jouluna, sillä perheen puutehan se luo sen suurimman ikävän. Saa nähdä, mitä ensi vuoden joulu tuo tullessaan.

2 kommenttia:

  1. Ihania lehmiä! Tosin itsekkin ehkä suhtautuisin sarvipäihin varauksella, lapsena tuli vierailtua lehmälaitumilla ja ei ne naudat sitä aina oikein arvostaneet. :D

    Kiva, ettei koti-ikävä niin vaivaa jouluisin. Itselleni tämä lumeton joulu tuntuu yhä hyvin vieraalta, vaikka sitä joulua koittaakin sitten rakentaa sisätiloihin sitä suuremmalla vimmalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä en pelännyt lehmiä yhtään ennen kuin muutin tänne ja kuulin kaverilta kaikki mahdolliset kauhutarinat lehmien tallomista ihmisistä Piilaaksossa. :D Mutta ihmisten käyttäytymisestähän ne kohtaamiset ja ongelmat on johtunut, ei niinkään lehmistä.

      Mulle lumettomuus on joulussa pienin puute, kun ei Turussakaan koskaan melkein lunta ole viime vuosina ollut, haha. On se silti vähän hassua, kun aurinko paistaa jouluna ja on kohtalaisen lämmin.

      Poista